Näkökulma

Näkökulma: Yllättikö Sanna Marin Navalnyi-twiitillään ikävästi Sauli Niinistön?

Pääministeri Sanna Marin twiittasi Navalnyi-tapauksesta Suomen kannan ennen presidenttiä. Arkistokuva.

Pääministeri Sanna Marin (sd) vaati maanantaiaamuna twitterissä venäläisen oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin välitöntä vapauttamista.

Myrkytyksen uhriksi joutunut Navalnyi pidätettiin viikonloppuna Šeremetjevon-lentokentällä, kun hän oli palaamassa Venäjälle. Navalnyi oli ollut Saksassa toipumassa hermomyrkyllä tehdystä murhayrityksestä, jonka taustalla on tutkivan kansalaisjournalismin ryhmän Bellingantin mukaan turvallisuuspalvelu FSB.

Marinin lisäksi Navalnyita vaativat twitterissä vapaaksi ainakin sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) sekä opetusministeri Jussi Saramo (vas).

Ennen Marinia huolensa Navalnyi-tapauksesta ilmaisi hieman varovaisemmin sanankääntein sunnuntai-iltana ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr). Hän sanoi Ylen haastattelussa, että Navalnyin kiinniotto ” varmasti hyvin monessa maassa koettelee oikeustajua”. Haaviston ulostulon aikaan valmisteltiin myös EU:n yhteistä kannanottoa, jossa myöhemmin vaadittiin Navalnyin vapauttamista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen ulkopolitiikka johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Presidentti Sauli Niinistö vaati vasta maanantaina puoliltapäivin Helsingin Sanomissa Navalnyin vapauttamista samaan tapaan kuin Marin.

Eri aikaan tapahtuneista kannanotoista saa vaikutelman, että Navalnyi-viestintää ei koordinoitu kovinkaan tarkoin hallituksen sisällä tai pääministerin ja presidentin kesken. Näin siitä huolimatta, että kannat olivatkin lopulta yhtenäiset.

Eri ajankohtien kannanotoista saa vaikutelman, että Navalnyi-viestintää ei koordinoitu tarkoin hallituksessa tai pääministerin ja presidentin kesken. Näin siitä huolimatta, että kannat olivatkin lopulta yhtenäiset.

Navalnyi-kannanoton viestinnästä ei keskusteltu myöskään presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan TP-UTVAN kokouksessa, kertoo hallituslähde. Marinin esikunnassa on ilmeisesti tulkittu, että valmisteilla olleen EU-lausunnon myötä kyse oli nimenomaan EU:n ulkosuhteiden hoidosta. Suomen EU-politiikkaa johtaa pääministeri. Tiukasti tulkiten tämä veisi Niinistöltä ulkopoliittisen toimivallan tapauksessa, koska EU pyrkii yhtenäiseen ulkopolitiikkaan.

Niinistö on rakentanut keskusteluyhteyttä Putiniin vuosien ajan kärsivällisesti. Usein hän on tullut julkisuuteen kannanottoineen vasta käytyään puhelinkeskustelun Putinin kanssa. Navalnyi-tapauksessa presidentti ilmaisi kantansa jo ennen Putinin kanssa käytyä keskustelua. HS:n artikkelissa Niinistö kertoi vasta odottavansa puhelinkeskustelua Putinin kanssa.

Tuliko pääministerin twiitti presidentti Niinistölle ikävänä yllätyksenä? Keskustelivatko Marin ja Niinistö lainkaan Suomen linjasta Navalnyi-tapaukseen ennen pääministerin ulostuloa?

Lännen Median tavoittelemat Marin ja Niinistö olivat haluttomia kommentoimaan keskinäisiä keskustelujaan tai Navalnyi-viestinnän koordinointia. Presidentinkanslian mukaan Niinistö ei kommentoi asiaa. Myöskään pääministeri Sanna Marin ei halunnut vastata asiaa koskeviin kysymyksiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Dragofix
Navalnyi vapaaksi
Suomen linja on demokratia ja sillä mennään. Navalnyi pitää vapauttaa ja se pitää sanoa ääneen jokaisen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Oppositio tyytyväinen?
Jos Marin ei olisi ottanut kantaa, PS olisi tehnyt välikysymyksen.

Ari Hyvönen
Niinpä
Huomaa, että ministerit eivät ole oppineet omaa asemaansa eikä sitä mitä voi tehdä ja mitä ei. Suurvaltojen johtajat ovat kaikki presidenttejä ja jonkun ministerin sanomaa ei kukaan edes lue.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eenokki
Vast: Niinpä
Todennäköisesti lukee!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
besserwisser
Ei hätää
naapurissa kukaan ei edes tiedä mikä joku Sanna Marin on.

Vast: Ei hätää
Taitaa pelkästään kateudesta kummuta tuokin kommentti , kuuluu Persujen retoriikkaan !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää