Politiikka

Keskustan Annika Saarikon ja vihreiden Maria Ohisalon välinen "ilmaa puhdistava" tapaaminen lykkääntymässä

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (vas.) ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo yrittävät selvittää hallituspuolueiden kiristyneitä välejä tapaamisessa helmikuun alussa.

Vihreiden ja keskustan välisen "ilman puhdistamiseksi" suunniteltu puheenjohtajien tapaaminen näyttää lykkääntyvän helmikuun puolelle. Tapaamisen tarkoituksena on löytää samassa hallituksessa olevien puolueiden välille yhteinen sävel Haavisto-jupakan jälkeen.

Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoi joulukuussa ehdottaneensa tapaamista tammikuussa. Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo vastasi lähtevänsä siihen ilomielin.

Saarikon esikunnasta kerrottiin maanantaina Lännen Medialle, että sopivaa aikaa tapaamiselle etsitään nyt helmikuun alusta. Ohisalon esikunnasta tapaamisen ajankohtaan ei otettu mitään kantaa.

Saarikko on kertonut kutsuneensa tapaamiseen Ohisalon lisäksi myös vihreiden kaksi muuta ministeriä.

Keskustaa on närästänyt vihreiden menettely sen jälkeen, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimineen lainvastaisesti pyrkiessään siirtämään ministeriön konsulipäällikön pois tehtävistään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haavisto ei myöntänyt eduskunnassa menetelleensä lainvastaisesti ja vihreät kävivät sosiaalisessa mediassa harhaanjohtavaa informaatiokampanjaa tämän maineen puhdistamiseksi.

Keskusta äänesti eduskunnassa Haaviston luottamuksen puolesta lukuun ottamatta yhtä vastaan äänestänyttä kansanedustajaa.

Keskustan eduskuntaryhmä lähetti äänestyksen yhteydessä tiedotteen, jossa se totesi, ettei se hyväksy kuitenkaan Haaviston lainvastaista toimintaa ja syytti vihreitä perustuslakivaliokunnan aseman murentamisesta.

– Keskusta on yhden pääministerin saanut pois tehtävistään. Ei käy päinsä hallituksessa, että tällaisesta tulee jotenkin tapa, Maria Ohisalo sanoi STT:lle joulukuussa.

Saarikko epäili Ilta-Sanomissa joulun alla, että yhtenä syynä ongelmiin voi olla se, että keskusta ja vihreät tuntevat toisiaan puolueina nykyään vähän huonosti.

– Vaikka jää arpia ja haavoja, keskusteluyhteys pitää aina säilyttää, hän totesi.

Riidanaiheita riittää

Keskustan ja vihreiden välejä on hiertänyt myös vihreiden saavutuksenaan mainostama polttoturpeen alasajon alkaminen. Vaikka turpeen verotusta kiristettiin, sen polttoa ei olla lailla kieltämässä, Saarikko on joutunut oikomaan asiassa Ohisaloa.

Lisää erimielisyyksiä odotetaan syntyvän liikenteen päästöjen vähentämisestä, kun siitä yritetään saada tänä vuonna ratkaisuja aikaan. Keskusta ei haluaisi uusia liikennepolttoaineiden veronkorotuksia jo tehtyjen korotusten lisäksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ari Hyvönen
Oho!
Olisiko keskusta vihdoin luopumassa vihervassareiden apupuolueen ja kumileimasimen roolista? Siinähän on riskinä, että keskustan kannatus alkaa kasvaa kun huomataan, että keskusta ei olekaan täysi tyhjäntoimittaja
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Oho!
Hyvönen voi jatkaa pohdintaa: kauanko PS on vielä oppositiossa? Vaihtoehdot: a) 10 vuotta b) 30 vuotta c) 100 vuotta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pertti Isoheiko
Vast: Oho!
Pakostakin luopuu, kun niitä vihervasuriääliöitä ei vaalien jälkeen eduskunnassa enää ole tuhoamassa Suomea.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajattelija
Vast: Oho!
Vieläkään en ymmärrä jos päätetään jonkun tehneen lainvastaisesti niin he voivat vaan päättää ei vaineskaan tarkoitus pyhitti keinot. Ministerin kuuluisi kantaa vastuunsa näissä asioissa. Tehkää siis niin kuin opetamme älkää niin kuin me teemme.
Eli muutenkin älkää tehkö poliittisia nimityksiä vaikka me teemme. Käyttäkää julkisia ajoneuvoja vaikka me ajammekin eniten eduskunnasta taksilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Kepu pettää kannattajansa
"Keskustan ja vihreiden välejä on hiertänyt myös vihreiden saavutuksenaan mainostama polttoturpeen alasajon alkaminen"
- niin, pitäisihän myös keskustan saada tuosta oma meriittinsä, kun ovat sitä olleet itse hyväksymässä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Samppa
Vihreitten kelkka kääntyi
Populistiksi nimettyjen persujen huolena on ollut rajavalvonnan heikkous. Vihreät ovat etunenässä olleet vaatimassa ihmisten vapaan liikkuvuuden sallimista.
Mitä nyt on tapahtunut. Vihreät ovat siirtyneet persujen linjoille, Vihreitten sisäministeri vaatii lisää rahaa rajavalvontaan aluskaluston ja henkilöstöresurssien vahvistamiseksi. Takki kääntyi sujuvasti. Kukaan ei hiiskahdakaan vaikka persuilta viety rajavalvonnan tiivistäminen on nyt vahvasti vihreillä.
Hienoa toisaalta, että puolue on ymmärtänyt vastuunsa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
P.B.
Vast: Vihreitten kelkka kääntyi
Samppa; Oikea havainto.
Sikäli ilmiönä hassua monenkin asian suhteen, että kun aikojen saatossa on PS nostanut keskusteluun useitakin havaitsemiaan epäkohtia, on ne kategorisesti tyrmätty tietyissä piireissä milloin milläkin verukkeella.
Sitten kun aikaa on riittävästi kulunut, niin kappas; ihan täysin samat esilletuodut asiat ovat muidenkin puolueiden ohjelmissa ja nyt ne ovatkin yllättäen poliittisesti korrekteja ja ei populistisia.
...eli kertoo pohjimmiltaan sen että esiinnostetut asiat sinällään ovat olleet aiheellisia/oikeita, mutta esittäjä ainoastaan väärä. No, toimiihan se vaikuttaminen näinkin, tosin pienellä viipeellä ja siinä ehtii monessa asiassa turhaan se maito kaatumaan maahan ja alkaa happanemaankin. Kontaminaatio ehtii tapahtumaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samppa
Vast: Vihreitten kelkka kääntyi
1350, juurikin noin. Itse en ole minkään puolueen jäsen, en edes kannattaja, mutta noitten persujen edesottamuksia seuraan suurella mielenkiinnolla. Puolue elää ja voi hyvin muitten puolueitten munauksilla. Kun persut nostavat agendalle jonkun hyvinkin tärkeän asian niin muut tyrmäävät sen suoralta kädeltä. Jonkin ajan kuluttua sama asia on jonkun muun puolueen asialistalla.
Juuri tässä on persujen vahvuus. He pakottavat muut kannalleen niin kauan kun heidän suosionsa uhkaa muitten menestystä. Taitavinta ja onnistuneinta parlamentarismia, jota olen nähnyt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.