Kotimaa

Helsingin poliisi kertoo tutkivansa epäiltyä kansanedustajan pahoinpitelyä

Lennart Holmberg
Juha Sipilä. Arkistokuva.
Juha Sipilä. Arkistokuva.

Helsingin poliisi tiedottaa tutkivansa kansanedustajaan kohdistunutta epäiltyä pahoinpitelyä Eduskuntatalon lähellä.

Poliisin mukaan epäilty pahoinpitely tapahtui viime viikon torstaina Arkadiankadulla.

– Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan kansanedustaja ylitti suojatietä, kun vastaantulija löi häntä nyrkein. Tutkinta on alkuvaiheessa, eikä teon suunnitelmallisuudesta tai motiivista ole toistaiseksi tietoa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juhani Vuorisalo Helsingin poliisilaitokselta kommentoi tiedotteessa.

Kansanedustaja Juha Sipilä (kesk) kertoi tiistaina MTV:lle joutuneensa väkivallan kohteeksi ylittäessään katua viime viikon torstaina lähellä eduskuntaa.

Sipilä kertoi tiistaina MTV:lle, että hänen kimppuunsa käytiin nyrkein, kun hän oli tullut palaverista.

– Kyllä lyötiin ihan kunnolla. Nyrkein käytiin päälle, Sipilä kuvailee.

Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola kuvaili Lännen Medialle aiemmin, että vastaan oli tullut henkilö, joka oli kommentoinut ja tönäissyt.

Savola kertoi tuolloin, että asiasta on tehty rikosilmoitus Helsingin poliisilaitokselle.

Lue myös:

Entisen pääministerin Juha Sipilän kimppuun on hyökätty kadulla – Marin ja puhemies tuomitsevat

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.