Kuntavaalit 2021

Vihreille ehdokasennätys kuntavaaleissa

Mikael Rydenfelt

Vihreillä on kesäkuun kuntavaaleissa ehdokkaita enemmän kuin koskaan aiemmin. Puolueen vaaliasiahenkilöiltään saamien tietojen mukaan keskusvaalilautakunnalle on tiistaihin mennessä ilmoitettu ainakin 2 676 ehdokasta. Edellisissä vaaleilla vihreillä oli ehdokkaita 2 600.

– Vaalien siirtymisen vuoksi myös Vihreät jatkaa ehdokashankintaa, eli lopulliset ehdokasmäärät tulevat vielä kasvamaan. Tavoitteemme jättää historian suurimmat listat toteutui kuitenkin jo alkuperäiseen takarajaan mennessä, puoluesihteeri Veli Liikanen kertoo puolueen tiedotteessa.

Puolue asettaa täyden ehdokaslistan kuudessa suuressa kaupungissa – Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Turussa ja Jyväskylässä. Lisäksi vihreitä on ensimmäistä kerta ehdolla yhdeksässä kunnassa.

Sukupuolensa ilmoittaneista ehdokkaista 60 prosenttia on naisia, 39,5 prosenttia miehiä ja 0,5 prosenttia muita. Ehdokkaiden keski-ikä on 44 vuotta ja suurin ikäryhmä on 36–45-vuotiaat (31,7 prosenttia ehdokkaista).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Timo Oivo
No oikeasti
Kun kannatus laskee niin lisätään ehdokkaita. Tuskinpa tuo keino toimii.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Buster
Mistä löytyy vihreitä miehiä?
39,5% miehiä, ei kuullosta kovin uskottavalta.

T.S.
Vast: Mistä löytyy vihreitä miehiä?
Buster: "39,5% miehiä, ei kuullosta kovin uskottavalta."

Uutisessa on muuten sangen mielenkiintoinen lause: "Sukupuolensa ilmoittaneista ehdokkaista 60 prosenttia on naisia, 39,5 prosenttia miehiä ja 0,5 prosenttia muita."

Itse olen kiinnostuksella seurannut että miten täällä keskustelijat ilmoittavat sukupuolensa.
Aika usein on nykyään kirjoituksia joissa annetaan naisen nimi, usein tuntuu että se jopa on todellinen oma nimi.
Mutta sitten ne puhtaasti nimimerkeiksi tunnistettavat. Niissä näkyy selvästi se että naiseus on rasite, tulee uskottavuusvajetta jos kirjoittaa naisena.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.