Ilmastonmuutos

Autojen romutuspalkkion tukirahat varattiin loppuun ennätysajassa – suurin osa hankkimassa tuella sähköpyörän

Jonny Holmén
Romutettavaksi kerättyjä autoja vuodelta 2015.
Romutettavaksi kerättyjä autoja vuodelta 2015.

Liikenne- ja viestintävirasto kertoo, että autojen romutuspalkkion suosio on ollut niin suuri, että tukeen osoitetut kahdeksan miljoonaa euroa on varattu jo loppuun. Suurin osa hakemuksista on tehty sähköpyörien hankintaan.

Romutuspalkkion tavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä ja uudistaa Suomen ajoneuvokantaa.

– Olemme positiivisesti yllättyneitä romutuspalkkion suosiosta. Se, että palkkion hyödyntämisessä on tällä kertaa ollut enemmän valinnanvaraa, eli palkkiota on voinut hyödyntää uuden vähäpäästöisen auton, sähköpolkupyörän tai joukkoliikenteen palveluiden hankintaan, on näkynyt hakemusmäärissä. Uusille vaihtoehdoille on selvästi ollut tilausta, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ylijohtaja Kati Heikkinen tiedotteessa.

Romutuspalkkiota on voinut saada hankittavan auton käyttövoimasta riippuen 1 000–2 000 euroa. Joukkoliikennelipun tai sähköavusteisen polkupyörän hankkimiseen palkkio on enintään 1 000 euroa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Virasto on saanut yli 6 000 romutuspalkkiohakemusta. Romutuspalkkiobudjetin varaustilanteen mukaan noin 54 prosenttia budjetista on varattu sähköpyörien hankintaan, 44 prosenttia autojen hankintaan ja 2 prosenttia joukkoliikenteen palveluihin.

Sähköpyöriin liittyviä hakemuksia on yli 4 000, autoihin liittyviä hakemuksia on lähes 2 000 ja joukkoliikenteeseen liittyviä hakemuksia noin 180 kappaletta.

Eiliseen keskiviikkoon mennessä saapuneille hakemuksille on tehty rahavaraus, ja palkkiorahat on nyt kokonaan varattu. Jos hakemusta ei hyväksytä, hakemukselle varattu raha vapautuu.

– Romutuspalkkion hakuaika on voimassa joulukuun loppuun saakka, mutta lain mukaan palkkioita voidaan myöntää vain siihen saakka, kun palkkiolle varattua määrärahaa on käytettävissä. Tämänhetkinen tilanne on se, että rahat on varattu loppuun. Hakemuksia on vielä käsittelyssä suuri määrä, ja käsittelyn edetessä varaustilanne voi muuttua ja tukea voi vapautua haettavaksi, toteaa Heikkinen.

Ajantasaisen varaustilanteen voi tarkastaa romutuspalkkiosivustolta. Hakemusten käsittely on viraston mukaan tällä hetkellä ruuhkaantunut, ja tällä hetkellä käsittelyssä ovat tammikuussa saapuneet hakemukset.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista on voinut hakea romutuspalkkiota viime joulukuusta lähtien, jos hakija on romuttanut ennen 31.12.2010 käyttöönotetun auton ja hankki tilalle uuden auton, uuden sähköavusteisen polkupyörän tai joukkoliikenteen palveluita. Edellisessä romutuspalkkiokampanjassa vuonna 2018 romutuspalkkioon varatuista määrärahoista käytettiin noin 90 prosenttia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Uudet_viestini
Auto
En laita romuksi hyvää ja toimivaa auto vanhustani. Varaosia tehdään siihen edelleen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.