Lintuinfluenssa

Lintujen ulkonapitokielto aikaistuu virusvaaran vuoksi – "On mahdollista, että lintuinfluenssa tulee löytymään muualtakin"

Suomen ensimmäiset korkeapatogeenisen H5N8-lintuinfluenssan tapaukset löytyivät aiemmin kuin moni oletti, eli jo viime viikolla. Tautiin sairastui fasaaneja, ja ajankohdasta huolimatta virus saapui todennäköisesti muuttolintujen mukana. Kuvituskuva.

Lintujen ulkonapitokieltoa aikaistetaan tänä vuonna noin kolmella viikolla. Normaalisti kielto alkaa maaliskuun alussa, mutta nyt kielto alkaa jo kahden viikon kuluttua eli 8. helmikuuta.

Muutos johtuu Euroopassa leviävästä korkeapatogeenisesta H5N8-lintuinfluenssasta. Suomessa ensimmäiset tapaukset havaittiin viime viikolla Janakkalassa.

Asiaa koskevaa asetusmuutosta valmistellaan parhaillaan maa- ja metsätalousministeriössä.

– Päätös ulkonapitokiellon aikaistamisesta tehtiin jo ennen Janakkalan tapauksia, kertoo apulaisosastopäällikkö Taina Aaltonen ministeriön eläin- ja kasvinterveyden yksiköstä.

Päätöstä ei katsottu tarpeelliseksi vielä loppuvuonna

Manner-Euroopassa H5N8-epidemia alkoi pahentua lokakuussa.

Virus on levinnyt sekä luonnonlinnuissa että tarhatuissa linnuissa ja siipikarjassa voimakkaasti. Tartuntoja on yli kymmenessä EU-maassa, ja esimerkiksi Ranskassa tauti on johtanut satojen tuhansien eläinten lopettamiseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruokavirasto varoitti jo viime vuoden lopulla, että riski lintuinfluenssan leviämisestä myös Suomeen kasvaa muuttolintujen mukana. Tuolloin päätöstä ylimääräisistä varotoimista ei vielä tehty viraston asettamassa asiantuntijaryhmässä.

– Koska tapaukset ovat olleet suhteellisen kaukana meistä, ei asiantuntijaryhmä pitänyt tarpeellisena suositella keväisen ulkonapitokiellon aikaistamista viime vuoden lopulla.

Alkuvuonna asiaa arvioitiin uudelleen erityisesti lähestyvän lintujen kevätmuuton vuoksi.

Toistaiseksi ei ole muita tautiepäilyjä

Viime viikolla ensimmäiset Suomen-tartunnat havaittiin fasaanitarhan lähistöllä Janakkalassa. Kyseessä olivat luontoon aiemmin vapautetut linnut, ja tartunta on todennäköisesti tullut luonnonvaraisista linnuista.

– Fasaanit istutetaan luontoon yleensä kesän aikana, joten tartunta on tapahtunut istuttamisen jälkeen, todennäköisesti alkuvuoden aikana, kertoo jaostopäällikkö Miia Kauremaa Ruokavirastosta.

Fasaanitilan omistaja on mediatietojen mukaan tehnyt päätöksen kaikkien tarhattujen lintujensa lopettamisesta varotoimena. Viranomaisilta tällaista määräystä ei tullut, sillä tarhassa ei tartuntoja ole todettu.

– Lainsäädännön mukaan luontoon istutetut fasaanit eivät ole siipikarjaa vaan luonnonvaraisia lintuja, joten niitä ei lainsäädännön nojalla voida määrätä lopetettavaksi vastaavalla tavalla kuin siipikarjaa määrättäisiin.

Taudin löytöalueen ympärille perustettiin viime viikolla rajoitusvyöhyke, jonka sisällä on muun muassa rajoitettu siipikarjan ulkoilua sekä tarhattujen lintujen ja siipikarjatuotteiden siirtoa alueen ulkopuolelle.

Ainakaan toistaiseksi lintuinfluenssaa ei ole havaittu Suomessa muualla kuin Janakkalan noin kymmenessä fasaanissa. Myöskään epäilyjä ei ole Ruokaviraston tiedossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– On mahdollista, että lintuinfluenssa tulee löytymään muualtakin, sillä luonnonvaraisten lintujen liikkumista on vaikea rajata, Kauremaa huomauttaa.

Kiellon käytännön merkitys ei välttämättä ole suuri

Aaltosen mukaan päätös ulkonapitokiellon aikaistamisesta tehtiin siis kuitenkin jo ennen kuin ensimmäiset tautitapaukset havaittiin Suomessa.

Osassa maata päätöksellä ei välttämättä ole suurta käytännön merkitystä, mikäli talvi pysyy talvisena.

– Säistä johtuen pääosa siipikarjasta on sisätiloissa tähän vuoden aikaan joka tapauksessa, Aaltonen huomauttaa.

Itse asetuksen sisältö on samanlainen kuin aiemmin. Se ei kiellä lintujen ulkonapitoa kokonaan, mikäli tarhassa estetään kontaktit luonnonlintujen kanssa riittävän tehokkaasti.

Kielto on voimassa toukokuun loppuun. Muita toimia, kuten siipikarjan ja -tuotteiden siirtokieltoa, harkitaan tilanteen mukaan.

– Ruokavirasto päättää kulloisessakin tilanteessa lainsäädännön sallimissa puitteissa niistä toimenpiteistä, jotka ovat tarpeellisia taudin leviämisen estämiseksi ja sen vaikutusten minimoimiseksi, Taina Aaltonen summaa.

Viimeksi Suomessa oli H5N8-lintuinfluenssaa vuosina 2016-2017.

Tartuntoja löytyi 17 paikasta lähinnä Ahvenanmaalla ja Manner-Suomen lounaisosissa. Lintujen ulkonapitokielto asetettiin tuolloin noin puolen vuoden mittaiseksi.

Muokattu klo 16.15: Korjattu taudin löytyminen luontoon päästetyistä, ei enää tarhassa olleista fasaaneista. Lisätty Ruokaviraston kommentit.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Outuo viivyttelyä
” – Säistä johtuen pääosa siipikarjasta on sisätiloissa tähän vuoden aikaan joka tapauksessa, Aaltonen huomauttaa.”

Miksi sitten ulkonapitokieltoa viivytellään kahdella viikolla? Jos ovat sisällä, kielto päälle heti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.