Kotimaa

Kotiin lähetetyt diplomaatit nousevat otsikoihin harvoin

Diplomaattien karkotukset nousevat julkisuuteen harvoin. Koskemattomuudesta huolimatta diplomaatti voidaan lähettää takaisin kotimaahansa, jos hänen todetaan käyttäneen asemaansa ja erityisoikeuksiaan väärin.

Diplomaattien karkotuksilla tehdään myös politiikkaa.

Julkisuudessa on puitu ainakin kolmea tapausta, jossa diplomaatti on saanut lähtöpassit Suomesta:

– Vuonna 2007 Suomi lähetti venäläisdiplomaatin maasta ei-toivottuna henkilönä. Ulkoministeriön mukaan hän oli osallisena tapauksessa, jossa Lappeenrannan käräjäoikeus tuomitsi suomalaisen rikoskonstaapelin lahjuksen ottamisesta. Vastatoimena venäläiset karkottivat Moskovasta Suomen suurlähetystölle työskennelleen metsäasiantuntijan.

– Vuonna 2003 Suomi karkotti kolme irakilaista diplomaattia. Suomalaisviranomaisten mukaan diplomaattien toiminta ”ei ollut sopusoinnussa heidän diplomaattisen asemansa kanssa”. Irakilaiset itse pitivät karkotuksen syynä Yhdysvaltain painostusta. Muutamia viikkoja aiemmin Yhdysvallat oli kehottanut kymmeniä maita karkottamaan irakilaisia diplomaatteja, joiden se katsoi käyttävän asemaansa vakoiluun.

– Vuonna 1998 kaksi venäläisdiplomaattia joutui lähtemään Suomesta. Lähtöpassit liittyivät entiseen ulkoasiansihteeri Olli Mattilaan kohdistuviin vakoiluepäilyihin. Korkein oikeus tuomitsi Mattilan vakoilusta vuonna 2000.

TS–STT