Kotimaa

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja vahvisti: Edellytyksiä syytteen nostamiselle Haavistoa vastaan ei ole

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä kertoi mietinnöstä keskiviikkona  tiedotustilaisuudessa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei esitä syytteen nostamista ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) vastaan tämän vuodentakaisesta menettelystä al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamispyrkimyksissä. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) sanoi, ettei edellytyksiä syytteen nostamiselle ole.

– Haaviston menettely tämän pyrkiessä siirtämään konsulipäällikkö Pasi Tuominen toisiin tehtäviin oli kuitenkin hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaista ja siten moitittavaa, Ojala-Niemelä sanoi.

Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti. Nämä ehdot eivät perustuslakivaliokunnan mielestä täyttyneet.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lopullisesti asiasta päättää eduskunnan täysistunto perjantaina perustuslakivaliokunnan mietinnön perusteella.

Esitutkinnassa pyrittiin saamaan vastaus siihen, miksi Haavisto oli antanut ulkoministeriön virkamiesjohdolle valmisteltavaksi määräyksen konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirtämiseksi pois konsulipäällikön tehtävistä, vaikka oli jo sitä ennen ottanut häneltä pois al-Holin suomalaisiin liittyvät tehtävät.

Haavisto ja Tuominen olivat olleet eri mieltä siitä, voidaanko suomalaiset lapset kotiuttaa leiriltä ilman valtioneuvoston poliittista päätöstä konsulipalvelulain perusteella. Tuominen ei siihen suostunut.

– Päätöstä Tuomisen siirtämisestä toisiin tehtäviin ei kuitenkaan koskaan tehty eikä Tuominen riitauttanut asiaa, Ojala-Niemelä totesi.

Ulkoministeriön virkamiehet eivät myöskään kertoneet Haavistolle, että tämän toiminta olisi lainvastaista.

Luottamuspula ei kelvannut syyksi

Haaviston kokema luottamuspula ei ollut mietinnön mukaan riittävä laillinen peruste konsulipäällikkö Tuomisen virkasiirron valmistelulle. Haavisto ei myöskään selvittänyt vähäisempiä toimia ennen virkasiirtoa koskevaa toimeksiantoaan.

– Haavisto on käyttänyt harkintavaltaansa ainakin osin hallintolaissa säädetyn tarkoitussidonnaisuuden periaatteen kannalta ongelmallisesti, kun hän antoi toimeksiannon valmistella konsulipäällikön siirtämistä pois tehtävistään ministerin kannasta poikkeavien näkemysten vuoksi, Ojala-Niemelä sanoi.

Haaviston toiminnan moitittavuutta ei voida siten pitää valiokunnan mielestä vähäisenä.

Perustuslakivaliokunnan jäsen Bella Forsgrén (oik.) kertoi vihreiden eriävästä mielipiteestä. Vasemmalla valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä.

Vihreiden eriävä mielipide

Perustuslakivaliokunnan vihreä jäsen Bella Forsgrén ja varajäsen Mari Holopainen (vihr) jättivät mietinnöstä eriävän mielipiteen. Se on harvinaista, sillä yleensä valiokunta pyrkii yksimielisyyteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Forsgrénin mukaan kuultujen asiantuntijoiden selvä enemmistö oli sitä mieltä, ettei Haavisto menetellyt ratkaisutoiminnassa lainvastaisesti. Haavistolla oli vastalauseen mukaan hyväksyttävä syy pyrkiä siirtämään Tuominen toisiin tehtäviin ulkoministeriön yhtenäisen toimintalinjan varmistamiseksi.

Forsgrenin mukaan valiokunta ei antanut myöskään riittävästi painoa ulkoministerin kansanvälisiin sopimuksiin perustuvalle velvoitteelle toimia al-Holin leirillä olevien suomalaislasten auttamiseksi.

"Tietovuoto oli ikävä"

Myöhään tiistaina julkisuuteen tuli valiokunnan jäsenen Outi Alanko-Kahiluodon (vihr) valiokunnan hallituspuolueiden jäsenille jättämä sähköposti, jossa hän pyrki taivuttelemaan heitä mietintöluonnosta lievemmän muotoilun taakse. Siitä kertoi ensimmäisenä MTV.

Ojala-Niemelä piti tietovuotoja ikävinä.

– Perustuslakivaliokunnassa ei kukaan edusta omaa puoluetta, vaan tekee harkinnan itsenäisesti. Politiikan viitta heitetään pois valiokunnan ovesta sisään astuttaessa. Valiokunnan jäsenen ei pidä ottaa ohjeita puolueen tai eduskuntaryhmän johdolta, Ojala-Niemelä sanoi.

Hän piti vakavana sitä, että ulkoparlamentaarisesti sanomalehden välityksellä yritetään vuodoilla vaikuttaa asiaan.

Juttua päivitetty kauttaaltaan. Korjattu vihreiden vastalause eriäväksi mielipiteeksi.

Ministerivastuuasia

Muistutuksesta lähes vuosi

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) virkatoimien laillisuutta tutkittiin opposition kymmenen kansanedustajan tekemän muistutuksen perusteella.

Muistutuksen tekivät 19.12.2019 Mari Rantanen (ps) Heikki Vestman (kok), Veijo Niemi (ps) Jari Ronkainen (ps), Jussi Wihonen (ps), Tom Packalén (ps), Kalle Jokinen (kok), Kari Tolvanen (kok), Wille Rydman (kok) ja Sari Tanus (kd).

Perustuslakivaliokunta päätti 19.2.2020 pyytää esitutkintaa Haaviston menettelystä konsulipäällikön virkajärjestelyissä.

Esitutkintapyyntö rajattiin koskemaan Haaviston menettelyä ulkoministeriön konsulipäällikön virkajärjestelyissä. Keskusrikospoliisin suorittama esitutkinta valmistui heinäkuussa.

Perustuslakivaliokunta sai mietintönsä valmiiksi keskiviikkona. Siinä se esittää, ettei syytettä Haavistoa vastaan nosteta. Mietintö menee vielä eduskunnan täysistunnon ratkaistavaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue myös:

Haavisto tunsi helpotusta pevin päätöksen jälkeen: "Parempi joutua perustelemaan avun antamista kuin auttamatta jättämistä "

Näkökulma: Haavisto ei saa syytettä, mutta nämä kysymykset odottavat valiokunnan ratkaisun jälkeen vastauksia

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tsed
Entäs sakot?
Kansalainen saa sakkoja lain rikkomisesta. Pelkästä "rikkomuksesta" saattaa selvitä ainakin tieliikenteessä pelkällä r9ikesakolla - ja joskus nuhtelulla ja ohjauksella lain noudattamiseen.
Onko ministeri Haavisto saanut asianmukaista ohjausta lain noudattammiseksi jatkossa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Aimäävai?
Mää kans
tuumaan et joku roti.

Kerran ko Hesas auton kansa olin niin kiilasi Haavisto siähe eteen. Nauro viälä ko autusta nousi!!!
Asia ei jää tähän!

Mankala
Vast: Mää kans
Haavistolla ei ole ajokorttia. Oletko valmis todistamaan näkemäsi Valtakunnan Salissa? Varo sitten sähköposteja: siellä voi olla vaikuttamisyrityksiä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
besserwisser
Ja Nobeli
vihreitten sähköpostin julkaisseelle!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Koba
Syyllisyys jää?
martin Scheinin lausui Mäenpään vieraslajivitsailusta että syyttämyys jää osittamatta jos ei oikeudessa asiaa käsitellä.Mitenkä nyt Haaviston laita lienee?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Syyllisyys jää?
PS:lle vihreät ovat kaikkeen syypäitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää