Eduskunta

Haavisto-jälkipyykki jatkuu: Puhemies Vehviläinen kutsunut perustuslakivaliokunnan johdon koolle

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ei vielä pääse piinasta, sillä jälkipyykki jatkuu lähiaikoina.

Perustuslakivaliokunta totesi mietinnössään keskiviikkona, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on rikkonut ulkoasiainhallintolakia ja toiminut moitittavasti.

Hänen toimintansa ei kuitenkaan ole niin törkeän huolimatonta, tahallista tai olennaista, että kynnys ministerisyytteeseen ja valtakunnanoikeuteen ylittyisi.

Mietintöön jättivät vastalauseen kaksi vihreiden jäsentä perustuslakivaliokunnassa, Mari Holopainen ja Bella Forsgren. Vastalauseen mukaan Haavisto ei ollut menetellyt virkatoimissaan lainvastaisesti.

Kyseessä oli ulkoministeriön konsulipäällikön siirto toisiin tehtäviin yt-menettelyn vastaisesti.

Jälkipyykkiä perustuslakivaliokunnassa

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk) kutsuu torstaina koolle kokouksen, johon osallistuvat perustuslakivaliokunnan puheenjohtajisto, valiokuntaneuvokset ja eduskunnan kanslian väki.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ongelmana on perustuslakivaliokunnasta tullut vuoto medialle. Se voi johtaa toimenpiteisiin eduskunnan sisällä.

Myös valiokunta jäsenineen kokoontuu keskustelemaan pelisäännöistä.

Perustuslakivaliokunta pyrkii välttämään politisoitumista. Tavoitteena ovat yksimieliset mietinnöt perustuslain pohjalta. Siksi mietintö, jossa on vastalause vieläpä ulkoministeri Haaviston puoluetovereilta, näyttää ongelmalliselta.

Sdp:ssä valintoja avaintehtäviin

Torstaina sdp:n eduskuntaryhmä valitsee lisäksi sijaisen sairauslomalle jäävälle perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle Johanna Ojala-Niemelälle.

Tehtävään on ehdolla sdp:n entinen puheenjohtaja ja entinen pääministeri Antti Rinne.

Pääministeri Sanna Marin ehdotti Rinteen sijaiseksi eduskunnan varapuhemiehenä Antti Lindtmania. Lindtman kuitenkin kieltäytyi Rinteen tuurauksesta ja jatkaa eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Eduskuntaryhmä siis valitsee torstaina joukostaan myös Rinteen tuuraajan varapuhemieheksi.

Perjantaina Haavisto-mietintö eduskuntaan

Perjantaina eduskunnan täysistunnossa on käsittelyssä perustuslakivaliokunnan mietintö Haaviston virkatoimien laillisuudesta.

Myöhemmin saattaa nousta esille epäluottamusäänestys, voiko Haavisto jatkaa ulkoministerinä.

Pääministeri Marinin mukaan Haavistolla on hallituspuolueiden puheenjohtajien tuki.

Haavisto itse sanoi, että hän tarvitsee vihreiden eduskuntaryhmän ja eduskunnan enemmistön tuen.

Lue myös:

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja vahvisti: Edellytyksiä syytteen nostamiselle Haavistoa vastaan ei ole

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haavisto tunsi helpotusta pevin päätöksen jälkeen: "Parempi joutua perustelemaan avun antamista kuin auttamatta jättämistä"

Haavisto-muistutuksen vuosi sitten allekirjoittanut kansanedustaja aikoo selvittää, miten paljon "viherpesua" valiokunnan mietintötekstiin on päätynyt

Ulkoministeriö kotiuttanut al-Holista kaksi orpolasta – useita suomalaisperheitä paennut omin voimin

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Julle
Nyt tarvitaan johtajaa taluttamaan Suomi takaisin demokratiaan
Kova on ikävä Kekkosen aikaa. Kun lapsoset riitelee hiekkalaatikolla silloin tarvitaan rakastavan isän ohjausta eli Urkkia lainaten: Luottamuspulan takia eduskunta hajoitetaan ja uudet vaalit!!!
Nykyinen eduskunta on halvaantunut, pieni kansakuntaa ahdinkoon ajava ryhmä käyttää diktatuurin keinoja polkien eduskunnan arvovallan kynnysmatoksi. Täysin turhaa on enää kysellä demokratian perään nykyisessä hallituksessa on voimia joille entiset diktaattorit olisivat kateellisia🤢🤢🤢
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Nyt tarvitaan johtajaa taluttamaan Suomi takaisin demokratiaan
Mistä maasta mahdat puhua? Demokratia on juuri toteutunut hyvin: perustuslakivaliokunnassa on kaikkien puolueiden edustajat. Ja myös syytteen tekijät saivat itse osallistua päätöksentekoon. Oikeusvaltioperiaate toimii Suomessa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
besserwisser
Vast: Nyt tarvitaan johtajaa taluttamaan Suomi takaisin demokratiaan
Mankala viitannee Pohjois-Korean demokratiaan!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Nyt tarvitaan johtajaa taluttamaan Suomi takaisin demokratiaan
Bessewisser: ei viitanne. Jullen kuvaus sen sijaan siihen sopii.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
MARJA-LIISA HEILIMÖ
Vast: Nyt tarvitaan johtajaa taluttamaan Suomi takaisin demokratiaan
Hyvä kirjoitus, asiaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aimäävai?
Vast: Nyt tarvitaan johtajaa taluttamaan Suomi takaisin demokratiaan
No ei mittään "Johtajaa" - näitähän on johtajia jo nähty...
Se on "nyrkki" - päivän sana: ""nyrkki" (prkle: kerran vielä: ""nyrkki")!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
👎🏻👎🏻👎🏻
Oikeusvaltion halveeraamista pelkästään poliittisella suhmuroinnilla ! Viimeinenkin usko meni suomalaiseen politiikkaan ja oikeusjärjestelmään ! 👎🏻
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: 👎🏻👎🏻👎🏻
Niinpä. Syytöksen esittäjät olivat itse päätöstä perustuslakivaliokunnassa tekemässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
On ne luikertelijoita
Voi hyvänen aika tuota vihreää luikertelua. Tuntuu olevan ylivoimaista ymmärtää, että vihreät ei ole vielä saavuttanut diktaattorin asemaa maassamme joten muillakin on sanottavaa asioista. Toivottavasti tämä jupakka antaa kimmokkeen tutkia Haaviston aiemmatkin touhut.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: On ne luikertelijoita
Vihreät on pieni, mutta äänekäs joukko, tuntuu kuin vihreät olisi johtava hallituspuolue.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: On ne luikertelijoita
Mitä ihmeen luikertelua? Haaviston todettiin rikkoneen lakeja. Perustuslakivaliokunnassa olivat päätöstä tekemässä myös samat ihmiset, joiden syytösten pohjalta tutkinta käynnistettiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Esko
” Perustuslakivaliokunta pyrkii välttämään politisoitumista. ”
Onko joku ihan oikeasti uskonut, että politikoista koostuva ryhmä voisi toimia puolueista riippumattomasti? Joulupukki on uskottavampi kuin tuo kulissien takana toimiva valiokunta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: ” Perustuslakivaliokunta pyrkii välttämään politisoitumista. ”
Perustuslakivaliokunta kuuli päätöstä varten lukuisia korkeita oikeusoppineita. Valiokunnassa on kaikkien puolueitten edustajat mukana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: ” Perustuslakivaliokunta pyrkii välttämään politisoitumista. ”
Kuuleminen ja ymmärtäminen eivät ole sama asia varsinkaan sellaiselle, joka katsoo maailmaa värittyneiden lasien läpi.
Se, että on kaikista puolueista, ei vähennä prosessista politiikkaa. Se takaa vain sen, että eduskunnassa saadaan päätös nopeammin käsiteltyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: ” Perustuslakivaliokunta pyrkii välttämään politisoitumista. ”
Tulee mieleen, että olisiko parempi, että ne "korkeat oikeusoppineet" puisivat asian vaikka porukalla ja tekisivät päätösehdotuksen, eli poliitikoille jäisi lähinnä mahdollisuus hyväksyä tai hylätä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heiskalaine
Vast: ” Perustuslakivaliokunta pyrkii välttämään politisoitumista. ”
Ja vihreät olivat ainoat, jotka esittivät eriävän mielipiteen päätöstä vastaan. Kovasti tuntuu eräskin vihreä haraavan näillä palstoilla enemmistöä vastaan. Ottaahan se koville olla aina väärässä. Voi sentään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää