Kotimaa

Tutkimus: Tulehdukselliset suolistosairaudet voivat lisätä suusyövän riskiä

Mikael Rydenfelt
Hyvä suuhygienia on tärkeää.
Hyvä suuhygienia on tärkeää.

Tuoreessa suomalaisessa rekisteritutkimuksessa havaittiin, että tulehdukselliset suolistosairaudet voivat lisätä pään ja kaulan alueen syöpien riskiä.

Tulehdukselliset suolistosairaudet, joihin kuuluvat esimerkiksi Crohnin tauti ja haavainen paksusuolitulehdus, ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tulehduksellisia suolistosairauksia on diagnosoitu runsaat 1 700 tapausta vuodessa.

Sairauksien on havaittu lisäävän pään ja kaulan alueen syövän riskiä jo muutamissa aiemmissakin tutkimuksissa. Nyt tehty suomalaistutkimus on kuitenkin potilasmäärältään laajin ja seurannaltaan toistaiseksi pisin aiheesta tehty tutkimus, ja tuore tutkimus pohjautui THL:n rekistereihin sekä Suomen syöpärekisterin ja Tilastokeskuksen tietoihin. Mukana kaikki oli täysi-ikäiset suomalaiset, jotka olivat saaneet tulehduksellisen suolistosairauden diagnoosin 1995–2015.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhteensä diagnoosin sai 70 567 potilasta. Tulehduksellisia suolistosairauksia sairastavista 89:llä todettiin myöhemmin pään ja kaulan alueen syöpä eli levyepiteelikarsinooma. Eniten todettiin kielen syöpää. Tutkimuksen perusteella erityisesti Crohnin tautia sairastavilla miehillä todettiin merkitsevästi suurentunut riski sairastua pään ja kaulan alueen syöpään verrattuna Suomen muuhun väestöön.

Pään ja kaulan alueen syöpien erityiset riskitekijät ovat alkoholi ja tupakointi, epäedullinen ruokavalio ja esimerkiksi hoitamattomat iensairaudet.

­ – Noin 80 prosentilla pään ja kaulan alueen levyepiteelikarsinoomista aiheutuu tupakan ja alkoholin käytöstä. Tulehdukselliset suolistosairaudet voi olla yksi tekijä, joka selittää jäljelle jääviä 20 prosenttia, toteaa tiedotteessa dosentti, erikoishammaslääkäri Jaana Rautava.

– Lisäksi olisi tärkeää, että nämä potilaat kävisivät säännöllisesti hammaslääkärin tarkastuksissa, joissa tutkitaan suun limakalvot ja mahdolliset limakalvomuutokset diagnosoidaan ajoissa, muistuttaa Rautava.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.