Kotimaa

Ihmisoikeuskomitea haluaa saamelaisille lisää vaikutusvaltaa

Saamen lipun värit ovat lähtöisin revontulista. TS/ Markku Tawast

YK:n ihmisoikeuskomitean mukaan Suomen saamelaiset jäävät varjoon itseään koskevassa päätöksenteossa.

Komitea julkisti Suomen kansalaisten oikeuksia käsittelevät loppupäätelmänsä eilen. Päätelmien yksi osio käsitteli saamelaisia.

Ihmisoikeuskomitean mielestä valtion pitäisi huolehtia, että saamelaisinstituutioilla ja -yhteisöillä olisi enemmän vaikutusvaltaa sellaisissa asioissa, jotka koskevat saamelaista kulttuuria ja elämäntapaa.

Komitea puuttuu lausunnossaan myös siihen, että saamelaisten perinteisillä asuinalueilla on maan käyttöön ja maaoikeuksiin liittyviä epäselvyyksiä. Maiden käyttöön liittyvät lausunnot olivat odotettuja, sillä ihmisoikeuskomissaari on esittänyt samantapaisia näkemyksiä jo aiemmin.

Viranomaisten toimintaa komitea arvioi siten, että Suomen viranomaiset eivät ehkä täysin ymmärrä saamelaista elämäntapaa eivätkä pysty sopeuttamaan toimintaansa sen mukaan.

Valtiota komitea patistaa siihen, että saamenkielistä opetusta pitäisi edistää koko maassa. Nykyisin saamenkielinen opetus on taattu vain saamelaisten kotiseutualueella Lapissa.

TS-STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Doa
Oikeuksien poljentaa
Outoa, että suomalaiset, jotka ovat olleet historiansa aikana niin ruotsalaisten kuin venäläistenkin poljettavana, tekevät samaa oman maansa sisällä elävälle kansalle. Toisaalta, ihminen on aina ihminen, maasta riippumatta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
K.H.
Kaksinaismoralismia
Suomelle vaikuttaa olevan tärkeämpi pitää huolta ulkomaalaisten kuin oman alkuperäisväestönsä oikeuksista.