Eläke

Joka kolmas kunnan ja valtion työntekijä eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana

Jori Liimatainen
Muun muassa opettajia eläköityy seuraavan vuosikymmenen aikana paljon.
Muun muassa opettajia eläköityy seuraavan vuosikymmenen aikana paljon.

Seuraavan vuosikymmenen aikana Varsinais-Suomessa jää noin 15 000 kuntatyöntekijää joko vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle, ennakoi Kevan tuore ennuste.

Työntekijöiden ikärakenteen vuoksi vanhuuseläköityminen on pienintä Ahvenanmaalla ja Uudellamaalla ja suurinta puolestaan Lapissa sekä Kainuussa. Keva arvioi, että mitä pienempi kunta on kyseessä, sitä suurempi osuus työntekijöistä arviolta jää seuraavan kymmenen vuoden aikana vanhuuseläkkeelle.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana koko maassa puolestaan eläköityy lähes 180 000 henkilöä, mikä on kolmasosa tämänhetkisestä henkilöstöstä. Myös valtiotyöntekijöistä noin joka kolmas eli yhteensä noin 35 000 henkilöä eläköityy vuoteen 2030 mennessä.

Ammattikohtaiset ennusteet viittaavat tulevaan työvoimavajeeseen

Suurimmista ammattiryhmistä eläköityy arvioiden mukaan eniten työntekijöitä seuraavan vuosikymmenen aikana: eläkkeelle jää noin 19 000 lähihoitajaa, 14 000 peruskoulun ja lukion opettajaa sekä 13 000 sairaanhoitajaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vanhuuseläkkeelle jäädään suhteellisesti eniten työuran loppupuolelle sijoittuvissa tehtävissä, esimerkiksi opetusalan johtajien, lastenhoidon johtajien, ylilääkärien ja osastonhoitajien ammattiryhmissä.

Pienintä vanhuuseläköityminen puolestaan on nuorisotyön ohjaajilla ja sairaankuljetuksen ensihoitajilla, yleislääkäreillä ja erikoislääkäreillä, sekä muissa ikäjakaumaltaan hyvin nuorissa ammattiryhmissä.

Täysien työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden arvioidaan olevan kaikkein suurinta työn- ja askartelunohjaajilla, maatalouslomittajilla, sosiaalialan hoitajilla ja henkilökohtaisilla avustajilla.

Osatyökyvyttömyyseläkkeitä suhteellisesti eniten arvioidaan sosiaalialan hoitajille, kätilöille ja hammashoitajille. Pienimpien työkyvyttömyyseläkealkavuuksien ammattiryhmiä taas ovat peruskoulun ja lukion opettajat sekä luokanopettajat ja lastentarhanopettajat, johtaja-ammatit ja palomiehet.

– Suurissa ammattiryhmissä terveys-, hoiva- ja opetusalalla työntekijävajetta voidaan mitata jo nykyhetkellä tuhansissa työntekijöissä, eikä tilanne tule helpottumaan nykyisten eläköitymis- ja koulutusennusteiden pohjalta. Alueelliset erot eläköitymisessä ovat suuria. Tilanne on erityisesti hoiva-alalla todella huolestuttava, toteaa Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

Hän pitää välttämättömänä koulutuspaikkojen uudelleenarviointia, työperäisen maahanmuuton lisäämistä, työkyvyttömyyksien parempaa ennaltaehkäisyä sekä eläkkeellä olevien työelämään osallistumiseen kannustamista.

Kevan tuoreen kuntapäättäjäbarometrin mukaan sopivia hakijoita avoimiin tehtäviin on päättäjien mielestä ollut vaikea saada erityisesti kaikkein suurimmissa kunnissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.