Tutkimus

THL: Vauvaperheiden jaksaminen on heikentynyt korona-aikana

Marttiina Sairanen

Tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselytutkimuksesta selviää, että koronaepidemian rasitus on heikentänyt vauvaperheiden jaksamista. Kyselyn mukaan neljännes äideistä ja lähes viidennes toisista vanhemmista kertoi epidemian vähentäneen jaksamistaan. Lisäksi kolmannes vanhemmista kertoi olevansa uupunut.

Kyselytutkimus tehtiin 3–6 kuukauden ikäisten vauvojen vanhemmille maalis–joulukuussa 2020

Heikentyneestä jaksamisesta huolimatta yli 90 prosenttia vauvaperheiden vanhemmista, oli viime vuonna tyytyväisiä elämäänsä, itseensä vanhempana ja koki myös perheensä arjen sujuneen vauvan syntymän jälkeen hyvin.

– Ristiriitaiselta vaikuttava tulos kertoo, että samalla kun vauva on tuonut perheen elämään uutta sisältöä, ovat epidemian vaikutukset jaksamiseen olleet monille raskaat, arvioi tiedotteessa tutkimuspäällikkö Reija Klemetti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– On mahdollista, että jaksamisen haasteet ovat olleet todellisuudessa nyt havaittuja suuremmat, sillä todennäköisesti kaikkein uupuneimmat eivät vastanneet kyselyyn. Toisaalta epidemia ei ole muuttanut kaikkien vauvaperheiden muutoinkin koti-keskeistä arkea, pohtii Klemetti.

Yleisimmät kyselyssä mainitut huolet koskivat epidemian aikana synnytyksen sujumista ja synnytyssairaalassa oloa, joista kantoi huolta kaksi kolmesta äidistä ja joka kolmas toisista vanhemmista.

Koronaepidemia on kyselyn tuloksien valossa lisännyt yksinäisyyttä. Kyselyssä puolet äideistä ja joka viides toisista vanhemmista kertoi yksinäisyyden tunteen lisääntyneen epidemian aikana. Yhteydenpito isovanhempiin oli myös vähentynyt vajaalla puolella vanhemmista ja ystäviin noin kahdella kolmesta vanhemmista.

Toisaalta perheen yhteinen aika oli lisääntynyt epidemian aikana monessa perheessä. Suurin osa vanhemmista koki, ettei koronaepidemia ollut vaikuttanut puolisoiden väliseen läheisyyteen tai erimielisyyksiin.

Tuen saamisessa koettiin puutteita. Joka viides äiti ei saanut riittävästi tukea synnytykseen valmistautumiseen. Palvelujen antama tuki oli ollut riittämätöntä myös vanhemman mielialaan, jaksamiseen ja parisuhteeseen sekä vauvan nukkumiseen ja itkuisuuteen.

Puutteita lapsiperhepalveluissa voivat selittää osin se, että lapsiperhepalveluja on supistettu korona-aikana ja osin, että vanhemmat ovat peruneet vastaanottoaikoja.

FinLapset-kyselytutkimukseen kutsuttiin yli 34 000 vanhempaa, ja kyselyyn vastasi äideistä 50 prosenttia ja toisista vanhemmista 36 prosenttia. Koronaepidemiaa koskevat kysymykset lisättiin tutkimukseen elokuussa 2020. Kyselyyn muita useammin vastasivat hyvin koulutetut ja yli 30-vuotiaat vanhemmat.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.