Millä meriiteillä verkkoon?

Wikipedia sähköisti
eurovaalien kampanjoinnin

Turun Sanomat

HANNA NUMMILA
HEIDI PELANDER

Eurovaalien ehdokkaista puolet löytyy Wikipedian tietokannasta. Monien sivut ovat lähinnä ansioluettelonomaisia listoja, joillakin suoritukset kulttuurin tai urheilun saralla tuovat sisältöä. Tietojen lähteiksi linkitetään usein kotisivut, blogi tai lehtiartikkeleja.

– On ylipäänsä kyseenalaista, onko eurovaaliehdokkuus vielä riittävä syy tulla henkilönä esitellyksi Wikipediassa. Se on selvää, että presidentit kuuluvat sinne, mutta onko eurovaaliehdokkuus sellainen meriitti, kysyy Wikipedian tiedottaja Timo Jyrinki.

Sivujen muokkaaminen oman kilven kiillottamiseksi on Wikipediassa varsin tavanomaista. Puolueellista tekstiä pyrkivät tuottamaan niin poliittiset, uskonnolliset kuin kaupallisetkin voimat. Esimerkiksi viikko sitten skientologien uskonlahko suljettiin koko palvelun ulkopuolelle toistuvien väärinkäytösten vuoksi.

– Meillä on sellainen linja, että Wikipedia on tietokirjanomainen portaali eikä mainospaikka. Suosittelemme, että itselle liian läheisistä aiheista ei tulisi kirjoittaa ollenkaan. Muuten on vaarana, että objektiivisuus hämärtyy, Jyrinki toteaa.

Hän kuitenkin kertoo, että vääristelty tieto ei pysy Wikipediassa kauan. Näppäräksi itsensä kuvitellut muokkaaja huomaa usein nopeasti, että toiset käyttäjät ovat valppaina vaikutusyritysten varalta.

Väärät tiedot korjataan ja niitten tekijästä raportoidaan ylläpidolle. Kuka tahansa käyttäjä pystyy myös sivun historiatiedoista tarkastelemaan eri aikoina tehtyjä versioita samasta artikkelista. Kirjoittajan henkilöllisyyttä on kuitenkin hyvin vaikea selvittää.

Objektiivisuus
koetuksella

Monen eurovaaliehdokkaan wikisivulta löytyy vain cv:n tyyppinen lyhyt teksti, eikä aina edes mainintaa ehdokkuudesta eurovaaleissa. Lähteinä on usein ehdokkaan blogi tai kotisivu, toisinaan pari lehtiartikkelia.

Suuri osa ehdokkaista ei edes tiedä löytyvänsä Wikipediasta.

– Ai, olenko minä sielläkin? Täytyypä käydä heti katsomassa. Käytän kampanjoinnissani kyllä Facebookia ja Twitteriä. Uskon, että verkon sosiaaliset mediat ovat hyvä tapa kampanjoida, varsinkin jos budjetti on pieni, Anne Linnonmaa (kok) pohtii.

Jyrki Kasvi (vihr) puolestaan ilmoittaa omakätisesti, että on itse aloittanut omat wikisivunsa.

– Olen laittanut sinne pienen siemenen, ja silloin tällöin lisäillyt asioita. Seuraan Wikipediaa aktiivisesti, ja olen kirjoittanut paljon tekstiä myös eduskunnan toimimisesta.

Hän myöntää, että omasta itsestään kirjoittaminen on wikietiikan vastaista, sillä yleensä liian tunteita herättävien aiheiden kommentointia kehotetaan välttämään. Silloin ei tule kiusausta kaunistella asioita.

– Parempi toki, että joku muu sinne minusta kirjoittaa. Olen silti yrittänyt muitakin kansanedustajia kannustaa Wikipedian käyttöön, sillä se on varsinkin nuorison keskuudessa tärkeä tiedonhakukanava, Kasvi sanoo.

Ei ulkopuolisen tekemä kirjoituskaan toisaalta aina takaa sitä, että objektiivisuus säilyisi.

Carl Haglundin (r) sivuilla kerrotaan voimakkaan positiivisessa sävyssä ”rakettiuran tehneestä” miehestä, joka on ”monien mielestä Rkp:n ehkä kirkkain tulevaisuuden nimi”.

– Jaaha, tämän on joku meidän symppaaja kirjoittanut. Ihan myönteisessä hengessä näemmä, mutta perusfaktat ovat kyllä oikein, Haglund tutkailee omaa sivuaan.

Kaikki ehdokkaat arvelevat, että monet tällä hetkellä istuvista kansanedustajista eivät edes kunnolla tiedä, mikä Wikipedia on.

Juttua varten tutkittiin seitsemän puolueen kaikkien eurovaaliehdokkaiden esiintyminen suomenkielisessä Wikipediassa. Sivujen syntypäivä haettiin historiatiedoista.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.