Kotimaa

Pääministeri Marin väläyttää uusia tiukempia koronavirusrajoituksia, jos Britannian virusmuunnos alkaa levitä nopeasti

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan Suomessa on vakavat paikat, jos uusi koronavirusmuunnos alkaa levitä laajasti.

Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi Ylellä, että Britanniasta levinnyt koronavirusmuunnos on erittäin vakava asia ja että hallitus tarvittaessa valmistelee tiukempia koronavirusrajoituksia viruksen hillitsemiseksi.

Pääministerin haastattelutunnilla Marinia haastattelivat eri medioiden politiikan toimittajat sunnuntaina Ylen Radio Suomessa.

Vakavan uudesta koronavirusmuunnoksesta tekee se, että se näyttää leviävän eri ikäryhmiin nykyistä tasaisemmin.

– Se asettaa nykyisen koronastrategian uuteen valoon, sanoi Marin.

Marin pohti, tarvitaanko uusia tiukempia rajoituksia, jotta koronavirustapaukset voidaan painaa minimiin.

– Kyseessä olisi niin sanottu tukahduttamisstrategia. Olen vakavasti pohtinut sitä, Marin kertoi.

Hallitus on keskustellut Suomeenkin saapuneesta muunnoksesta joulun välipäivinä ja pyytänyt siitä asiantuntijalausuntoja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hallitus joutuu mahdollisissa alkuvuoden päätöksissään ottamaan huomioon myös oikeudelliset reunaehdot. Marin muistuttaa, että jos tiukempiin rajoituksiin mennään, rajojen terveysturvallisuutta on valvottava aivan uudella tavalla, jotta virus ei leviä rajojen yli.

Rokottaminen maraton, ei pikamatka

Pääministeri Marin myöntää, että koronavirusta vastaan rokottaminen Suomessa ei ole alkanut niin nopeasti kuin odotettiin.

Hän kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on "maraton, ei pikamatka".

– En tekisi johtopäätöstä, että kokonaisuudessa on epäonnistuttu.

Tavoiteltava rokotusten tahti on se, millä rokotteita saadaan Suomeen. Nyt siihen ei ole päästy joulun pyhien vuoksi, sillä terveydenhuollon henkilöstö saa rokotukset ensin töissään ja osa heistä on viettänyt joululomaa.

Marinin mukaan Suomen kannattaa olla mukana EU:n rokotehankinnassa.

– Olisimme pienenä maana aika yksin, jos lähtisimme kamppailemaan rokotteista.

Pääministerin mukaan kisailu rokotteista on muutenkin turhaa, koska koronaviruksesta ei päästä, ennen kuin kaikki halukkaat on rokotettu koko maailmassa.

Haavistolla Marinin luottamus

Pääministeri Sanna Marin kertoo keskustelleensa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) kanssa moitteista, jotka perustuslakivaliokunta antoi mietinnössään.

Marinin mukaan Haavisto ottaa moitteet huomioon työssään.

– Ulkoministeri Haavistolla on minun luottamus, hallituksen luottamus ja eduskunnan luottamus, sanoo Marin.

Hänen mukaansa on tavallista, että monipuoluehallituksessa tulee asioita, joista ollaan eri mieltä. Pääministerin tehtävä on löytää ne tekijät, joissa voidaan edetä yhdessä. On myös luonnollista, että välillä jokin puolue tekee itselleen epämieluisan päätöksen saadakseen toisaalla itselleen tärkeän asian läpi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koronaviruksen takia ei avata hallitusohjelmaa, koska puolueet eivät sitä halua. Virus vaikuttaa kuitenkin taloudellisiin näkymiin, mikä tarkoittaa muun muassa entistä kunnianhimoisempia työllisyystoimia. Samalla toteutetaan myös ilmastoinvestointeja muun muassa EU:n elvytysrahoilla.

Al-Holin lasten tuomisesta Suomeen pääministerillä on selvä näkemys.

– Meidän tehtävämme on suojella lapsia, aivan jokaista lasta. Turvallisuusnäkökohdat pitää ottaa huomioon, Marin viittaa äiteihin.

Yksittäisissä toimissa ovat kuitenkin viranomaispäätökset, eivät poliittiset päätökset.

Ei Natolle

Pääministeri Marinin mukaan Suomessa on turhankin tarkasti seurattu keskustelua, jota Ruotsissa käydään Nato-option hyväksymisestä. Suomi on pitänyt esillä omaa Nato-optiotaan jo useita vuosia.

Kumpikaan Pohjoismaa ei kuulu puolustusliittoon, mutta molemmat ovat Naton kumppaneita muun muassa sotilasharjoituksissa.

– Suomi tekee omaan turvallisuuteensa liittyvät ratkaisut itsenäisesti, sanoo Marin.

Marin ei itse kannata liittymistä Natoon.

– Mielestäni on tärkeää, että Suomi on sotilasliittoihin kuulumaton maa. Se on myös puolueeni linja.

Marin otti myös kantaa jääkiekon MM-kisojen järjestämiseen Valko-Venäjällä, jossa mielenosoitukset presidentti Aleksandr Lukashenkoa vastaan jatkuvat.

– Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut eivät ole hallituksen asia. Oma henkilökohtainen näkemykseni on, että kisoja ei pitäisi järjestää Valko-Venäjällä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Teppo Vanamo
Äly hoi
Mitä järkeä tässä on, että toimitaan sitten kun on myöhäistä. Kun tieto tartunnoista ehtii hallitukselle saakka, meillä on jo uusi epidemia vauhdissa ja sen sammuttaminen vie vähintään viikkoja, ellei kuukausia, jos edes onnistuu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Äly hoi
Lukisit mitä edellä sanotaan. Nyt toimitaan ennakoivasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Roadrunner
Vast: Äly hoi
Ennakoiva käyttäytyminen on sitä ettet mene kenenkään naaman eteen yskimään.Pese kätösesi ja muutenkin toimi yleistä varovaisuutta käyttäen. Turha on lähteä hysteerisesti vetämään asioita tunteisiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ladolcevita
Vast: Äly hoi
Busseissa leviää tehokkaasti: tänään maski päällä noin yhdellä viidestä, bussi 2.

Surkeaa. Ihmiset eivät tajua vaaraa ilman maski pakkoa! Tuttuni on juuri sairastunut kotonaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jylppy
jepjep
Ensimmäinen asia missä olen Marinin kanssa samaa mieltä, EI Natolle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leif Michaelsson
Hallitus puhui perusoikeuksista
Hallitus rajoittaa ihmisten elämää lisää. Nopeimmin olot saadaan normaaleiksi kun hankitaan rokotteita nyt.

Vast: Hallitus puhui perusoikeuksista
Molempia tarvitaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Hallitus puhui perusoikeuksista
Minkä kaupan hyllyllä luulisit niiden olevan otettavissa tuosta vain? Ja vaikka niitä K-kaupan pakasteesta saisikin määrättömiä määriä, kestää kuukausia ennen kuin tilanne saadaan edes jollekin mallille. Kunhan saatais edes kaikki rokotettua.

Kyllä nämä meidän rajoitteet ovat olleet vähiä - ja toiset eivät ole niitäkään suosituksia noudattaneet. Joka Suomessa nillittää rajoitusista, ei ole kovin tarkasti seurannut muun maailman menoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Timo Oivo
No oikeasti
Israel pienenä maana kyllä toimi rokotuksissa yksin ja hienosti meni.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
VarmaNiuho
Vast: No oikeasti
Raha puhuu. Israel maksoi reilusti enemmän kuin EU, joten kaupat tuli! Ja mikä ihailtava tehokkuus rokotusten pistämisessä, siinä on monella muulla maalla oppia otetavana, miten järjestelmällisesti kannattaa ja voi toimia, jos haluaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.