Kotimaa

STM:n kansliapäällikkö Varhila: Ministeriön maskiselvitykseen ei liittynyt poliittista ohjausta

STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoo kolumnissaan, kuinka hallitus päätyi keväällä siihen, että kasvomaskeja ei suositella. Hänen mukaansa nyt tieto maskien osalta on lisääntynyt.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoo, että kohutun ministeriön kasvosuojusselvityksen toteuttamiseen ei ole liittynyt poliittista tai muutakaan ohjausta. Varhila kirjoittaa aiheesta STM:n verkkosivuilla tänään julkaistussa kolumnissaan.

Varhilan mukaan maskiselvitys on toteutettu valtioneuvoston tekemän tilauksen mukaisesti.

– Katsauksen hankintaa varten tehdyssä toteuttajien kartoituksessa kriteereinä olivat sekä katsauksen laatu, että aikataulu. Katsauksen aikataulu oli tiukka ja selvityksen toteuttajan haluttiin olevan ministeriöstä riippumaton taho.

STM:n tilaamassa maskiselvityksessä arvioitiin kasvomaskien käytön hyötyjen tieteellisestä näyttöä. Toimeksiannosta tehtiin sopimus Summaryx Oy:n kanssa, joka tuottaa tietoa menetelmien ja käytäntöjen vaikuttavuudesta, kustannuksista ja käyttöönoton vaatimuksista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Keväällä ja kesällä vajetta oli erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön käyttöön tarkoitetuista CE-merkityistä maskeista. Kangasmaskeja oli saatavilla. Selvityksessä kasvosuojuksilla tarkoitetaan kaikkia kasvot peittäviä suojuksia, Varhila kertoo kolumnissaan.

– Hallitus on toiminut systemaattisesti tautitilanteen mukaan ja nojannut asiantuntijatietoon päätöksenteossaan koko koronapandemian ajan. Suomi on kaikilla mittareilla arvioituna selviytynyt koronan hoidosta ja hallinnasta toistaiseksi kohtuullisen hyvin.

Ensimmäinen ohjeistus maskien käytöstä huhtikuussa

Varhila kertaa kolumnissaan kevään tapahtumia. Hänen mukaansa jo kriisin alkuvaiheessa todettiin, että kasvomaskit voivat täydentää viruksen torjumisen keinovalikoimaa.

– Maskien käytöstä onkin ohjeistettu STM:n hallinnonalalla ensimmäisen kerran jo 3.4.2020, kun Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, Työterveyslaitos ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea antoivat ohjeistuksen turvalliseen kasvomaskien käyttöön, Varhila huomauttaa.

Maailman terveysjärjestö WHO suositteli koko kevään ajan, että oireettomat henkilöt käyttäisivät maskeja vain koronapotilasta hoidettaessa.

– Myös eurooppalainen tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC oli antanut suosituksen, että ensisijaisesti tulisi huolehtia fyysisten etäisyyksien turvaamisesta sekä hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Maskien käyttö olisi vasta toissijainen keino ehkäistä tartuntojen leviämistä.

"Tavoitteena selkeät ja yhdenmukaiset viestit"

Varhila tuo esiin sen, kuinka kaikissa maissa ei annettu tarkkoja ohjeita kasvomaskein käytöstä, koska vaikutusten kiistaton näyttö puuttui.

– Hengitystie-epidemioissa ei myöskään aiemmin oltu suositeltu laajaa kasvomaskien käyttöä. Muun muassa muut Pohjoismaat pidättäytyivät keväällä antamasta maskisuositusta, eikä Suomi poikennut tästä linjasta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varhilan mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja STM:n viestintäyksiköt suunnittelevat viestintää tiiviisti yhdessä, ja yhteistyön tiivistämisestä koronaviruksen levitessä on puhuttu jo ennen kuin valmiuslaki otettiin käyttöön maaliskuussa.

– Tavoitteena on saada selkeät ja yhdenmukaiset viestit kansalaisille aivan uudenlaisessa tilanteessa: keskellä pelkoja aiheuttavaa pandemiaa ja valmiuslain säädösten alaisena. Päämääräksi otetaan selkeiden ydinviestien laatiminen ja niiden vahva jakaminen eri kanavien kautta. Käsi- ja yskimishygienia ja turvaetäisyyksien noudattaminen todettiin tutkimuksissa tärkeimmiksi keinoiksi viruksen leviämisen estämiseen ja niistä myös viestittiin vahvasti.

"Kasvomaskien osalta tieto on lisääntynyt"

Toukokuun ensimmäisellä viikolla hallitus linjasi koronaepidemian hallinnan hybridistrategiasta ja antoi STM:lle toimeksiannon maskiselvityksestä.

STM julkaisi valmistuneen selvityksen 29. toukokuuta. Kesäkuun 3. päivänä hallitus linjasi "saamiensa taustatietojen pohjalta tekemäänsä kokonaisarvioon perustuen", että se ei anna suositusta kasvomaskien käytöstä silloisessa epidemiatilanteessa.

Kesän kuluessa siirryttiin normaalioloihin ja rajoituksia purettiin. Varhilan mukaan samalla kuitenkin valmistauduttiin koko ajan syksyyn ja mahdollisesti muuttuvaan tautitilanteeseen.

Kun elokuussa koronatartuntojen määrä oli selvässä kasvussa, hallitus tarkasteli maskisuositusta uudelleen ja puolsi THL:n maskisuositusta periaatepäätöksessään 13. elokuuta.

– Kuten kaikessa muussakin koronaan liittyvässä, myös kasvomaskien osalta tieto on lisääntynyt, Varhila kirjoittaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Juha Koivula
En usko
Hengityssuojaimia on ollut käytössä yli sata vuotta. En usko, että niitä olisi vasta nyt kesän aikana ruvettu tutkimaan ja saatu lisätietoa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: En usko
Koronavirusta on ollut ilmassa vasta vuoden.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Selvää puhetta!
Pulinat pois ja eteen päin.

Ihmettelijä.
Eikä Kekkonen tiennyt nootista
Ei liittynyt poliittista ohjausta, eikä Kekkonen tilannut/saanut noottia, eikä Venäjällä ollut osuutta Krimin valtauksessa...

Vast: Eikä Kekkonen tiennyt nootista
Miten tämä opposition maskisekoilu liittyy Neuvostoliittoon tai Venäjään?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Maksaja
Voi Varhilaa
Onko Varhila vasta kesällä kuullut hengityssuojainten tehosta? Niitä on käytetty jo kauan maailmalla. Oletan, että kaikki Suomessa, Varhilaa lukuunottamatta, tietävät tämän.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Voi Varhilaa
Mutta niiden tehosta koronakriisin torjunnassa ja pandemian leviämisen ehkäisemisessä ei vieläkään ole juuri tutkittua tietoa. Tämä ei ole kyllä läheskään kaikilla besserwissereillä tiedossa, mutta Varhilalla on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää