Kotimaa

Pääministeri Marin: Toivon, että koronarokotukset alkavat mahdollisimman pian

Pääministeri Sanna Marin (sd.) toivoo, että niin koronarokotuksissa kuin yli 55-vuotiaiden työllisyysratkaisuissakin päästään etenemään mahdollisimman nopeasti.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) toivoo, että niin koronarokotuksissa kuin yli 55-vuotiaiden työllisyysratkaisuissakin päästään etenemään mahdollisimman nopeasti.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan koronarokotukset voivat alkaa Suomessa nopeasti sen jälkeen, kun rokotteelle on saatu EU:n lääkevirastolta myyntilupa.

– Toivon, että mahdollisimman pian, Marin sanoi Säätytalon portailla, kun hallitus keskiviikkona kokoontui neuvottelemaan korona- ja koronarokotetilanteesta.

Ensimmäisinä rokotteen saavat hoitohenkilökuntaan kuuluvat ja riskiryhmäläiset.

Keskiviikkoillan neuvotteluissa käsitellään Suomen rokotestrategiaa. Päätöksiä tehdään sitten valtioneuvoston yleisistunnossa.

Marin oli huolissaan siitä, että ihmisiä on Helsingissä edelleen enemmän liikkeellä kuin keväällä. Pääministeri oli kiinnittänyt asiaan huomiota liikkuessaan kaupungilla.

Myös tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) puhui vähien kontaktien puolesta juuri nyt, jotta joulunvietto on turvattu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan rahaa koronarokotteisiin on hallituksessa varattu jo valmiiksi 200 miljoonaa.

Osa siitä on jo käytetty ennakkomaksuihin. Suomi saa rokotetta EU:n yhteishankintojen kautta. Vanhasen mukaan rokotteiden saaminen tai rokottamisen toteuttaminen ei tule jäämään rahasta kiinni.

Britannia aloittaa ensi viikolla

Britanniassa koronarokote saadaan terveysviranomaisten mukaan käyttöön jo ensi viikolla.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että kansalaisten rokottamiset aloitetaan heti. Asiasta kertovat ulkomaiset medialähteet kuten Reuters ja BBC.

Britannian terveysviranomaiset ovat hyväksyneet ensimmäisenä maana Pfizer ja BioNTech -yhtiöiden koronarokotteen käyttöönoton. Maassa käyttöönotettava rokote ei ole kuitenkaan saanut vielä EU:n lääkeviraston myöntämää myyntilupa.

– Britannia ottaa rokotteen rajoitetusti käyttöön kansallisen tautitilanteen pohjalta. Kyse on laissa olevasta poikkeuslupakäytännöstä, jolloin sellainen lääke, joka ei ole vielä saanut myyntilupaa, voidaan ottaa käyttöön, yksikön päällikkö Marjo-Riitta Helle Fimean lääkevalmisteiden arviointiprosessista sanoo.

Lääkelain perusteella vastaava käytäntö olisi mahdollista myös Suomessa.

– Tätä ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena näiden rokotteiden osalta. Tarkoitus on rokottaa suuri joukko lähtökohtaisesti terveitä ihmisiä ja silloin halutaan olla varmoja rokotteen laadusta, tehosta ja turvallisuudesta, STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo Lännen Medialle.

Viisikolla työt jatkuvat illalla

Korona- ja rokotekokouksen jälkeen hallituksen viisikko eli hallituspuolueiden puheenjohtajista koostuva ryhmä alkaa pohtia, mitä tehdään eläkeputkelle ja muille mahdollisille keinoille parantaa yli 55-vuotiaiden työllisyyttä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hallitus on antanut itselleen aikaa jouluun saakka tähän työhön.

Pääministeri Marinin mukaan työmarkkinajärjestöjen kariutuneesta yrityksestä jäi hallitukselle eväitä tehdä omat ratkaisunsa yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantamisessa.

– Ratkaisun pitää olla sellainen, että asenneilmapiiri paranee ja että yli 55-vuotiaat myös jaksavat työelämässä pidempään, keskustan Saarikko sanoi keskiviikkona.

Hänen mukaansa hallituksen työllisyystavoitteeseen pääsy sisältää eläkeputken poiston.

Saarikko toivoi, että ratkaisu saadaan aikaan niin, ettei jouluaattona tarvitse olla neuvottelemassa.

Kaatui muutosturvaesitysten väliseen kuiluun

Työmarkkinakeskusjärjestöjen yritys löytää sopu asiasta kaatui maanantaina erilaisiin näkemyksiin eläkeputken poiston mukana tulevista muutosturvaparannuksista.

Työnantajien mukaan työntekijöiden esitys olisi ollut liian kallis yrityksille, jotka yrittävät selvitä korona-ajan läpi.

Palkansaajajärjestöjen mukaan heidän esityksensä olisi ollut juuri hallituksen toimeksiannon mukainen, tasapainoinen kokonaisuus. SAK, STTK ja Akava esittivät, että yli 55-vuotiailla irtisanotuilla työntekijöillä olisi oikeus kolmen kuukauden palkkaa vastaavaan koulutukseen. Työntekijä saisi rahana kuukauden palkkaa vastaavan määrän ja lisäkuukaudet tilitettäisiin Työllisyysrahastolle.

Työnantajien EK olisi ollut valmis pidentämään koulutusjaksoa, mutta vain kahdella viikolla.

EK:n mukaan yrityksille olisi koitunut työntekijäpuolen ehdotuksesta vuosittain lisäkustannuksia yli 100 miljoonaa euroa. SAK:n mukaan lisäkustannuksia olisi tullut nettona 10–30 miljoonaa vuodessa.

Hallituksessa erityisesti vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson on puhunut voimakkaasti muun muassa ikääntyville maksettavan irtisanomisrahan puolesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hallituksen tavoitteena on puuttua varhaiseen eläköitymiseen ja saada aikaan vähintään 10 000 lisätyöllistä vuoteen 2029 mennessä. Ehdotettujen toimien tulee vahvistaa kokonaisuutena julkista taloutta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sillai
Toivottavasti ollaan valmistauduttu jakeluun
Nyt etupainotteisesti tulisi toimia, ettei taas olla rokotesuunnitelmien kanssa myöhässä eli miten, missä, kenelle ja koska sekä kuka antaa rokotteen ..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
No niin
Jotkut joutuu kysymään Brysseliltä luvan saako rokottaa vai ei, Britannia itsenäisenä maana päätti asian itse.