Uutiset

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo: "Emme hyväksy kuntien hautajaisia"

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo hyökkäsi hallituksen talouspolitiikkaa ja sote-mallia vastaan.

Hallituksen budjettiriihessä lupaama 1,45 miljardin euron tukipaketti ei riitä kuntien taloudellisen tilanteen vakauttamiseen. Näin arvioi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puhuessaan puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina Helsingissä.

– Hallitus päätti budjettiriihessä 1,45 miljardin euron tukipaketista suomalaisille kunnille. Samalla ei kuitenkaan tehty mitään rakenteellisia toimia, jotka voisivat helpottaa kuntien tilannetta tulevaisuudessa. Hallitus on kuin äkkirikastunut nousukas, joka ehtii vielä ennen valomerkkiä tilaamaan viimeisen kierroksen koko ravintolalle. Siinä hetkessä ajatus tuntuu hyvältä, mutta huonostihan siinä lopulta käy, Orpo maalaili.

Orpo muistutti, että negatiivisen tuloksen tehneitä kuntia oli viime vuonna 225. Veroprosenttiaan vuodelle 2020 nosti 53 kuntaa.

– Yhteisövero on kunnille hyvä kannustin. Jos hieman suurempi osuus yritysten tekemästä tuloksesta jää yhteisöveroina kuntiin, se kannustaa kuntia tekemään hyvää elinkeinopolitiikkaa. On syytä tarkastella, voisiko yhteisöveron kuntaosuuden jättää pysyvästi korkeammalle tasolle. Me haluaisimme myös selvittää, voisiko osan pääomatuloverojen kertymästä jättää maksajan kotikuntaan. Tämä ei kuitenkaan saisi tarkoittaa pääomatuloverotuksen kiristämistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Orpon mukaan hallitus on lisäämässä kuntien velvoitteita ilman rahoitusta.

– Jos oppivelvollisuuden pidentäminen menee läpi, se tarkoittaa monissa kunnissa sopeutustoimia ensi vuonna. Hallitus väittää, että rahat riittävät uudistuksen toteuttamiseen, vaikka kunnat sanovat toista. Me emme hyväksy kuntien hiljaisia hautajaisia, vaan lähdemme puolustamaan kuntia kevään vaaleissa.

Esitetty sote-malli ei nopeuta hoitoon pääsyä

Orpo perusteli opposition yhteistä välikysymystä talousratkaisuista.

– Hallitus itse kertoi tehneensä budjettiriihessä päätöksiä 31 000–36 000 uudesta työllisestä. Tämä ei yksiselitteisesti pidä paikkaansa. Hyväntahtoisillakin laskelmilla budjettiriihen päätöksistä saa kasaan 16 000 uutta työllistä, ja nekin vuoteen 2029 mennessä. Tässä eivät vielä ole mukana edes hallituksen työllisyyttä heikentävät päätökset.

Orpo ruoski myös hallituksen mallia sote-uudistukseksi.

– Minä uskallan sanoa, että tämä hallituksen esitys ei vähennä kustannuksia, eikä paranna hoitoon pääsyä. Se tulee lisäämään terveyseroja ja heikentämään heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten palveluja. Keskeisimmät syyt tähän ovat rahoitusmallin puutteet sekä yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden toiminnan hyvin laaja rajoittaminen.

Kokoomuksen puoluehallitus on päättänyt, että kokoomuksen seuraava puoluekokous järjestetään Kalajoen matkailualueella Pohjois-Pohjanmaalla kesäkuussa 2022.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Mikä on Kokoomuksen malli?
Verokertymän vähentäminen. Sitähän Orpo toistelee. Nyt pääomaverot pitäisi siirtää kuntien hyväksi, mutta kokonaispottia ei saa lisätä. Kuntavaalien alla näin päin ja eduskuntavaaleissa sitten toiseen suuntaan. Mistä Kokoomus sitten repii uudet työpaikat? Ei mitään vastauksia. Orpo alkaa muistuttaa pääoppositiopuoluetta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Mikä on Kokoomuksen malli?
Tulee kyllä orpo olo kun lukee näitä Orpon avauksia. Missä ovat Orpon keinot toimia paremmin kuin nykyinen hallitus on toiminut? Koirat haukkuu mutta karavaani kulkee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Mikä on Kokoomuksen malli?
Jep, tutkitusti useita miljardeja maksavan haittamaahanmuuton lopettaminen olisi helpoin tapa säästää verovaroja suuria määriä. Kokoomus ei tietenkään tätä ehdota.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Mikä on Kokoomuksen malli?
Kommentattori: "Jep, tutkitusti useita miljardeja maksavan haittamaahanmuuton lopettaminen olisi helpoin tapa säästää verovaroja suuria määriä."

En ole nähnyt tutkimusta asiasta, vain poliittisen pamfletin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Muumimamma
Ihme porukkaa
Ei ole kokoomuksella kaikki laskelmat kohdallaan.Lillukanvarren mukaan työllisiä tulee noin 16000 hallituksen päätöksillä.Sitten tuli seuraava kokkeli,joka sanoi että korkeintaan 7000.Ja SITTEN tuli kokkeli prinsessa Lepomäki,joka sanoi että se on miinus jotain.Ei tiennyt itsekään,kuinka paljon miinusta.Kyllä on pikkusen hajontaa.Jos yritys tekee kauppaa noin epämääräisillä tiedoilla ja menee konkurssiin,niin ei siitä voi työntekijää syyttää ja liian isoja palkkoja.Mielenkiinnolla odotan ensi keskiviikkoa.Eli sitä kuinka holmöksi voi kokoomus/Persut/KD ja Harkimo voi itsensä tehdä.Ja perjantaina näemme.millaisaella äänivyöryllä hallitus saa luottamuksen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Ihme porukkaa
Ja jos joku idiootti hallituspuolueista kehtaa äänestää vastaan,niin sitten keskustellaan(kulisseissa)oletko meidän puolella vai meitä vastaan.Tämä nähtiin Sipilän porvarihallituksen aikana.Persut,Keskusta,kokoomus.Jolloin piti sairaatkin raahata painamaan kyllä nappia.Siksi niukka enemmistö oli herroilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Medianapulainen
Vai hautajaiset?
Orpo unohti, että kuntaministeri Virkkunen ( kok) oli järjestämässä isoja hautajaisia aikanaan. Varsinais-Suomessa olisi kuntina jäljellä Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki ja Parainen. Tämä näistä hautajaisista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Vai hautajaiset?
Kuinka niin Uusikaupunki ja Loimaa? Ne olisi liitetty Turkuun Kokoomuksen mallissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Antsu49
Ei mitään uutta Orpolta
Onnetonta tuo Orpon politikointi. Tekee hallitus mitä tahansa niin väärin meni, jos Orpolta kysytään. Jotain hyvää kuitenkin: Orpon jatkuva valitus takaa kokoomukselle jatkoa oppositiossa.