Kotimaa

Krp:lle uusi päällikkö vasta joulukuussa – Supon päällikköhakua hoitaa nykyisen päällikön virantäytössä voittanut kansliapäällikkö

Robin Lardot hakee jatkoa krp:n päällikkönä.
Robin Lardot hakee jatkoa krp:n päällikkönä.

Keskusrikospoliisin (krp) seuraavan päällikön aloitus venyy ainakin kahdella kuukaudella. Virka oli tarkoitus täyttää alun perin lokakuun alussa, mutta prosessi on yhä kesken.

Virkaa tällä hetkellä hoitavan Robin Lardotin seitsemän vuoden virkakausi päättyi syyskuun lopussa, mutta hänelle on tehty loka- ja marraskuun kestävä jatkomääräys tehtävään.

– Krp:n päällikön nimitys on aivan loppusuoralla, ja asia on tarkoitus viedä valtioneuvoston päätettäväksi mahdollisimman pian. Valtioneuvoston on tarkoitus nimittää krp:n päällikkö 1. joulukuuta lukien viiden vuoden määräajaksi, kertoo osastopäällikkö Jukka Aalto sisäministeriöstä.

Virkaa on Lardotin lisäksi hakenut viisi muuta henkilöä. Hakijoiden joukossa on poliisitaustaisten Heikki Kopperoisen ja Tero Kurenmaan lisäksi muun muassa vastaanottokeskuksen johtaja Niina Mitikka, jolla on työkokemusta myös pelastustoimesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Täytettävänä on myös toinen korkean profiilin poliisivirka, sillä sisäministeriö on käynnistänyt suojelupoliisin (Supo) päällikköhaun. Nykyisen päällikön Antti Pelttarin viisivuotiskausi päättyy helmikuun lopussa.

Hausta tekee mielenkiintoisen se, että haun yhteyshenkilönä sisäministeriössä toimii kansliapäällikkö Kirsi Pimiä. Kansliapäällikön paikkaa haki myös Pelttari, mutta sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) nimitti virkaan Pimiän, mikä käynnisti spekulaatiot nimityksen poliittisuudesta.

Pimiällä ei ollut kokemusta sisäministeriön hallinnonalalta, minkä lisäksi tämä on toiminut aiemmin vihreän ex-oikeusministeri Tuija Braxin erityisavustajana ja vihreiden lainsäädäntösihteerinä.

Pelttari ei halunnut tässä vaiheessa kommentoida, aikooko hän hakea jatkokautta supon johdossa.

Supon valtuudet kasvoivat tiedustelulakien tultua voimaan kesällä 2019. Merkittäviä lisävaltuuksia ovat rajat ylittävän verkkoliikenteen valvonta sekä mahdollisuus tiedustella ulkomailla. Lakien myötä lisävaltuuksia sai myös sotilastiedustelu.

Turvallisuuspuolen nimitysten lisäksi keskustelua on kuluvana vuonna herättänyt valtiovarainministeriön kansliapäällikkösotku.

Jatkoajalle houkutellun Martti Hetemäen seuraajaksi piti keväällä nimittää alivaltiosihteeri Päivi Nerg, mutta tämä ei kelvannut sdp:lle. Taustalla oli valtiovarainministeriön puutteelliseksi koettu tiedotus silloisesta sote-valmistelusta Juha Sipilän (kesk) pääministerikauden lopussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nykyisen eduskunnan perustuslakivaliokunta moitti lokakuun alun lausunnossaan ministeriötä siitä, ettei se ollut toimittanut tarpeellisia tietoja kansliapäällikköhaun valmistelusta. Lopulta virka julistettiin uudelleen hakuun.

Kansliapäällikkönä siirtymäajan toimii hallinto- ja kehitysjohtaja Juha Majanen.

Antti Pelttarin nykyinen kausi supon päällikkönä päättyy helmikuun lopussa.
Antti Pelttarin nykyinen kausi supon päällikkönä päättyy helmikuun lopussa.

Fakta

Vakavan rikollisuuden torjuntaa

Keskusrikospoliisin (krp) tehtävä on torjua vakavaa ja ammattimaista rikollisuutta.

Krp:n pääpaikka on Vantaalla. Yksiköt toimivat myös Tampereella, Joensuussa, Oulussa, Turussa ja Rovaniemellä.

Suojelupoliisi (Supo) vastaa Suomen sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta.

Toiminnan pääpainopisteitä ovat terrorismintorjunta ja vastavakoilu.

Supolla on toimipisteet pääkaupunkiseudun lisäksi Joensuussa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tsed
Kyllä vihreillä kokemusta on
Eikös ansioksi lueta sitä, että on ollut Supon tarkkailussa vuosikaudet ja ehkä -kymmenetkin, sekä tuntee aallonpituudet niin että erottaa kanavat toisistaan? "Hyvät, pahat ja rumat".
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aimäävai?
Vast: Kyllä vihreillä kokemusta on
Olet asian ytimessä.

Meikäkin on odotellut puhelinsoittoa Supolta käsin, "Kiinnostaiksua... vai onk sul jottai muuta siäl nyt...?"

Mutta näin julkisuuteen sanon vain: "En ota asiaan mitään kantaa."

Siihen teidän on tyytyminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.