Lentokielto

Ulkoministeriö: "Esitimme, että Traficom olisi sallinut suomen kansalaisten, erityisesti alaikäisten lasten suorat paluulennot"

Arttu Laitala
Finnair on lentänyt Britanniaan kiellon aikana vain toiseen suuntaan, ja Helsinkiin koneet ovat palanneet tyhjinä. Irlantiin Finnair on lentänyt muutaman kerran viikossa, mutta Etelä-Afrikasta Suomeen ei suoria lentoja ole.

Ulkoministeriö kritisoi liikenne- ja viestintäviraston Traficomin päätöstä kieltää suorat lennot Isosta-Britanniasta Suomeen.

Ulkoministeriö kertoo esittäneensä, että Traficom olisi sallinut Suomen kansalaisten ja Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten, erityisesti alaikäisten ja heidän huoltajiensa tai saattajiensa suoran paluuliikenteen Isosta-Britanniasta Suomeen.

Näin ei kuitenkaan ole, sillä Traficom kertoi perjantaina matkustajalentoliikenteen rajoitusten laajenemisesta.

Ensi viikolla Suomeen saapuva matkustajalentoliikenne keskeytetään Britannian lisäksi Irlannista ja Etelä-Afrikasta.

Traficom keskeyttää lennot Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) esityksen mukaisesti.

THL:n mukaan näistä maista saapuvat matkustajat muodostavat merkittävän riskitekijän sille, että uudet koronaviruksen virusmuunnokset leviävät Suomeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

THL katsoo, että on välttämätöntä ja epidemiauhkaan nähden oikeasuhtaista jatkaa matkustuslentoliikenteen keskeytystä Britanniasta vähintään viikon ajan sekä asettaa vastaava rajoitus myös Etelä-Afrikasta ja Irlannista Suomeen suuntautuvalle matkustuslentoliikenteelle.

Matkustuskielto on voimassa 11. tammikuuta alkaen ainakin viikon ajan eli 18. tammikuuta asti.

Suomeen vain vaihtoyhteyksien kautta

Ulkoministeriö kertoo pyrkivänsä edelleen siihen, että Isossa-Britanniassa olevat suomalaiset voisivat palata takaisin kotimaahansa terveysturvallisesti suorilla lennoilla.

Tällä hetkellä Suomeen paluu Isosta-Britanniasta ja Irlannista on mahdollista vain erilaisia vaihtoyhteyksiä käyttäen.

Lisäksi Isosta-Britanniasta, Irlannista tai Etelä-Afrikasta palaavien on huomioita THL:n ohjeistukset koronaviruksen suhteen.

Suomen suurlähetystöt ja ulkoministeriö neuvovat tarvittaessa matkailijoita kotiinpaluun järjestämisessä.

– Jos matkasi on välttämätön, ole varautunut muutoksiin. Matkailijoilta vaaditaan edelleen sopeutumista tilanteeseen ja epätietoisuuden sietämistä. Pandemiatilanteessa ulkoministeriön kyky auttaa pulaan joutunutta on rajallinen, ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan.

Suomen suurlähetystöt päivittävät tilannetietoa verkkosivuilleen ja sosiaalisen median kanaville.

Suomessa todettu muuntuneen viruksen aiheuttamia tartuntoja

THL kertoo, että Suomessa on tähän mennessä todettu yhteensä 20 muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tartuntaa.

Perjantaina raportoitiin kolme uutta tartuntaa. Tartunnat ovat Britanniasta peräisin olevan virusmuunnoksen aiheuttamia ja ne liittyvät toisiinsa.

– Uusi virusmuunnos leviää selvästi nopeammin, pyrimme osaltamme keskeytystoimella suojelemaan terveydenhuoltojärjestelmämme kantokykyä, Traficomin pääjohtaja Kirsi Karlamaa kirjoittaa Twitterissä.

Britannian lentokielto kestänyt kohta kuukauden

Suorien matkustajalentojen keskeytyksestä huolimatta jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus palata maahan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keskeytyspäätös ei koske ylilentoja, teknisiä välilaskuja, siirtolentoja omalla miehistöllä, valtionilmailua, sairaankuljetuslentoja, eikä myöskään rahtilentoja.

Matkustajalennot Britanniasta Suomeen keskeytettiin jo maanantaina 21. joulukuuta aluksi kahden viikon ajaksi.

Viikko sitten Traficom linjasi THL:n lausunnon pohjalta, että matkustajalentojen keskeytys Britanniasta jatkuu ainakin 11. tammikuuta saakka.

Uuden päätöksen myötä lentokielto pitenee jälleen ainakin viikolla.

Finnair on jatkanut lentämistä Britanniaan, mutta koneet on lennetty tyhjinä takaisin Helsinkiin.

Uusi virusmuunnos voi vaarantaa terveydenhuollon kantokyvyn

Traficom muistuttaa tiedotteessaan, että Euroopan tautien valvonnan ja ehkäisyn keskus (ECDC) totesi joulukuun lopussa, että Britanniassa havaittu uusi covid-19-muunnos leviää selvästi nopeammin kuin koronaviruksen aiemman alatyypit.

Vaikka tapauskuolleisuus ei vaikuta lisääntyneen, lausunnon mukaan uusi virusmuunnos voi yleistyessään aiheuttaa selvästi aiempaa nopeammin leviävän epidemian ja vaarantaa vakavasti terveydenhuoltojärjestelmän kantokyvyn lisääntyneen tapausmäärän takia.

ECDC suosittaa, että EU-maat ottavat nopeasti käyttöön toimenpiteitä, joilla uusi virusmuunnos kyetään tunnistamaan ja tartuntaketjut katkaisemaan ennen niiden leviämistä laajemmin.

ECDC kertoo, että valtaosa tapauksista liittyy tällä hetkellä matkustamiseen, ja siksi matkustusta tulisi rajoittaa Britanniaan ja mahdollisesti jatkossa muillekin alueille, joissa virusmuunnos leviää väestössä. Lisäksi pitäisi kiinnittää erityistä huomiota rajojen terveysturvallisuuteen.

Traficomin mukaan myös Etelä-Afrikasta saapuneella matkustajalla on todettu hieman erityyppinen virusmuunnos, joka sekin voi levitä aiempaa nopeammin.

Vastaavia matkustukseen liittyviä tautitapauksia on todettu useissa eri maissa. Useat maat ovat rajoittaneet matkustusta ja matkustajalentoliikennettä maihin, joissa virusmuunnoksia on esiintynyt laajasti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juttua päivitetty 8.1. klo 14.45: Lisätty THL:n tieto muunnostartunnoista Suomessa ja päivitetty otsikkoa.

Juttua päivitetty 8.1. kello 21.00. Lisätty ulkoministeriön antamat tiedot ja otsikkoa on muutettu.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ajattelija
Missä on nyt ulkoministeri?
Jostain muualta piti saadaa lapsia suomeen työntekijän oikeuksia polkien mutta näistä lapsista ei tunnu kantavan murhetta? Ulkoministeriö kantaa murhetta mutta itse ministeri ei ole ilmaissut huoltansa näistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leif Michaelsson
Ei nyt
Koronaa on kestänyt vajaan vuoden. Jos ei ole tähän mennessä tullut takaisin, niin on parasta odottaa edelleen epidemian loppuun.

K.K.
Haavisto pysykööt lestissään
Haaviston tontille eivät kuulu terveydenhuollon asiat, joten olisi syytä pysytellä vain omalla tontillaan ja sielläkin lakia rikkomatta please!

manterelainen
Miksei suorat lennot
Onko parempi että ihmiset tulevat kiertoteitse, jolloin viranomaisilla ole hajuakaan ketkä tulevat alunperin Lontoosta tai Etelä-Afrikasta, Suoralla lennolla testaus kaikille ja karanteeni matkustajan kustannuksella.