Liikennehäiriöt

Turunväylällä Espoossa kymmenien ajoneuvojen ketjukolari – kahdeksan vietiin sairaalaan

Fintraffic
Liikenne on jumissa Turunväylällä Espoossa Ikean kohdalla sattuneen kymmenien ajoneuvojen liikenneonnettomuuden vuoksi.

Kahdeksan ihmistä kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi Länsiväylällä Espoossa sattuneessa ketjukolarissa tiistaina iltapäivällä. Onnettomuus ei aiheuttanut kuolonuhreja.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan kolarissa oli osallisena noin 30–40 ajoneuvoa. Hälytys kolarista tuli puoli kahden aikaan päivällä.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että liikenne oli poikki Tuomarilan ja Kehä 3:n liittymien välisillä tieosuuksilla useita tunteja sekä Turun että Helsingin suuntaan. Kummankin suunnan kaistoilla oli omat ketjukolarinsa.

Turun suuntaan menevillä kaistoilla kolarin osallisina oli kaksi täysperävaunurekkaa, joista toinen oli kaatunut poikittain kaistojen väliselle keskialueelle siten, että vetoauto oli Turkuun ja perävaunu Helsinkiin menevillä kaistoilla. Kaistojen raivaus kesti useampia tunteja ja oli kokonaan valmista vasta puoli kahdeksan jälkeen illalla.'

Ajokeli pääkaupunkiseudulla oli onnettomuuden aikaan huono. Sankka lumisade ja tien pinnalta pöllyävä lumi heikensivät näkyvyyttä. Lisäksi liukas tienpinta lisäsi tilanteen haastavuutta.

Länsi-Uudenmaan poliisi
Ketjukolarin raivaustyöt ovat käynnissä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (13)

Vanhimmat ensin
Vastaa
HANNU NIEMINEN
Huono ajokeli
Takatalvi yllätti taas autoilijat. Rekkojen suistumisen ymmärrän, mutta henkilöautojen suurin ongelma on sääolosuhteisiin ja tien kuntoon liittyvä tilannenopeus. Oppia ikä kaikki.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mietiskelijä
Vast: Huono ajokeli
Väärä tilannenopeus vie ojaan vain yhden auton. Ketjukolariin tarvitaan liian pienet etäisyydet. Ketjukolariin osallistujille pitäisi jokaiselle törmääjälle ojentaa sakkolappu liikenteen vaarantamisesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rautalanka
Vast: Huono ajokeli
Nimenomaan rekkojen suistumista en ymmärrä, sillä ammattikuljettajien pitäisi osata sääolosuhteisiin ja tien kuntoon liittyvä tilannenopeus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Huono ajokeli
Vaikka tiellä ei liiemmin tarvita maskeja mutta se TURVAVÄLI ja tietysti liika kiirus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yrittäjä
Vast: Huono ajokeli
Myös se on tärkeää, että jos itseä arveluttaa keli, niin päästää reilusti nopeammin ajavat ohi, motareilla tai vastaavilla useimmiten pääsee ihan hyvin, mutta valtateillä myös voi välillä päästää perässä olevan jonon ohi, yhteistyöllä se sujuu. Kun tälläinen keskiverto kuski on pärjännyt ilman ongelmia kitkoilla ympäri Suomeakin jo melkein 40-vuotta, vaikka reipaasti ajelenkin, niin eiköhän suurin osa muistakin pärjää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Huono ajokeli
Nimimerkki Rautalanka: "Nimenomaan rekkojen suistumista en ymmärrä, sillä ammattikuljettajien pitäisi osata sääolosuhteisiin ja tien kuntoon liittyvä tilannenopeus."

Pientä muistelua.
Vuosia sitten oli tilanne että sää oli sellainen että satoi alijäähtynyttä vettä. Kun pitkän kylmän jakson jäljiltä tien pinta oli reilusti pakkasen puolella niin tulipahan sitten oikein kunnon jääkuorrutus teille.
Erikoisen pahasti tämä iski vanhalle ykköstielle ,Turun ja Salon välisiin jyrkkiin nousuihin. Autoja jäi mäkeen ja takana tulevat pysähtyivät. Vaan kun eivät pysyneet pysähtyneinä vaan autot alkoivat liukua mäkeä alas. Oli kuvia autoista nousseista ihmisistä jotka yrittivät estää autojaan liukumasta ojaan tai takana tulleiden päälle.
Kyllä minä ymmärrän varsin hyvin että tällaisiin tilanteisiin voi päätyä vaikka kuinka hyvin olisi pitänyt oikeaa tilannenopeutta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Vahinko ehkei tulisi kello kaulassa
Olisi tarvittu sitä yhteispeliä ja malttia takasumuvaloin. Mutta se ainainen minuuttipeli, se on huonon kelin paha vihollinen.
Kaikenkaikkiaan viranomaistiedottaminen voisi auttaa, mutta kaikille se ei ole kuitenkaan ratkaiseva apu. Entä ajoneuvojen renkaat, kun esim. kaatuneessa raskaassa ajoneuvossa eturenkaat olivat ns. yleisrenkaat, toisin sanoen yhtenäinen keskikuviointi kuten kesärenkaissa. On olemassa oikeita lamellikuvioituja talvikelin renkaita ja jotkut jopa käyttävät tällaista rengastusta. Mutta keli kun on "suttainen" ja tie liukas, siinä on se yhdistelmä jota pitää kunnioittaa! Kokemuksesta moni kyllä ymmärtää tämän...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Vahinko ehkei tulisi kello kaulassa
Yxxy. Olet aivan oikeassa noista renkaista. Siinä vaan on sama kuten monessa muussakin asiassa. Työntekijä on pian työtön sillä pomo tai isäntä päättää mikä on homman nimi. Huomionarvoista on myös "pikkuauton" kuljettajien olematon tai välinpitämätön käsitys raskaan liikenteen erilaisuudesta tilantarpeen, jarrutusmatkojen ym. ym. asioiden suhteen etenkin liukkaalla kelillä.
Tämä tästä ja malttia liikenteeseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Ei tekosyitä, kiitos
On kyllä mykistävä esimerkki autoilijoiden holtittomuudesta ja typeryydestä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: Ei tekosyitä, kiitos
Vetää kyllä ihan sanattomaksi nämä sadan auton ketjukolarit. Eihän tuo ollut edes ensimmäinen kerta...eikä varmasti viimeinenkään.

Autoja kehitetään jatkuvasti paremmiksi, tiestön kuntoa parannetaan, moottoriteitä rakennetaan...mutta kuljettajissa kehitys kulkee taaksepäin. Tämä on ihan väistämätön johtopäätös kun liukkaiden kelien "yllättäessä" moottoriteillä alkaa olla romua kuin talvisodan Raatteen tiellä.

Kuten jo liikenneopettaja Enska Itkonen aikoinaan osuvasti totesi:"Vika on vasemman korvan oikealla puolella...".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Oikean tilannenopeuden arviointi on tehtävä "ihan ite"...
Melko yleinen harhakuvitelma tuntuu olevan se, että nopeusrajoitusmerkillä ilmoitettu tieosuuden suurin sallittu nopeus tarkoittaisikin alinta sallittua nopeutta ja sen lisäksi myös oikeaa ja turvallista tilannenopeutta...ihan olosuhteista riippumatta. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole vaan se oikea ja turvallinen tilannenopeus pitää aina löytyä sieltä kuljettajan vasemman korvan oikealta puolelta.

Osaltaan tämän em. harhakuvitelman syntymiseen lienevät vaikuttaneet joidenkin ihmisten esittämät mielipiteet "alinopeutta" ajavista kuljettajista jotka tukkivat sujuvan liikennevirran. Eivät he todellakaan aja mitään epämääräistä, täysin hatusta vedettyä "alinopeutta" vaan he noudattavat voimassaolevaa nopeusrajoitusta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mietiskelijä
Vast: Oikean tilannenopeuden arviointi on tehtävä "ihan ite"...
Oikealla tilannenopeudella ja nopeusrajoituksella ei ole mitään tekemistä keskenään. Ovat ihan eri asioita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää