Raakku

Karvianjoen jokihelmisimpukoita uhkaa sukupuutto

Rami Laaksonen
Karvianjoen koskien alueella elävät Lounais-Suomen viimeiset mahdollisesti lisääntymiskykyiset raakut eli jokihelmisimpukat.
Karvianjoen koskien alueella elävät Lounais-Suomen viimeiset mahdollisesti lisääntymiskykyiset raakut eli jokihelmisimpukat.

Lounais-Suomen viimeiset mahdollisesti lisääntymiskykyiset raakut eli jokihelmisimpukat elävät Karvianjoen koskien alueella. Varovaisen arvion mukaan raakkuja on Satakunnan viimeisessä laajemmassa esiintymässä jäljellä noin 2000 yksilöä. Suurin osa vielä elossa olevista raakuista ovat ikääntyneitä, noin 70–100-vuotiaita.

Raakkujen lisääntyminen on heikentynyt erityisesti 1950-luvulta lähtien, josta alkaen voimakkaat metsä- ja suo-ojitukset sekä myöhemmin turvetuotanto ovat aiheuttaneet happamoitumista ja joen pohjan liettymistä.

Karvianjoen kosket ovat suojeltuja Natura-alueena, mikä velvoittaa Suomea estämään alueen heikentyminen ja toteuttamaan alueella suojelutoimia luontoarvojen palauttamiseksi.

Varsinais-Suomen Ely-keskus on Freshabit LIFE IP -hankkeessa saanut kokeissa siirtymään Karvianjoen raakkujen toukkia onnistuneesti niiden väli-isäntien; taimenen ja lohen kiduksiin. Raakkuja on siirretty myös kuntoutukseen Konneveden tutkimuslaitokselle. Lisääntymisen onnistuessa on tavoitteena siirtää tuhansia pikkusimpukoita takaisin kotivesistöönsä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raakun kannalta on tärkeää pienentää alueella syntyvää ravinnekuormitusta, metallien kuormitusta sekä liettymistä. Ely-keskus toivoo toiminnanharjoittajien pitävän huolta siitä, että uusista hankkeista tai maankäytön muutoksista tehdään hyvissä ajoin etukäteen ilmoitus Ely-keskukseen sekä muille mahdollisesti tarvittaville tahoille. Lisäksi pienten turvetuotantoalueiden tulee siirtymäkauden umpeuduttua huolehtia siitä, että Ely-keskuksella on tieto siitä, miten toiminta jatkuu. Karvianjoen koskien valuma-alueen uusien toimien osalta kynnys luontoarvoja merkittävästi heikentäville vaikutuksille ylittyy herkästi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
MNä
Toivotaan parasta
Toivottavasti joku iso firma ryhtyisi raakun "suojelusenkeliksi."
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.