Stockmann

Stockmann myy arvorakennuksensa ja pienentää vuokratilojaan – tavaratalotoiminta jatkuu

Arttu Laitala
Stockmann ja pesänselvittäjä arvioivat, että yhtiön liiketoiminta on tervehdytettävissä saneerausohjelman avulla. Helsingin maamerkkitavaratalo jatkaa toimintaansa, mutta kiinteistö laitetaan myyntiin.
Stockmann ja pesänselvittäjä arvioivat, että yhtiön liiketoiminta on tervehdytettävissä saneerausohjelman avulla. Helsingin maamerkkitavaratalo jatkaa toimintaansa, mutta kiinteistö laitetaan myyntiin.

Maanantaina Helsingin käräjäoikeuteen jätetyn Stockmannin saneerausohjelmaehdotuksen mukaan yhtiö jatkaa tavaratalotoimintaansa.

Vain Itäkeskuksen tavaratalon jatkon osalta neuvottelut ovat vielä kesken.

Vantaan Jumbon, Turun, Tampereen ja Espoon Tapiolan tavarataloista sekä Helsingin Pitäjänmäen toimistotiloista yhtiö on neuvotellut uudet, markkinaehtoiset ja tiloiltaan pienemmät vuokrasopimukset.

Stockmannin toimitusjohtaja Jari Latvanen ei eritellyt tiedotustilaisuudessa sitä, miten paljon esimerkiksi Tampereen tai Turun tavaratalojen tilat pienenevät. Hän ei myöskään kertonut, miten pitkäksi aikaa vuokrasopimukset on tehty.

– Ollaan tehty erilaisia sopimuksia. Kauppaa tehdään tavarataloissa normaalisti, eikä asiakaskokemus muutu mitenkään, Latvanen sanoi.

Maamerkin mahdollisia ostajia ei kommentoitu

Stockmannin saneerausohjelman kesto on kahdeksan vuotta. Ohjelmalle on suurimpien velkojien, velkojatoimikunnan ja suurimpien osakkeenomistajien kannatus sekä yhtiön hallituksen ja johdon tuki.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stockmannin ja selvittäjän, asianajaja Jyrki Tähtisen näkemyksen mukaan yhtiön liiketoiminta on saneerausohjelmassa kuvatuilla toimenpiteillä tervehdytettävissä ja edellytykset kannattavan liiketoiminnan harjoittamiseen olemassa.

Saneerausohjelma rakentuu Stockmannin tavarataloliiketoiminnan jatkamiseen, Helsingin, Tallinnan ja Riian tavaratalokiinteistöjen myyntiin ja takaisinvuokraukseen. Myös vaateketju Lindexin liiketoiminta jatkuu Stockmann-konsernin omistuksessa.

Yhtiö ei kommentoinut maanantaina esimerkiksi Helsingin tavaratalon arvokiinteistön kauppaa eli onko mahdollinen ostaja jo löytynyt.

Stockmann ei suunnittele merkittäviä työvoiman vähennyksiä osana saneerausohjelmaa. Henkilöstötarvetta arvioidaan kuitenkin jatkuvasti osana liiketoimintaa.

Stockmann haluaa toimitusjohtaja Latvasen mukaan olla tulevaisuuden edelläkävijä muodissa, kodin sisustuksessa ja kauneudessa.

– Keskeinen iso yhteinen ponnistuksemme on ollut myös Stockmannin uudistuneen verkkokaupan lanseeraus lokakuussa.

Stockmann ja pesänselvittäjä arvioivat, että yhtiön liiketoiminta on tervehdytettävissä saneerausohjelman avulla.
Stockmann ja pesänselvittäjä arvioivat, että yhtiön liiketoiminta on tervehdytettävissä saneerausohjelman avulla.

Selvittäjä esitteli innovaation

Saneerausohjelmaesityksen mukaan Stockmannin vakuudettomasta velasta leikataan 20 prosenttia. Ennen leikkausta velkojilla on mahdollisuus muuntaa tämä 20 prosentin osuus saneerausvelasta yhtiön B-osakkeiksi. Lopulle 80 prosentille on laadittu maksuohjelma.

Vakuudeton velkoja voi vaihtaa laaditun maksuohjelman mukaisen suorituksensa yhtiön liikkeeseen laskemaan vakuudelliseen joukkovelkakirjalainaan.

Joukkovelkakirjalaina tuo selvittäjä Tähtisen mukaan merkittäväksi joustosaumaa yrityksen kassanhallintaa.

– Pidän Winwin-innovaationa, joissa on etuja niin velkojille kuin velallisellekin, hän sanoi.

Yhtiön A- ja B-osakesarjat yhdistetään saneerausohjelman vahvistamisen jälkeen pidettävässä yhtiökokouksessa.

Tähtisen mukaan suomalainen yrityssaneerausmenettely on jäänyt jälkeen monista muista maista. Se kaipaisi kovasti uudistamista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alkuvuosi meni hyvin

Koronakriisi syvensi pitkään alamaissa olleen Stockmannin tavarataloketjun vaikeuksia alkuvuonna. Tämä tapahtui juuri, kun valoa alkoi näkyä tunnelin päässä.

Yrityssaneerauksen Stockmann hakeutui huhtikuussa.

– Vuoden 2020 alku sujui jopa odotuksia paremmin, Sitten mentiin käytännössä suoraan alaspäin, Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia sanoi.

Lue myös: Turun Stockmann jatkaa nykyisissä tiloissa, mutta jatkon pituutta se ei täsmennä

Uutista täydennetty kello 12.07

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.