Kotimaa

Metsästäjäliitto ja MTK vetoavat seuroihin – hirvipeijaisia siirrettävä koronariskin vuoksi

Marttiina Sairanen
Hirvipeijasten sijaan metsästysseuroja kehotetaan järjestämään ulkoilmatilaisuuksia.
Hirvipeijasten sijaan metsästysseuroja kehotetaan järjestämään ulkoilmatilaisuuksia.

Suomen Metsästäjäliitto ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK suosittelevat metsästysseuroille hirvipeijaisten siirtämistä syksyltä ja tulevalta talvelta tuonnemmaksi koronaviruksen aiheuttaman riskin takia.

– Koronariski on nyt kohonnut ja erilaiset kokoontumiset ovat aiheuttaneet sairastumisia. Siksi on ymmärrettävää, että peijaisia ei näissä olosuhteissa pystytä järjestämään, MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen sanoo.

Hirvipeijaiset ovat monessa kylässä vuoden merkittävin vuotuinen kokoontuminen. Peijaisten sijaan seuroja kehotetaan järjestämään kokoontumisia taivasalla makkaratulilla tai lihakeitolla, jotta koronariski voidaan huomioida.

– Kiinnostuneita maanomistajia on mahdollista kutsua mukaan myös jahteihin, Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola vinkkaa.

Metsästäjäliitto on koonnut yhteen erilaiset koronaohjeistukset.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.