Koronavirus

Rauman telakalta satoja työntekijöitä karanteeniin – RMC: ”Keskitymme nyt tilanteen selvittämiseen yhdessä viranomaisten kanssa”

Timo Jakonen
Rauman telakka arkistokuvassa.
Rauman telakka arkistokuvassa.

Satoja Rauman telakalla työskenteleviä henkilöitä asetetaan karanteeniin. Määräys koskee lähes koko 800-päistä tuotantohenkilöstöä, Rauman kaupunki tiedottaa.

Karanteenit lasketaan alkaneeksi viimeisestä mahdollisesta altistumispäivästä lähtien. Aikaisemmin karanteeniin on jo asetettu näistä noin 160 henkilöä. Jokaiselta karanteeniin asetetulta otetaan koronavirusnäyte uudelleen ennen karanteenin päättymistä ja mahdollista työhön paluuta.

Kaupungin tiedotteessa muistutetaan, että karanteeni- ja eristysmääräyksen rikkominen on rikoslaissa säädetty rangaistavaksi. Karanteeneja valvova tartuntatautiviranomainen voi tehdä poliisille virka-apupyynnön, jos on syytä epäillä, että karanteenimääräyksiä rikotaan.

Edellisviikonlopun ja kuluneen viikon aikana noin 1 000 telakalla työskennellyttä testattiin koronaviruksen varalta. Tartuntoja ilmeni kaikkiaan noin 240. Tartunnan saaneet on asetettu eristykseen. Sairastuneita ei tällä hetkellä ole sairaalahoidossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Telakan pääurakoitsija Rauma Marine Constructions tiedotti sunnuntai-iltana pyrkivänsä kaikin keinoin taltuttamaan Rauman telakka-alueella ilmenneen koronatartuntojen ryppään yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tilanteen rauhoittamiseksi telakan tuotantotoiminnan keskeytys jatkuu toistaiseksi. Tiloissa suoritetaan siivouksia ja desinfiointeja, joiden lisäksi ylläpitävät työt sekä valvonta jatkuvat.

– Keskitymme nyt tilanteen tarkkaan selvittämiseen yhdessä terveysviranomaisten kanssa ja jatkamme telakan tuotannon keskeytystä niin kauan kuin tilanne sitä vaatii. Telakan tuotannon uudelleen avaamista mietimme, kun tilanteesta on täysi selvyys, ja teemme myös sen yhteistyössä viranomaisten kanssa, kertoo RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

Testauksia jatketaan tulevaisuudessa laajoin satunnaisotannoin, jotta varmistutaan siitä, ettei tauti pääse leviämään uudestaan, kun telakka avataan jälleen tuotantoon. Jatkossa myös työntekijöiden työpäivien ja taukojen aikataulutusta porrastetaan, jotta kanssakäyminen telakka-alueella voidaan minimoida. Valtaosa nyt positiivisen koronatestituloksen saaneista on ollut oireettomia taudinkantajia.

RMC:n mukaan koko verkostolla on vahva tahto saada tartunnat kuriin ja työt jatkumaan. Telakka-alueella on noudatettu koko pandemian ajan viranomaisten koronaohjeistuksia, mutta tartuntojen myötä ohjeistusta on terävöitetty ja suosituksia on muutettu pakoiksi. RMC on käynyt ohjeistuksen läpi yhdessä verkostonsa muiden toimijoiden kanssa. Annettujen ohjeiden noudattamista seurataan tarkasti ja niiden rikkomisesta seuraa sanktioita, tiedotteessa sanotaan.

Tilanteesta sunnuntaina käytyyn neuvotteluun osallistui Raumalla sairaanhoitopiirin infektioyksikön lisäksi myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja aluehallintoviraston edustajat sekä Rauman kaupunginjohtaja.

Telakan tilannetta arvioidaan seuraavaksi maanantaina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta kokousti sunnuntai-iltana. Valiokunta päätti, että Rauman kaupungissa rajoitettavan yleisötilaisuuksiin osallistuvien henkilöiden määrä on nyt enintään 6 henkilöä 14.3. asti.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä. Testillä ei kuitenkaan voi lyhentää karanteeniaikaa.

Lue myös: Rauman telakalla 45 uutta koronavirustartuntaa ­– tartuntoja yhteensä 230

Korona sulki Rauman telakan – sairastuneita jo lähes 200, yhteydet Turun tartuntoihin todennäköisiä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Simo_Vaatehuoneelta
Telakan refrenssit kärsii
Saattaa asiakas sanoa jatkossa, että ei kiitos.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
SaunaSivari
Vast: Telakan refrenssit kärsii
Ai tallink vai?🤭
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
juri.gagAri
Pitääkö karanteeni?
Miten karaneenia valvotaan?
Ulkomaalaiset komennusmiehet eivät saa sairas ajan palkkaa työnantajiltaan.
Miten pysyvät karanteenissa palkattomana 2 viikkoa, eivätkä lähde takaisin kotimaahan?
Heille maksetaan palkkaa tehdystä työstä tunti tunnista,
Edes matkustustunteja ei makseta kotimaasta työpaikkakunnalle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
SaunaSivari
Ohhoh, 800/1000 en olis uskonut
Nythän se totuus paljastui kun YLE kertoi telakan 1000 työntekijästä, 800 olevan "vieraskielisiä", taitaa nuo 200 olla lähinnä toimihenkilöitä?😂
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KäPy
Edelleen maskittomia
Mitenkään en ole rasisti mutta satun tietämään että ulkomailta olevat, työtä täällö suunnalla tekevät pääosin miehet eivät noudata maskisuosituksia, kulkevat isoin joukoin lounaspaikkoihin laittamatta edes käsidesiä. On myös oman maamme kansalaisia jotka ovat pitkästä aikaa iholla kiinni kauppojen vihannesaltaidem luona. Nyt jos koskaan pitää ryhdistäytyä. Rokotteita ei ole riittävästi annettu ja siksi on tärkeää että nyt kiristetään toimia. ThL on oikeassa. Muunnosvirusta om paljon liikkeellä. Jos aiomme nujertaa viruksen niin toimet on aloitettava nyt.