Kotimaa

Tukesin virkamies vapautettu – vangittiin viime viikolla epäiltynä törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä

Arttu Laitala

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tiedottaa, että se on saanut Sisä-Suomen poliisilaitokselta tiedon, että Tukesin virkamies on eilen tiistaina vapautettu. Virkamies vangittiin viime viikolla epäiltynä törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.

Asia liittyy poliisin tutkimaan Dragon Miningin kaivosalueella Orivedellä epäiltyyn ympäristorikokseen.

Vapautettu virkamies on palannut töihin. Tukes kertoo, että virasto on keskustellut aiheesta poliisin kanssa, mutta Tukesilla ei tässä vaiheessa ole tarkkaa tietoa esitutkinnassa esiin nousseista asioista.

Esitutkinnasta ja siinä esiin nousseiden asioiden viestinnästä vastaa poliisi. Tukes jatkaa yhteistyötä poliisin kanssa asian selvittämiseksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– On tärkeää, että asia tutkitaan huolellisesti ja tarkkaan. Käymme sisäisesti keskustelua aiheesta ja teemme sen jälkeen oman päätöksemme mahdollisista jatkotoimenpiteistä, sanoo Tukesin pääjohtaja Kimmo Peltonen tiedotteessa. .

Esitutkinnassa tehdyt kuulustelut ovat salassa pidettäviä, kunnes esitutkinta on päätetty tai syyte nostettu.

Tukes on kaivoslaissa tarkoitettu kaivosviranomainen, joka valvoo lain noudattamista ja hoitaa kaivoslaissa säädetyt tehtävät. Kaivoksen rakentamiseen ja tuotannolliseen toimintaan on oltava kaivosturvallisuuslupa. Tukes myöntää kaivosturvallisuusluvan. Kaivosturvallisuus tarkoittaa kaivoksen rakenteellista ja teknistä turvallisuutta, vaaratilanteiden ja onnettomuuksien ehkäisemistä sekä onnettomuuksista aiheutuvien haitallisten seurausten rajoittamista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Julle
Onko laki Suomessa kaikille sama🤢🤢🤢
Onko laki kaikille sama. Suomen ulkoministeri on ollut ja on KRPn rikostutkinnassa jo kohta vuoden, media on hiiren hiljaa. Ministeri jatkaa ministerin pestissä ei kuulemma ole este hoitaa ministerin virkaa. No sitten pieni virkamies tekee virheen Pirkanmaalla, heti rautoihin ja kova kurnuutus päälle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Onko laki Suomessa kaikille sama🤢🤢🤢
Laki on sama, mutta tässäkin epäillyt rikokset aivan eri sarjassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Onko laki Suomessa kaikille sama🤢🤢🤢
Laki on sama, mutta tuomiot vaihtelee...
Tässä maassa on ja on ollut mm erinäisistä talousrikoksista tuomittuja kansaa edustamassa. Kuinka rehellisiä he ovat meitä edustaessaan? Joskus on mainittu myös nuhteettomuus...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tsed
Vast: Onko laki Suomessa kaikille sama🤢🤢🤢
Kuinka laki voisi olla sama, kun eurokaan ei ole sama eri sukupuolille - kuinka monta niitä nyt sitten jo lieneekin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Onko laki Suomessa kaikille sama🤢🤢🤢
On siellä nytkin monta tuomittua edustajaa. Rikoksena mm. kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.