Kolumni

Oikea joulu saapuu vasta, kun aistii hyasintin tuoksun tai näkee joululiinan, jonka tuttu kuosi vie lapsuuteen. Muistoja selatessa alkaa miettiä omaa vanhenemistaan. Siitä huolimatta, että vanhan sananlaskun mukaan mikään ei vanhenna niin paljon kuin vanhenemisen pohtiminen.

Kun mittariin tuli 50 vuotta, vauhtia riitti. Eipä silloin mietitty ikääntymistä. Nyt 60 rajapyykin jälkeen on myönnettävä, että ikä alkaa muuttaa monia asioita. Se näkyy omassa elämässä, mutta myös ikätovereissa. Joululaulun mukaan vanhakin nyt nuortuu ja koukkuselkä suortuu, mutta vain omassa mielessä.

Kun ennen tapasit vanhoja tuttuja, vaihdoitte kuulumisia kysellen lasten voinnista, töistä, harrastuksista. Nyt puhe kääntyy terveyteen. Yhdellä on puhjennut diabetes, toinen jonottaa polvileikkaukseen, kolmas valittaa huononevaa näköä. Paatunein kahvikissa kertoo siirtyneensä teehen.

Huomaat, että yhä useammin askel vie apteekkiin. Kylpyhuoneen hyllyllä on rivi voiteita, joiden olemassaolosta et ennen edes tiennyt. Ostat vitamiineja, jotta pysyisit virkeänä. Alat sisäistää, että kuusikymppisenä väsyt helpommin kuin ennen.

Kun menet ulos syömään ystävien seurassa, et nauti jälkiruoaksi kahvia. Unenlaatu kun tuppaa huononemaan iän myötä. Kun muu seurue miettii jatkoja, tilaat taksin valittaen väsymystä, mikä ei ole edes valkoinen valhe.

Kulutustottumuksissa tapahtuu käänne. Menet kassalle pari uutta vaatetta mukanasi, kunnes havahdut, ettet oikeasti tarvitse niitä. Kaapissa on vaatteita vaikka muille jakaa. Muoti ei enää sanele, mitä puet päällesi, vanhassa vara parempi.

Korkeat kenkäsi pölyttyvät rauhassa. Niiden käyttöaste on nolla. Tilalla on leveälestisiä kävelykenkiä, joita nuorena et olisi laittanut jalkaasi. Talveen varaudut nastakengillä. Tärkein väline ovat kävelysauvat. Ne seuraavat sinua yhtä uskollisesti kuin koirasi. Kiitos sauvojen, monta kaatumista on vältetty.

Muutoinkin alat karsia tavaramäärää. Tuumit, että vähemmän on enemmän. Niin totta.

Kun tapaat kollegoitasi vuosikymmenten takaa, muistelette kultaisia vuosia. Hätkähdät, kun he toteavat, ettet kai sinä enää työelämässä ole.

Ikääntyminen vääristää myös omaa näkemystä ajankulusta. Sen huomaa, kun tapaa kaukaisia sukulaisia ja kysyy, vieläkö teidän lapset asuvat kotona. Saat vastaukseksi, että eivät asu, koska he ovat nelikymppisiä ja vanhempia itsekin.

Alat käyttää eläkelaskuria. Selvität eläkkeesi, veroprosenttisi, lasket, paljonko voit käyttää kuukaudessa ja huokailet, mistä kaikesta täytyy luopua. Samaan aikaan tunnet hiipivää pakokauhua siitä, miten täytät päiväsi, kun olet eläkeläinen. Voit toki unelmoida matkoista, vaikka tiedätkin, että ikä on huono matkatoveri.

Myönnät viimein, että jälkikasvu elää omaa elämäänsä heille tärkeiden askelmerkkien mukaan. He muodostavat omat perinteet juhlapyhien viettoon. Laatikot ja lipeäkalat eivät välttämättä ole heidän juttunsa. Juhannusta voi viettää muuallakin kuin kotisaunalla.

Et myöskään loukkaannu siitä, etteivät heille kelpaa sinulle tärkeät tavarat. Ei edes isovanhempien häälahja. Se posliininen kahvikalusto, joka oli niin ohutta posliinia, ettei sitä raskinut kukaan käyttää. Sen sijaan retrokalusteet viedään käsistä. Hyvä, että kelpaavat.