Kotimaa

Satakunnan koronatilanne elää: Raumalla joukkoaltistumisia kahdessa Lukon joukkueessa, Porissa päiväkodissa

Jari Rantanen
Ainakin 23 henkilöä on altistunut koronavirukselle Raumalla pelatussa nuorten jääkiekko-ottelussa sunnuntaina. Myös läheisellä huoltoasemalla asioineita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan.
Ainakin 23 henkilöä on altistunut koronavirukselle Raumalla pelatussa nuorten jääkiekko-ottelussa sunnuntaina. Myös läheisellä huoltoasemalla asioineita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan.

Koronavirustilanne Satakunnan alueella elää.

Satakunta on alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän arvion mukaan yhä epidemian perusvaiheessa. Siksi esimerkiksi kokoontumisrajoitukset ja maskisuositukset ovat alueella vielä Varsinais-Suomea suppeampia. Yhteensä maakunnassa on todettu 130 koronavirustartuntaa.

Taudin ilmaantuvuus on Satakunnassa tällä hetkellä 8,8 tapausta 100 000 asukasta kohden kahden viikon tarkastelujaksolla. Varsinais-Suomessa ilmaantuvuusluku on 34,1.

Satakunnassa todettiin keskiviikkona peräti neljä merkittävää joukkoaltistumista, joista puolet tapahtuivat nuorten jääkiekko-otteluissa.

Rauman kaupungin terveyspalvelut sai keskiviikkoiltapäivällä Vantaan viranomaisilta tiedon, että Kiekko-Vantaan joukkueen pelaajalla on todettu koronavirustartunta.

Joukkue otteli sunnuntaina 25. lokakuuta Raumalla U18-joukkueen jääkiekkopelissä. Tartunnalle altistuneita Lukon joukkueen kenttäpelaajia sekä erotuomareita on yhteensä 23. Heihin ollaan yhteydessä ja heidät asetetaan karanteeniin keskiviikkona.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiekko-Vantaan joukkue on myös ruokaillut Kortelan ABC-asemalla sunnuntaina kello 17.30–18. Kyseisenä ajankohtana asemalla asioineita pyydetään tarkkailemaan oireitaan kahden viikon ajan mahdollisesta altistuksesta ja hakeutumaan testiin heti, jos koronavirustartunnan oireita ilmenee.

Rauman harjoitusjäähallin tilat, joissa valtaalaisjoukkue on oleillut, siivotaan tehostetusti varmuuden vuoksi.

Myös toisessa raumalaiskiekkojoukkueessa todettiin keskiviikkona joukkoaltistuminen. Lukon U20-joukkue on altistunut otellessaan viime viikon perjantaina Helsingissä Jokereita vastaan. Altistuneita ja asian yksityiskohtia selvitellään parhaillaan.

Keskiviikkona todettiin koronavirustartunta raumalaisella, joka oli osallistunut yksityistilaisuuteen sairastettuaan virustautia oireettomana.

Lisäksi hän on altistanut kolme lähipiiriinsä kuuluvaa ihmistä. Altistuneisiin ollaan yhteydessä keskiviikon aikana.

Myös Porissa on tapahtunut mahdollinen joukkoaltistuminen. Luonto- ja ympäristöpäiväkoti Farelman työntekijällä todettiin tartunta keskiviikkoaamuna.

Hän on alkanut oireilla maanantai-iltana, joten maanantaina hänen kanssaan lähikontaktissa olleet päiväkotiryhmien lapset, henkilökunnan jäsenet sekä muut altistuneet asetetaan kymmenen päivän karanteeniin.

Tiistain tartunnat neljässä kunnassa virheellisiä

Tiistai-iltana kerrottiin neljästä uudesta koronavirustartunnasta Satakunnan alueella. Satadiagin mukaan tieto tartunnoista aiheutti mittavan työn alueen tartunnanjäljityksessä sekä varautumistoimenpiteistä Eurassa.

Keskiviikkona Turun yliopiston laboratorio ilmoitti tuloksissa tapahtuneen virheen, jossa kaksi näytelevyä olivat menneet sekaisin keskenään. Positiivisiksi ilmoitetut neljä satakuntalaista potilasta Eurasta, Ulvilasta, Kokemäeltä ja Eurajoelta osoittautuivat kaikki negatiivisiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Satadiagin infektioyksikön mukaan uudet tiedot ilmoitetaan kuntien tartuntatautiviranomaisille, jotka purkavat tiistaina päättämänsä eristys- ja karanteenipäätökset.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Teppo Vanamo
Tulispa lunta
Täälläkin pohdiskellaan lillukanvarsia, mutta ei ihmetellä lainkaan näytelevyjen sakoamista. Tätäkö on suomalainen tietoturva toimittajin mitenkään ihmettelemättä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.