Kotimaa

Suljettuihin vankiloihin esitetään tupakointikieltoa – vangeille apua vieroitusoireisiin

Marttiina Sairanen
Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Tupakointi esitetään kokonaan kiellettäväksi suljetuissa vankiloissa, mutta sen sijaan avolaitoksissa tupakointi sallittaisiin tupakointiin tarkoitetuissa ulkotiloissa. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle.

Rajoittamisen tavoitteena on estää tupakoimattomille vangeille ja henkilökunnalle aiheutuvat terveyshaitat ja edistää tupakoivien vankien terveyttä. Lisäksi vangeilta kiellettäisiin tupakkatuotteiden ja -välineiden hallussapito.

Esityksen perusteella tupakoinnin vähentäminen on toteutettava niin, että vangit saavat tarvitsemansa hoidon nikotiiniriippuvuudesta aiheutuviin vieroitusoireisiin. Vankiterveydenhuollon yksikkö ja Rikosseuraamuslaitos tarjoaisivatkin vangeille tukea tupakoinnin lopettamiseen. Vankiterveydenhuollon yksikölle esitetään asiaan liittyen 250 000 euron lisärahoitusta 2021 talousarvioesityksessä.

Tähän mennessä vankien tupakointi on järjestetty suljetuissa vankiloissa niin, että tupakointi on ollut mahdollista vankien selleissä ja ulkotiloissa, mutta yleisissä tiloissa ei ole saanut tupakoida. Avolaitoksissa vangit ovat saaneet tupakoida ulkotiloissa. Vuodesta 2018 alkaen tupakointia on jo rajoitettu muutamissa vankiloissa.

Lue myös: Vangit ryhtyivät nälkälakkoon Turussa – taustalla väärinkäsitys tupakointikiellosta

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
tomppa
Tupakointi asunto-osakeyhtiössä
Tupakointi suljetuissa vankiloissa kielletään terveyssyihin vedoten. Kerrostaloissa taas tupakointia ei voida kieltää muuten kuin äärimmäisen hankalan prosessin kautta. Tupakoiva asukas voi siis kaikessa rauhassa tuhota naapureidensa asumisviihtyvyyden ja asettaa heidän terveytensä vaaraan.
Pikkuisen mättää jossakin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Tupakointi asunto-osakeyhtiössä
tomppa vertaa vankiloita ja kerrostaloja: "Kerrostaloissa taas tupakointia ei voida kieltää muuten kuin äärimmäisen hankalan prosessin kautta. Tupakoiva asukas voi siis kaikessa rauhassa tuhota naapureidensa asumisviihtyvyyden ja asettaa heidän terveytensä vaaraan.
Pikkuisen mättää jossakin."

Ero taitaa olla siinä että kerrostalossa ne asukkaat omistavat sen asuntonsa ja he ovat siis itse mukana päätöksenteossa.
Vankilassa taas ollaan ikään kuin vieraina hotellissa ja silloinhan tietysti majoituspaikan omistaja voi vapaasti määritellä säännöt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mietiskelijä
Vetoaminen on tarpeetonta
Vanhainkodeissa ja palvelutaloissa on useimmiten tupakointikielto. Sinne kun vanhus joutuu, loppuu tupakointikin siihen paikkaan. Ei siinä syitä kysellä. Vankiloissa taitaa olla muutenkin paremmat ja vapaammat oltavat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Vetoaminen on tarpeetonta
Saahan vanhainkodeissa ja palvelutaloissa useimmiten tupakoida - tai siis niiden ulkopuolella. Pitää mennä tupakkapaikalle, jonne huonokuntoiset eivät pääse. On varmasti aika koettelevaa lopettaa tupakanpoltto juuri silloin, kun muutenkin on miettimistä, joutuessa omasta kodista laitokseen.

Samassa hengessä voisivat vangit ehkä saada polttaa, kunhan ensin suorittavat jonkin jääkärien esteradan tms. tai juoksevat Cooperin testin erinomaisesti :-) Suoritus voisi olla heille yhä mahdollisempi kuin vanhuksen päästä ulos tupakalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.