Kotimaa

Tulli löysi chilipaprikoista yli 20 eri torjunta-ainejäämää – ongelmia muissakin elintarvikkeissa

Mikael Rydenfelt

Tullin torjunta-ainejäämävalvonnassa hylättiin 37 elintarvikkeiden tuontierää torjunta-aineiden takia.

Liikaa torjunta-ainejäämiä on syksyn aikana todettu esimerkiksi kiinalaisissa ja perulaisissa pavuissa, egyptiläisissä taateleissa, Puolassa viljellyssä tomaatissa ja aasialaisissa tuoreissa pitaijoissa sekä kuivatussa chilipaprikassa.

– Chilipaprikoista löytyi yhteensä 20 eri torjunta-ainejäämää, mikä on varsin poikkeuksellista, koska yleensä eri torjunta-ainejäämiä löytyy maksimissaan kuusi, sanoo tiedotteessa elintarvikkeiden kemiallisten tutkimusten jaostopäällikkö Suvi Ojanperä.

Torjunta-ainejäämävalvonnassa todettiin ongelmia kilomääriltään suurissa erissä, ja muun muassa isoja eriä Intian ja Pakistanin riisejä hylättiin viisi ja Egyptistä ja Israelista tulleita appelsiinieriä yhdeksän.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi neljä luomutuote-erää hylättiin luomulainsäädännön vastaisten torjunta-ainejäämälöydösten takia. Hylätyt tuotteet olivat espanjalainen lehtikaali, saksalainen alkoholiton olut, perulainen kvinoa ja intialainen ashwagandhajauhe.

Lokakuun loppuun mennessä oli tuote-eriä jo hylätty enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Tulli on lisäksi antanut huomautuksen torjunta-ainejäämien vuoksi 43 tuote-erälle. Huomautus annetaan tapauksissa, joissa torjunta-aineen sallittu enimmäismäärä ei ylity, kun analyysimenetelmän mittausepävarmuus otetaan huomioon.

Tullin mukaan ongelmallisimmat tuotteet tulevat tavallisesti kaukaa Euroopan unionin ulkopuolelta, koska näissä maissa torjunta-aineiden käyttöön liittyvä lainsäädäntö voi olla erilainen kuin EU:ssa, ja jotkut EU:ssa kokonaan kielletyt torjunta-aineet ovat sallittuja EU:n ulkopuolisissa maissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Ahneudella ei ole rajaa, eikä omistajalla kasvoja
Maailman kasvava (ja terveempää elämää hakeva) populaatio vaatii yhä enemmän (ja luomumpaa) maataloustuotantoa. Niinpä sitä täytyy tehostaa jotta kaikille löytyy haluamansa purtavaa. Siispä lobbarit töihin, myrkkyä maahan ja kas - appelsiinisato kasvaa silmissä. Ja kauppa käy.
Näin Monsanto myy ... ja Bayer sitä tahdittaa.

Köyhissä maissa siintää suuret voitot, tuumivat monikansalliset yhtiöt jo lähes 50 vuotta sitten, kun Nestle aloitti maailmanvalloituksen tarjoamalla ilmaiseksi äidinmaitovastiketta kehitysmaissa. Siellä tulevaisuus on, kasvu takuuvarmaa, kun tieto ja lukeminen ei ole hanskassa ja uusia käyttäjiä syntyy joka sekunnilla.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Aimäävai?
Alkoholijäämiä tarttis olla
"Hylätyt tuotteet olivat espanjalainen lehtikaali, saksalainen alkoholiton olut..."

Minä hylkäisin tuon oluen jo sen alkoholittomuuden perusteella.