Onnettomuudet

Pääsiäisenä on sattunut liikenneturmia ja pelastettu veden varaan joutuneita

Marttiina Sairanen

Pääsiäisen aikaan ei ole vältytty liikenneonnettomuuksilta, vaikka Fintrafficin tieliikennekeskuksen mukaan pääsiäisliikenne on sujunut pääosin rauhallisesti. Pelastuslaitokset ovat myös saaneet hälytyksiä veden varaan joutuneista.

Pääsiäinen alkoi synkissä merkeissä kiirastorstaina, kun alle kouluikäinen lapsi ja aikuinen kuolivat valtatie 9:llä Tampereen Olkahisissa tapahtuneessa kolarissa. Lisäksi toinen kouluikäinen lapsi ja aikuinen loukkaantuivat onnettomuudessa vakavasti.

Onnettomuudessa oli Sisä-Suomen poliisin mukaan osallisena henkilöauto ja raskas ajoneuvo. Kuolleet ja loukkaantuneet olivat henkilöauton kyydissä.

Poliisin mukaan kuorma-auto oli ajautunut vastaantulijoiden kaistalle ja törmännyt henkilöautoon. Alustavien tietojen mukaan syynä saattoi olla kuorma-auton rengasrikko.

Samalla tieosuudella sattui hieman myöhemmin myös toinen onnettomuus, jossa osallisina olivat kaksi henkilöautoa ja moottoripyörä. Tässä onnettomuudessa olleet kolme ihmistä loukkaantuivat lievemmin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaksi kuollut moottorikelkkaonnettomuuksissa Lapissa

Eilen Lapin poliisilaitos kertoi, että Lapin alueella on sattunut pääsiäisen aikana kolme vakavaa moottorikelkkaonnettomuutta. Onnettomuuksissa on kuollut kaksi ihmistä ja loukkaantunut vakavasti kolme.

Poliisi oli jo lauantaina kertonut moottorikelkan kuljettajan kuolleen onnettomuudessa Kolarin kunnassa. Onnettomuudessa ei loukkaantunut muita ihmisiä. Turma tapahtui poliisin mukaan kelkkareitillä. Kelkka oli tiettävästi ajautunut ulos kelkkareitiltä ja törmännyt puihin, pelastuslaitokselta kerrottiin.

Muista moottorikelkkaonnettomuuksista poliisi ei ole kertonut tarkemmin.

Jäihin uponneita pelastettiin

Lauantaina heikkoihin jäihin uponneita pelastettiin muun muassa Helsingissä ja Kymenlaaksossa Pyhtäällä.

Helsingissä Vuosaaressa pelastettiin veden varasta hiihtäjä. Jäihin uppoamisen oli havainnut läheisen kerrostalon asukas, joka ilmoitti tapauksesta hätäkeskukseen. Suomenlahden merivartiostosta kerrottiin, että hiihtäjä oli ollut pelastettaessa kylmettynyt, mutta muuten hyväkuntoinen.

Pyhtäällä veden varaan joutui jäällä kävelemässä ollut ihminen. Kymenlaakson pelastuslaitoksen pintapelastajat nostivat jäihin uponneen ylös.

Suomenlahden merivartiosto kehotti ihmisiä vaihtamaan jäällä liikkumisen veneilyyn.

Poliisi puuttui viikonloppuna kahteen tilaisuuteen, joissa oli liikaa ihmisiä

Poliisi puuttui viikonloppuna kahteen tilaisuuteen, joissa oli tällä hetkellä voimassa olleisiin kokoontumisrajoituksiin nähden liikaa ihmisiä. Espoossa yksityisissä juhlissa oli paikalla noin 40 henkilöä, jotka olivat kokoontuneet vuokrattuun tilaan ja aiheuttivat lähiseudun asukkaille häiriötä. Myös Karkkilassa juhliin oli saapunut noin 40 henkilöä. Juhlijat olivat enimmäkseen nuoria aikuisia. Molemmat juhlat lopetettiin poliisin toimesta.

Poliisi ja juhlijat toimivat molemmissa tilanteissa hyvässä yhteistyössä.

Turussa miestä epäillään kahdesta murhasta ja kolmesta murhan yrityksestä

Poliisi kertoi lauantaina, että Turun Pernossa oli tapahtunut ampuminen, jonka seurauksena kaksi ihmistä kuoli. Lisäksi yhtä ihmistä haavoitettiin teräaseella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poliisin mukaan hätäkeskukseen tuli lauantaina aamuyöllä puhelu, jossa kerrottiin, että Pernossa Paavolankadulla sijaitsevassa kerrostalossa oli ammuttu laukauksia.

Soittaja kertoi, että häntä oli ammuttu. Poliisin mukaan puhelun soitti ammuttu 27-vuotias mies, joka myöhemmin kuoli.

Ampumisessa kuoli lisäksi 25-vuotias nainen ja haavoittui 29-vuotias mies. He olivat poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan sivullisia, jotka tulivat tapahtumapaikalle. Poliisin mukaan haavoittunut mies oli saanut vakavia vammoja teräaseesta.

Lisäksi poliisi tapasi tapahtumapaikalta asunnosta 23-vuotiaan miehen ja 49-vuotiaan naisen, jotka kertoivat olleensa piilossa epäillyltä tekijältä.

Poliisin mukaan epäilty oli ampunut laukauksia kerrostalon rappukäytävässä, sisällä asunnossa sekä talon ulkopuolella.

Poliisi otti epäillyn kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä. Poliisin mukaan epäilty, 27-vuotias mies, on kuulusteluissa toiminut yhteystyöhaluisesti rikoksen selvittämiseksi ja myöntänyt teot pääpiirteittäin. Poliisi epäilee miestä muun muassa kahdesta murhasta ja kolmesta murhan yrityksestä.

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja tai tietoja tapahtuneesta yleisöltä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.