Kotimaa

Vastaamon tietomurron vuoksi tehty yli 10 000 rekisteröintikieltoa

Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) on tehty viikossa yli 10 000 rekisterikieltopyyntöä Vastaamon tietomurron vuoksi. PRH on saanut tämän viikon alkuun mennessä rekisteröityä 3 600 kieltoa.

Määrä on moninkertainen aiempiin vuosiin verrattuna, sillä yleensä PRH saa noin 200–350 kieltopyyntöä vuodessa. Tällä hetkellä asian käsittely kestää vajaasta viikosta reiluun viikkoon.

Rekisteröintikielto tarkoittaa, että henkilöä ei saa merkitä PRH:n ylläpitämään rekisteriin vastuuhenkilöksi esimerkiksi yritykseen tai yhdistykseen.

Kielto ei koske muita julkisia tai yksityisiä rekistereitä. Kielto ei myöskään poista henkilöä aiemmin rekisteröidyistä vastuuhenkilön rooleista PRH:n ylläpitämissä rekistereissä.

PRH muistuttaa, että sillä on myös muita palveluja, joilla voi suojautua huijauksilta.

Suomi.fi -sivuston palvelussa voi tarkistaa omat kaupparekisteriin merkityt vastuuhenkilötiedot. Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla.

Tiedon yrityksen tietojen muutoksista kaupparekisteritiedoissa voi saada joko ilmoittamalla ajantasaisen sähköpostiosoitteen kaupparekisteriin tai tilaamalla ilmoitukset omaan sähköpostiin.

Yritys voi valita, että se tekee ilmoituksia kaupparekisteriin ja Verohallinnolle vain sähköisesti vahvasti tunnistautumalla. Näin varmistetaan, että ilmoituksia tekee vain henkilö, jolla on siihen oikeus.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.