Kotimaa

Suomeen on perusteilla uusi puolue lapuanliikkeen ja IKL:n väreissä – asialla joukko entisiä perussuomalaisia

Tamperelainen Terhi Kiemunki on yksi uuden puolueen puuhanaisista. Hänet erotettiin perussuomalaisista vuonna 2017.

Joukko aikaisemmin perussuomalaisissa tai puolueen entisessä nuorisojärjestössä toimineita poliitikkoja on perustamassa uutta puoluetta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Uutissuomalainen.

Ainakin työnimenä mahdollisella puolueella on Sinimusta liike. Se viittaa lapuanliikkeen toimintaa vuosina 1932–1944 jatkaneeseen äärioikeistolaiseen ja fasistiseen Isänmaalliseen kansanliikkeeseen (IKL) sekä varsinkin molempien liikkeiden nuorisojärjestöön Sinimustiin.

Uutissuomalaisen mukaan uuden liikkeen puheenjohtajana toimii Tuukka Kuru, varapuheenjohtajana Olavi Saarelainen ja sihteerinä Terhi Kiemunki. Puoluehanke on määrä julkistaa alkuvuoden aikana.

Sujuu myös sähköisesti

Puolueen perustamiseen tarvitaan Suomessa vähintään 5 000 kannatusilmoitusta eli kannattajakorttia. Niiden pitää olla äänioikeutettujen henkilöiden allekirjoittamia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen kannattajakorttien keräämistä puoluetta perustavan yhdistyksen on haettava rekisteröitymistä oikeusministeriöstä. Sekä hakemuksen että kannatusilmoitusten keräämisen voi nykyään tehdä myös sähköisesti. Se edellyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista.

Toiseen suuntaan ovi käy, jos puolue ei saa kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa yhtään kansanedustajan paikkaa eikä vähintään 2 prosenttia koko maassa annetuista äänistä. Tällöin se poistetaan puoluerekisteristä.

Kirjo ollut varsin laaja

Puoluerekisteriin on merkitty helmikuusta 1969 alkaen kaikkiaan 46 eri puoluetta. Poistettuja ovat muiden muassa:

Liberaalinen kansanpuolue (1969-1999 ja 2002-2007).

Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattinen liitto (1969-1973).

Suomen yksityisyrittäjäin puoluejärjestö (1972-1979).

Suomen kansan yhtenäisyyden puolue (1972-1983).

Suomen perustuslaillinen kansanpuolue (1973-1991).

Sosialistinen työväenpuolue (1973-1979).

Suomen eläkeläisten puolue (1985-1991 ja 1992-1999).

Demokraattinen vaihtoehto (1986-1995).

Eläkkeensaajien ja vihreä yhteisvastuu puolue (1987-1995 ja 2002-2007).

Naisliike (1990-1995).

Ihmisyyden puolue (1991-1995).

Luonnonlain puolue (1994-1999).

Remonttiryhmä (1998-2001).

Vaihtoehtoväki (1999-2007 ja 2007-2015).

Muutosvoimat Suomi (2002-2007)

Köyhien asialla (2002-2007 ja 2008-2015).

Suomi nousee - Kansa yhdistyy (2002-2007)

Suomen kansan sinivalkoiset (2002-2007)

Muutos 2011 (2010-2015).

Vapauspuolue (2010-2015).

Lisäksi ainakin Riippumattomat sitoutumattomat eläkeläiset ja Vapaan Suomen liitto sekä Rauhan ja sosialismin puolue on rekisteröity ja poistettu rekisteristä useaan otteeseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sinimustan liikkeen ohella Suomeen on perusteilla ainakin seitsemän muuta puoluetta. Puoluerekisteriin pyrkivät muiden muassa Kristallipuolue, Avoin puolue ja Kommunistinen työväenpuolue.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Matti Korhonen
Lapuanliikkeen ja IKL:n ideologia
Äärioikeistolla on syvät juuret joka paikassa. Eilen illalla oli TV:ssä dokumenttiohjelma Yhdysvaltojen Ku Klux Klaanista. Tämä äärioikeistolainen klaani toimi vuodesta 1865 aina vuoteen 1944. Jäseneksi pääsi, kun oli valkoihoinen protestantti. Rasistisuus äärioikeiston piiriisä on jatkunut jenkeissä koko ajan, myös vuoden 1944 jälkeenkin.

Saapi nährä hyväksytäänkö avoimen rasistinen "sinimusta liike" Suomessa puolueeksi. Jos näin kävisi, se tarkoittasi käytännössä rasismin laillistamista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Aimäävai?
No hyvä
Vihdoin Suomeenkin saatiin oma puolue älymystölle.

Mankala
Vast: No hyvä
Ja puhtaan sananvapauden kannattajille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: No hyvä
On hyvä tosiaankin tämä uusi älymystön puolue. Tulee vielä jakamaan pottia persusuomalaisten kanssa vieden sieltä kaikkein oikeimman laidan ääniä ja tehnee Halla-Ahon porukasta lähes mahdollisen apupuolueen n. 10-15% äänisosuudella johonkin oikeistohallitukseen. Sinipunamustia sitten ei kukaan halua edes samaan valiokuntaan, saati sitten asemaan jossa saisivat jotain oikeaakin valtaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Tämäkin vielä
Vie osan PS kannattajista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mietiskelijä
Historia toistaa itseään
PS ja kokoomus lähentyvät historian kautta. Kokoomus oli 1933 eduskuntavaaleissa IKL:N kanssa jopa vaaliliitossa.

Vast: Historia toistaa itseään
Se oli Kokoomuksen pohjanoteeraus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää