Varkaudet

Taksissa olleelta vanhukselta huijattiin pankki- ja luottokortit

LM/Tomi Vuokola

Vanhukselta varastettiin pankki- ja luottokortit taksimatkan päätteeksi. Tapaus sattui Espoossa 5. helmikuuta.

Asiaa tutkivan Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen mukaan kauppareissulla ollut nainen oli tilannut taksin kotiinsa. Taksiin noustessa nainen oli nähnyt kuskin juttelevan toisen henkilön kanssa. Taksimatkan päättyessä hän maksoi matkan käteisellä.

Tämän jälkeen arviolta noin puolen tunnin kuluttua vanhukselle soitti taksipalvelun työntekijäksi esittäytynyt henkilö, joka kertoi, että aiempaa maksua ei olekaan hyväksytty, ja että maksu tullaan perimään häneltä kotoa.

Taksikuskin mukana asunnolle saapui poliisin mukaan myös vanhuksen aiemmin näkemä mies. Miehet kertoivat tarvitsevansa vanhuksen pankki- ja luottokortit, jotta voivat käydä maksamassa maksun auton maksupäätteellä. Vanhus antoi kortit miehille, mutta miehet eivät koskaan palanneet korttien kanssa.

Poliisi kertoo, että vanhus ymmärsi tulleensa huijatuksi, soitti hätäkeskukseen ja sai nopeasti suljettua kortit. Poliisi tutkii tapahtunutta varkautena.

− Omaa pankkikorttia tai muita pankkitietoja ei tulisi antaa toisen haltuun, jos ei voi itse valvoa niiden vastuullista käyttöä. Onneksi tämän tapauksen vanhus huomasi huijauksen nopeasti ja reagoi tilanteeseen oikealla tavalla eli sulkemalla kortit välittömästi ja tekemällä asiasta rikosilmoituksen, muistuttaa rikoskomisario Katja Rekola.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Uusi pohjanoteeraus
Taksimatkustamisen imago romahti juuri uuteen pohjalukemaan. Huonoon suuntaan muuttuu Suomi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rainer Kryssi
Vast: Uusi pohjanoteeraus
En ole taksia käyttänyt Berberin "uudistuksen" jälkeen. Bussia tai kaverikyytiä kun harvoin olen Turussa käynyt ystäviä tapaamassa. Viimeksi elokuussa. En todellakaan arvosta tätä uutta taxilakia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Simpson
Nainen Poliisi ja Taksi .Kaksi ystävää enää jäljellä
Ei ole riemulla rajaa kun Berner taksilla ajaa
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aimäävai?
Vast: Nainen Poliisi ja Taksi .Kaksi ystävää enää jäljellä
Vuodet vierii, tulet vanhemmaksi
ota reissun päälle silloin taksi
pankkikortit vain kotiin jätä
torju perikunnan kova hätä

Muutoin sanoo poikas Verner
s---tana kun meil' ol' Berner

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.