Kysely

Joka toinen peruskoululainen haluaisi uuden harrastuksen koulupäivän yhteyteen – Suomen malli käynnistyy alkuvuonna

Ei liene yllättävää, että mopon korjaus on yläkoululaisten poikien toiveharrastusten kärkipäätä.

Joka viidenneltä peruskoululaiselta puuttuu mieleinen harrastus, selviää poikkeuksellisen laajasta koululaiskyselystä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön kyselyyn vastasi lähes 200 000 lasta ja nuorta. Heiltä tiedusteltiin mielipiteitä koulupäivään liitettävästä harrastustoiminnasta.

Useampi kuin joka toinen peruskoululainen haluaisi aloittaa uuden harrastuksen koulupäivän yhteydessä eli esimerkiksi oppituntien jälkeen.

Alakoululaisten harrastustoiveiden kärjessä olivat parkour, kiipeily, ruuanlaitto, eläinkerho, kuvataide, laskettelu ja jalkapallo.

Yläkoulussa toivekärkeen nousivat niin ikään ruuanlaitto ja laskettelu, mutta myös kuntosali, ampumaurheilu, biljardi ja mopon korjaus.

Parkourista ruuanlaittoon ja eläinkerhosta mopon korjaukseen

Vastaajat saivat itse merkitä vastauksiinsa sukupuoleksi poika, tyttö tai muu. Kohdan sai jättää myös avoimeksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kahden sukupuolen toiveharrastukset olivat yllättävänkin perinteisiä.

Tytöillä toiveharrastusten kärjessä ovat ratsastus, ruuanlaitto, kuvataide, eläinkerho ja tanssi. Suosittuja toiveita ovat myös esimerkiksi kiipeily, agility ja elokuvakerho.

Pojilla kärkeen nousevat parkour, pelisuunnittelu, jalkapallo ja mopon korjaus. Lisäksi listalta löytyvät muun muassa metsästys, laskettelu ja historiakerho.

Merkillepantavaa on se, että noin 3 000 vastaajaa ilmoitti sukupuolekseen jonkin muun. Avoimeksi kohdan jätti noin 5 500 vastaajaa.

Seuraava rahoitushaku kunnille maaliskuussa

Vaikka halua harrastusten aloittamiseen on, toteutus ei aina onnistu esimerkiksi taloudellisten syiden vuoksi.

Hallituksen käynnistämä niin sanottu harrastamisen Suomen malli pyrkii tarjoamaan jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden sekä mieluiseen että maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä.

Kunnat voivat hakea mallin toteuttamiseen valtion rahoitusta.

Osassa kuntia mallin toteuttaminen alkaa pilottina jo ensi vuoden alussa. Tähän vaiheeseen oli tarjolla kymmenen miljoonan euron avustuspotti.

– Hakemuksia tuli 115, ja aluehallintovirastot tekevät päätökset viimeistään tammikuussa, kertoo liikunnan vastuualueen johtaja Tiina Kivisaari opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Seuraava rahoitushaku aukeaa maaliskuussa.

Koulujen ja kuntien erot huomioon

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) sanoo, että ensi syksynä pilotti muuttuu pysyväksi käytännöksi.

– Olemme sitoutuneet siihen, että ensi vuoden budjetissa mallille on pysyvä rahoitus. Tästä on tehty päätös jo hallitusneuvotteluissa.

Saarikko painottaa koulujen ja kuntien kirjavuutta. Eroja on esimerkiksi alueiden sosioekonomisessa tilanteessa, koulukuljetusten vaativuudessa tai harrastuksia ohjaavien aikuisten löytämisessä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pilotoinnin aikana mallista pyritään tekemään sellainen, että erot saadaan huomioitua.

Myös toiveharrastusten lista on eri alueilla erilainen.

– Kyselyn koulukohtaiset tulokset julkaistaan ensi viikolla. Niistä harraatusten järjestäjät näkevät, mistä löytyvät oman alan kiinnostuneet lapset ja nuoret, toteaa ministeriön neuvotteleva virkamies Iina Berden.

"Iloa sekä onnistumisen ja oppimisen kokemuksia"

Kysely lähetettiin kaikkiin ala- ja yläkouluihin, ja oppilaiden vastausprosentti oli 35. Vastaajia oli 197 040, kun neljä kertaa järjestetyn koululaiskyselyn aiempi ennätys oli 77 000.

Ministeriön mukaan saavutus on verkkokyselyjen joukossa jopa kansainvälisesti merkittävä.

Saarikko kiittääkin tiedotteessa kaikkia vastaajia sekä vastaamista edistäneitä opettajia ja rehtoreita.

– Jokaisella lapsella pitää olla mahdollisuus harrastukseen. Se tuottaa iloa sekä onnistumisen ja oppimisen kokemuksia, Saarikko toteaa.

– Harrastuskysely on loistava alkusysäys sille, että koulupäivien yhteyteen tulee lasten ja nuorten toiveiden mukaisia harrastuksia.

Muokattu klo 12.35: Lisätty kommentteja ja yksityiskohtia kyselystä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pohkus
Terveen elämän taitoja
Mopon korjaushan on hyvä harrastus. Siitä kun aikuistuessa taidot muokkautuvat auton huoltoon, harrastaja tulee säästämään harrastuksellaan isot rahat elämänsä aikana. Arjen taitoja opettavat harrastukset sopisivat todella hyvin yläkoulun opetuksen sisällekin. Mikä jottei esimerkiksi kalastuksen alkeet tai sienikurssi (muutaman lajin tunnistus, sienestys ja valmistus) voisi olla valinnaisaine koulussa? Ensiapukursseja ehkä onkin jo valinnaisaineissa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Realisti
Koulukiinteistöt ensin kuntoon
Koulupäivän yhteydessä harrastaminen olisi erittäin toivottavaa - kunhan koulutiloissa tapahtuvaan harrastustoiminnan toteuttamiseen lähdetään vasta sitten, kun koulukiinteistömme ovat terveellisiä ja turvallisia. Monessakaan koulussa ei siis realistista ihan lähitulevaisuudessa.