Tukes

Tukes poisti viime vuonna markkinoilta 24 tuotetta – silmälasien kehyksissä oli nikkeliä ja ripsiliimoissa formaldehydiä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) poisti viime vuonna markkinoilta 24 tuotetta niiden sisältämien vaarallisten kemikaalien vuoksi. Yritykset saivat velvoitteen kerätä 11 tuotetta pois kuluttajilta.

Esimerkiksi kahdeksat silmälasikehykset, useita ripsiliimoja sekä lyijyä sisältäviä sähkö- ja elektroniikkalaitteita piti kerätä kuluttajilta pois.

Tukes käsitteli viime vuonna yhteensä 475 valvontatapausta, jotka sisälsivät kenttätarkastukset, verkkokaupan valvonta ja asiakirjavalvonta. Valvontatapauksista 10 prosentissa tehtiin hallinnollinen päätös eli myyntikielto, markkinoilta poisto tai palautusmenettely. Hallinnolliset menettelyt kohdentuivat vakavaa riskiä aiheuttaviin tuotteisiin ja esineisiin.

Kemikaalien valvontaan kuuluvat erilaiset teollisuus- ja kuluttajakemikaalit aineina, seoksina tai esineissä, biosidit, kasvinsuojeluaineet, kosmeettiset valmisteet, vaaralliset aineet sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, paristoissa, akuissa ja pakkauksissa, jalometallituotteissa, kelloissa ja koruissa sekä kemikaalit muissa esineissä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kemikaalituotteiden valvonta on riskiperusteisesta ja sen tarkoituksena on kannustaa toimijoita vastuullisuuteen. Valvontaa kohdennetaan vakavaa riskiä aiheuttaviin kemikaalituotteisiin ja esineisiin. Vähäisempää riskiä aiheuttavien tuotteiden valvonnassa korostuvat ensisijaisesti toimijoiden ohjaus, neuvonta ja vastuuttaminen. Suurin osa kemikaalivalvonnan tapauksista hoituikin ohjauksen ja neuvonnan keinoin. Viime vuona Tukes joutui poistamaan markkinoilta 24 kemikaalituotetta lainsäädännön vastaisuuksien vuoksi, sanoo Tukesin kemikaalituotteet-ryhmän päällikkö Jouni Räisänen tiedotteessa.

Silmälasikehyksiä testautettiin 21, joista kahdeksasta vapautui liikaa nikkeliä. Nämä määrättiin poistettaviksi markkinoilta ja sen lisäksi yritykset velvoitettiin pyytämään asiakkailta kyseiset tuotteet pois. Nikkeli on ihoa herkistävä aine, jolle altistuminen voi aiheuttaa nikkeliallergian.

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vaarallisia aineita valvottiin mm. lampuista, valaisimista, muistitikuista ja mustekaseteista. Seitsemän sähkötuotetta poistettiin markkinoilta vaarallisten kemikaalien takia. Markkinoilta poistot liittyivät tuotteiden sisältämään lyijyyn. Lyijy on myrkyllinen sekä ihmiselle että ympäristölle. Lyijyn käyttöä on rajoitettu myytävissä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa.

Käsidesien määrä markkinoilla moninkertaistui viime vuonna. Desinfiointiaineista tuli satoja ilmoituksia kemikaalituoterekisteriin. Vuonna 2019 ilmoituksia tuli alle kymmenen, mutta viime vuonna lähes 400.

Tukes ohjasi ja neuvoi aktiivisesti käsidesien valmistajia ja vähittäismyyjiä muun muassa käsidesien valmistukseen, pakkaamiseen, myyntipäällysmerkintöihin ja vähittäismyyntiin liittyvissä asioissa. Suurin osa asioista saatiin valmistajien ja vähittäismyyjien kanssa kuntoon ja ainoastaan muutaman tuotteen myynti kiellettiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kasvinsuojeluaineiden valvonnassa tarkastettiin erityisesti valmisteiden pakkausmerkintöjä ja valvottiin kasvinsuojeluaineiden verkkokauppaa. Toimijoilla oli joitakin puutteita mainontaa koskevien vaatimusten noudattamisessa. Myös valmisteiden merkinnöissä oli puutteita.

Tukes tutki koruista nikkeliä, kadmiumin ja lyijyn pitoisuuksia sekä jalometallituotteiden merkintöjä. Kadmium aiheuttaa syöpää ja lyijy on lisääntymistoksinen aine. Niitä sisältävien tuotteiden myyminen kuluttajille on kiellettyä.

Kosmetiikkavalvonnassa keskityttiin kosmetiikan markkinointiväittämiin ja selvitettiin niiden säädöstenmukaisuutta. Kosmetiikkavalvonnassa tehtiin kolmelle valmisteelle myyntikieltopäätös ja yksi tuote määrättiin palautusmenettelyyn, koska tuote sisälsi metanolia. Metanoli on ihmiselle akuutisti myrkyllinen jo pienilläkin annoksilla.

Lista markkinoilta poistetuista tuotteista on täällä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.