Liikenne

Vähentyneet liikennemäärät ja talven sääolot vähensivät henkilövahinkoja liikenteessä huomattavasti

SSS/Sami Kilpiö
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Poliisin tietoon tulleet henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet sekä kuolemat vähenivät liikenteessä noin kolmanneksella tammi–helmikuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Liikenteessä loukkaantuneiden jalankulkijoiden ja henkilöauton matkustajien määrä väheni alkuvuodesta lähes puoleen viime vuodesta.

– Jalankulkijoita menehtyi liikenteessä alkuvuonna vain yksi, mikä on aiempien vuosien vastaavia ajankohtia huomattavasti vähemmän. Henkilöauton matkustajana loukkaantuneita oli alkuvuonna 81, mikä on noin 53 prosenttia vuoden 2020 tammi-helmikuuta vähemmän, poliisin tietoanalyytikko Mika Sutela kertoo tiedotteessa.

Tilanteen taustalla ovat poliisin näkemyksen mukaan todennäköisesti muun muassa vähentyneet liikennemäärät, poliisin lisääntynyt liikennevalvonta sekä verrattain talviset olosuhteet.

Väyläviraston liikenteen automaattisten mittauspisteiden tiedon perusteella tämän vuoden tammi-helmikuussa liikennemäärät olivat koko maassa keskimäärin karkeasti noin viidenneksen viime vuotta pienempiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio kertoo, että poliisi kohdensi valvontaa tieliikenteeseen kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän. Vastaavasti automaattiseen nopeusvalvontaan käytettiin viitisen prosenttia vähemmän aikaa kuin viime vuonna.

Ilmatieteen laitoksen tietoihin perustuen esimerkiksi Helsingissä, Jyväskylässä ja Rovaniemellä helmikuun keskilämpötila oli noin viidestä yhdeksään astetta matalampi kuin viime vuonna.

– Keliolosuhteet myös liikenteessä ovatkin nyt menneinä kuukausina olleet viime vuotta paljon talvisemmat ja ajoittain myös haasteellisemmat. Tämä vaikuttanee myös liikennemääriin ja ajonopeuksiin sekä myös loukkaantumisten vakavuuteen, Kallio sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.