Kotimaa

Valtiosääntöasiantuntija maskikohusta: "Vaikuttaa siltä, että sosiaali- ja terveysministeriö on virittänyt johtamisen äärimmilleen"

Maskien käytön ohjeistamisesta on virinnyt Suomessa kiivas keskustelu. Valtiosääntöasiantuntijan mukaan tämä kertoo epäselvästä toimivaltasuhteiden sääntelystä.
Maskien käytön ohjeistamisesta on virinnyt Suomessa kiivas keskustelu. Valtiosääntöasiantuntijan mukaan tämä kertoo epäselvästä toimivaltasuhteiden sääntelystä.

Viime päivinä kuumentunut maskikohu on seurausta lainopillisesti epäselvästä sääntelystä.

Näin sanoo Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen.

Ilta-Sanomien mukaan (12.10.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahauta olisi halunnut tiedottaa maskien käytöstä jo keväällä, mutta sosiaali- ja terveysministeriö (stm) torjui aikeet.

Kokoomus on esittänyt perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle (sd) epäluottamuslausetta maskiasiaan liittyen. Kokoomuksen mukaan kevään kangasmaskiselvityksessä olisi käytetty poliittista ohjausta.

Tartuntatautilain seitsemännen pykälän mukaan ministeriö johtaa tartuntataudin torjuntaa. THL:n tehtävänä on puolestaan antaa väestölle tarvittavaa tietoa tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pauli Rautiaisen mukaan on aidosti epäselvä kysymys, mikä on johtamisen suhde itsenäisen informaation antamiseen.

– Vaikuttaa siltä, että stm on virittänyt johtamisen äärimmilleen ja sitä kautta kaventanut THL:n mahdollisuutta hoitaa sille kuuluvaa itsenäistä tehtävää.

Valmiuslain voimassaololla keväällä ei ole Rautiaisen mielestä merkitystä siihen, miten stm:n ja THL:n suhdetta tässä kysymyksessä arvioidaan.

Rautiaisen mukaan valtionhallinnon toimivaltapiirien määrittelyyn liittyvä sääntely on ollut jo vuosikymmeniä Suomessa huonoa.

Nyt niitetään sitä, mitä on kylvetty.

– Meillä on 2000-luvulla ollut vallalla governance-tyyppinen uudenlainen julkisjohtaminen, jossa on lähinnä saumattu valtionhallinnon sisäisiä informaatio- ja ennen kaikkea talousohjaussuhteita ja jonka ongelmat tulevat esiin erityisesti vaikeina aikoina. Emme ole enää vuosikymmeniin välittäneet siitä, että tekisimme tätä toimivaltapiirisääntelyä kunnolla.

– Näemme nyt sitä, mitä olemme tutkimusperustaisesti jo aikoja sitten tienneet näkevämme tällaisina aikoina, Rautiainen toteaa.

Rautiaisen mukaan maskikeskustelu, sellaisena kuin se nyt käydään, pikemminkin peittää asioita, joista pitäisi oikeasti keskustella. Nyt ei pitäisi keskittyä syyllisen etsintään, vaan ennen kaikkea kysyä, miksi näin on päässyt tapahtumaan ja mitä siitä seuraa.

– Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on, että toimijat ovat tulleet keskelle epäselvää sääntelyä, jota on vuosikymmeniä maahan rakennettu.

Entä seuraukset? Rautiaisen mukaan viranomaiset ovat kyllä tuottaneet maskisuosituksia, mutta ainoassa oikeudellisesti velvoittavassa THL:n toukokuussa antamassa ja vasta syyskuun lopussa päivitetyssä ohjeessa ei ollut alkujaan mitään maskeista, eikä ole nytkään kuin viittaus THL:n maskisuosituksen olemassaoloon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Se taas on vaikuttanut siihen, että erilaisiin yleisötilaisuuksiin on kohdennettu tiukkoja rajoituksia. Ja tästä on taas seurannut muun muassa alkuviikon uutinen siitä, että Tampereen Työväen Teatteri joutuu lomauttamaan henkilökuntansa.

Fakta

Poliittinen ohjaus

Poliittinen ohjaus on sanapari, joka on pulpahtanut esille taas koronaan liittyvän maskikiistelyn yhteydessä.

Periaate suomalaisessa demokraattisessa päätöksenteossa on selvä: poliittiset päättäjät määrittävät poliittisen linjan, jota virkavastuulla toimivat virkamiehet sitten toteuttavat. Poliittinen ohjaus on tätä linjanmäärittelyä.

Toisaalta poliittinen ohjaus ei saisi olla sellaista, että esimerkiksi puoluepoliittisesti yksityiskohtia viedään läpi, riippumatta siitä, mitä sen valmistelun aikana käy ilmi näistä tavoitteista.

Liian pitkälle tai yli rajojen mennyt poliittinen ohjaus on johtanut tai liittynyt ministerieroihinkin.

Esimerkiksi kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) erosi ministerin paikalta lokakuussa 2013. Hautala otti vastuun valtionyhtiö Arctia Shippingin Greenpeacesta tekemän rikosilmoituksen poisvetämisestä. Hautalan mukaan tapauksessa oli poliittista ohjausta.

Pääministerin paikalta Posti-sotkun jälkeen viime joulukuussa lähtemään joutuneen Antti Rinteen (sd) arvioitiin harjoittaneen hyvin vahvasti omistajaohjausta, vaikka se ei ollut hänen salkussaan (IS 30.11.).

Häntä ennen silloinen omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) erosi saman jupakan seurauksena.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä olevassa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) tapauksessa arvioidaan, onko Haavisto toiminut toimivaltansa puitteissa, vai onko hän käyttänyt al-Holin leirin tapauksessa poliittista ohjausta yli toimivaltansa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue myös:

Kiuru ei vielä kommentoinut maskikohua, vaikka paine kasvaa – Saarikko ja Kurvinen: Kiuru nauttii keskustan luottamusta

Tutkija kommentoi maskikohua: Poliittisen skandaalin ainekset ovat kasassa – "Lumipallo vierii ja sitä ei saada poikki"

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Riku
Maski syytös vedetty hatusta
Koko tämä maski sirkus on vedetty hatusta. Muistan hyvin kun THL:än edustajat ja HUS johtavat lääkärit monta kertaa julkisesti todistivat että maskista ei ole hyötyä -päin vastoin maskin käytöstä voi olla haittaa ja saivat minut kiukkuiseksi. Eli ministeri Kiuru puhuu totta ! Nämä hyökkäykset Kiurua vastaan ei ole mitään muuta vain KOKOOMUKSEN häikäilematön yritys päästä hinnalla millä hyvänsä eroon erinomaisesta ministeristä joka estää heidän julkisen terveyshuollon yksityistämisestä !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
TurkuJussi
Asian ytimessä
Kun ministereilä ei löydy substanssiosaamista, se korvautuu poliittisella ohjaamisella. Silloin esimerkiksi STM:n virkamiesjyrät ohjaavat toimintaa miten tahtovat ja ministerit puhuvat mitä sattuvat. Elinkeinoministeri ei tiedä mitä STM puuhastelee koska perhe- ja peruspalveluministeri Kiuru on pihalla kuin lumiukko asioista. Kiuru juoksee poliittisessa helteessä hädissään laukomassa mielipiteitä ja pliittinen uskottavuus sulaa.
STM sanoo että maskikeskusteluun ei liity poliittista ohjausta. STM:n Varkilan suulla: ”Sosiaali- ja terveysministeriön kasvosuojusselvityksen toteuttamiseen ei ole liittynyt poliittista tai muutakaan ohjausta ja se on toteutettu valtioneuvoston tekemän tilauksen mukaisesti.”
Tilauksen mukaisesti.