Kotimaa

Haamupyydykset eivät ole Suomessa ongelma, mutta valtamerissä ne tappavat eläimiä yhä enemmän

Tarkoituksella tai tahattomasti mereen jätetyt kalanpyydykset ovat kasvava uhka hylkeille ja muille meriselkärankaisille. WWF:n mukaan todennäköisin eläimen tappama meren muovijäte on kalanpyydys tai sen osa.

Kun kalanpyydys katoaa tai jätetään mereen, se ei lakkaa pyytämästä. Satimeen jää edelleen kaloja, mutta myös lintuja, merinisäkkäitä ja esimerkiksi kilpikonnia jopa vuosikymmenien ajan.

Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan tällaisten haamupyydysten vahingoittamien lajien määrä on kaksinkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä. Myös kokonaiset elinympäristöt, kuten koralliriutat ja mangrovemetsät, kärsivät vahinkoa.

Järjestön tuore Stop Ghost Gear -raportti (suom. Pysäyttäkää haamupyydykset) kertoo, että vähintään kymmenen prosenttia meriin päätyvästä muovijätteestä on erilaisia pyydyksiä. Määrä on puolesta miljoonasta miljoonaan tonniin joka vuosi.

– Lähes puolet Pohjoisen Tyynen Meren jätepyörteestä koostuu verkoista, köysistä ja siimoista, raportti laskee.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haamupyydyksiin jäävät eläimet kuolevat tukehtumalla, hukkumalla tai nääntymällä. Myös pelkkä stressi voi tappaa.

Melkein kolmannes siimoista jää mereen

Suurimman riskin aiheuttavat tieteellisiä tutkimuksia koostaneen raportin mukaan verkot ja pohjassa pidettävät pyydykset. Seuraavina tulevat pitkäsiimat ja troolit.

Järjestö laskee, että lähes kuusi prosenttia verkoista, yhdeksän prosenttia rysistä ja muista ansapyydyksistä sekä peräti 29 prosenttia siimoista hylätään tai kadotetaan mereen.

Pyydykset katoavat kalastajilta usein tahattomasti. Esimerkiksi nailonverkot ovat kuitenkin niin halpoja, että ne on "helppo" hylätä tai jättää etsimättä tarkoituksella. Sama koskee siimoja.

Raportin mukaan ongelma liittyy kalastustapoihin ja kalastusteollisuuden käytäntöihin.

– Kyseessä on maailmanlaajuinen ongelma, jota nykyinen lainsäädäntö ei pysty hajanaisuutensa ja tehottomuutensa takia poistamaan, sanoo WWF Suomen meriasiantuntija Anna Soirinsuo.

Suomessa ei kovin suuri ongelma, eteläisellä Itämerellä on

Rannoille unohdettuihin siimoihin takertuneita tai kuivilla oleviin katiskoihin jääneet linnut eivät ole tavaton näky Suomessakaan, mutta ammattikalastukselta jääneitä haamupyydyksiä tavataan saatavilla olevien tietojen perusteella vähän.

Suomen ympäristökeskus tutki asiaa Selkämerellä viime vuonna. Pyydyksiä kerättiin pohjaa haraamalla, ja tulosten perusteella isosta ongelmasta ei ole kyse.

– WWF ei pidä haamuverkkojen ongelmaa yleisesti suurena Suomessa, mutta tärkeää on, että kaikki pyydykset tulisivat kerätyksi ja oikeaoppisesti kierrätetyksi, Soirinsuo sanoo.

Tilanne on toinen jo eteläisellä Itämerellä.

Vuosina 2016-2018 toimineessa WWF:n hankkeessa kerättiin yli 25 tonnia pyydyksiä. Puolassa määrä oli kahdeksan, Saksassa kuusi ja Virossa reilusti alle puoli tonnia. Ruotsista pyydyksiä kerättiin peräti kymmenen tonnia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Ero Suomeen johtuu suureksi osaksi pohjatrooleista, joita ei käytetä muun muassa rannikon kivikkoisuuden vuoksi aluevesillämme lainkaan.

Soirinsuo arvioi, että myös kaupallisen verkkokalastuksen hiipumisella Suomessa on merkitystä.

Pyydysten tuottajavastuu tulee ensi vuonna

Järjestö korostaa, että haamupyydysten synnyn välttäminen on tärkein keino ongelman ratkaisemiseen. Sitä voidaan edistää muun muassa pyydysten jäljitettävyyttä parantamalla ja kierrätysmahdollisuuksia lisäämällä.

– On tärkeää kehittää käytöstä poistettujen pyydysten ja kalastustarvikkeiden suunnitelmallista jätehuoltoa, Soirinsuo sanoo.

Tässä avainasemassa ovat hänen mielestään rannikkokunnat ja kalasatamat. Pyydysten jättäminen jätehuoltoon olisi tehtävä mahdollisimman helpoksi.

EU:ssa asia noteerataan kalanpyydysten tuottajavastuulla, joka tulee kertakäyttömuovidirektiivin mukana voimaan ensi heinäkuussa. Muutoksen myötä kalanpyydysten valmistajat velvoitetaan kustantamaan käytettyjen pyydysten jätehuollon ja keruun kulut

Suomen kansallisessa toimeenpanossa tullaan Soirinsuon arvion mukaan painottamaan tiedotusta ja käytöstä poistettavien pyydysten keräämistä. WWF toivoo, että tässä panostetaan myös vapaa-ajankalastukseen.

Valtamerillä tarvitaan YK-tasoista sopimusta

Globaalisti haamupyydysongelman ratkaisu vaatii järeämpiä keinoja.

– Se vaatii koordinoitua toimintaa kaikkialla maailmassa. Tämän vuoksi kehotamme hallituksia ja elinkeinoelämää tukemaan YK:n uuden, muovipäästöjä koskevan, sitovan ja kansainvälisen sopimuksen perustamista, Soirinsuo tiivistää.

Pahimmillaan haamupyydykset uhkaavat ajaa lajeja sukupuuttoon.

Tällaisessa vaarassa on esimerkiksi kalifornianpyöriäinen. Sen kanta on romahtanut, koska pyöriäisiä jää sivusaaliiksi laittoman isovelttokalan pyynnissä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haamupyydykset uhkaavat tappaa loputkin kalifornianpyöriäiset. Lajin yksilöitä ui Meksikonlahdessa enää kymmenkunta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Angus
Kielipoliisi vauhdissa
"pyöriäisiä jää sivusaaliiksi laittoman isovelttokalan pyynnissä" - miten kala voi olla laiton...?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Kielipoliisi vauhdissa
Tai veltto?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.