Kotimaa

Kunnille tukipaketti, päivähoitomaksut alenevat, koronatestaukseen yli miljardi euroa – Näin hallitus linjasi ensi vuoden budjetista

Hallitus kertoi tiedotustilaisuudessa ensi vuoden talousarviosta pääministeri Sanna Marinin johdolla keskiviikkona.

Hallitus kertoi keskiviikkona budjettineuvottelujen lopputuloksesta Valtioneuvoston linnassa. Vuoden 2021 talousarvioesitys on elvyttävä. Hallitus esittää koronavirustilanteen välittömiin kustannuksiin, koronasta aiheutuvan hoito- ja palveluvelan purkuun sekä kuntatalouden tukemiseen yhteensä noin neljän miljardin euron kokonaisuutta

– Hallituksen budjetti rakentaa siltaa yli koronakriisin ja luo edellytyksiä kestävälle kasvulle, pääministeri Sanna Marin (sd) sanoi tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa nyt pyritään varmistamaan, että kasvun uralle päästään nopeasti.

Välittömiin koronaan liittyviin menoihin esitetään tässä vaiheessa yhteensä noin kahden miljardin lisäystä vuosille 2020 ja 2021. Kustannukset korvataan täysimääräisesti niin kauan kuin hybridistrategian toimeenpano sitä edellyttää, hallitus lupaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi kuntataloutta ehdotetaan tuettavaksi yhteensä 1,45 miljardin tukipaketilla syksyn 2020 lisätalousarvioesityksessä ja vuoden 2021 talousarvioesityksessä. Lisäksi hallitus sitoutuu purkamaan hoito- ja palveluvelkaa 450 miljoonan euron kokonaisuudella vuosina 2021–2023.

Oppivelvollisuutta laajennetaan ulottumaan 18 ikävuoteen asti ja samalla toteutetaan maksuton toisen asteen koulutus. Uudistus tulee voimaan vaiheittain syksystä 2021 alkaen.

Päivähoitomaksut laskevat

Hallituksen tavoitteena on saavuttaa 80 000 lisätyöllisen työllisyysvaikutukset. Vuoden 2020 budjettiriihessä päätettävillä toimenpiteillä tavoitellaan 31 000–36 000 lisätyöllistä.

Varhaiskasvatusmaksut alenevat. Hallituksen mukaan niitä lasketaan nettomääräisesti vuositasolla 70 miljoonalla eurolla. Kunnille tämä kompensoidaan yhteisöveron jako-osuutta korottamalla. Merkittävän määrän vähävaraisia perheitä odotetaan nousevan maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin.

Hallituksen tavoitteena on saavuttaa 80 000 lisätyöllisen työllisyysvaikutukset. Vuoden 2020 budjettiriihessä päätettävillä toimenpiteillä tavoitellaan 31 000–36 000 lisätyöllistä.

Ilmastopäästöjä ja talouden kehittymistä tuetaan hallituksen mukaan uudistamalla energiaverotusta ja tukemalla teollisuuden sähköistymistä. EU:n elpymisrahoituksen avulla luotavan Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteena on ohjata useamman vuoden aikana 0,9–1,2 miljardia euroa suoraan vihreän siirtymän tukemiseen.

Veikkauksen tuottojen edunsaajille osoitetaan vuonna 2021 vuoden 2019 tuloutustasoa vastaava rahoitustaso. Kompensaatio on 347 miljoonaa euroa. Se rahoitetaan muun muassa alentamalla arpajaisveroa sekä hyödyntämällä jakamattomien voittojen kokonaisuutta.

Arpajaislan uudistus valmisteluun

Rahapelitoiminnan tuottojen tuloutus jää hallituksen arvioiden mukaan tulevina vuosina nykyistä alhaisemmaksi. Vuoden 2021 jälkeen kompensointia jatketaan, mutta jatkossa tuloutuksen alenemista ei ole mahdollista kompensoida täysimääräisesti. Pelihaittojen torjumiseksi ja kanavointikykyisen yksinoikeusjärjestelmän varmistamiseksi hallitus vie eteenpäin arpajaislain uudistamista koskevan hankkeen. Tavoitteena on saada esitys eduskuntaan kesäkuuhun 2021 mennessä, hallitus kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koronavirustorjunnan hybridistrategian edellyttämään testaukseen varataan 1,4 miljardia euroa vuoden 2021 talousarvioesitykseen ja 355 miljoonaa vuoden 2020 syksyn lisätalousarvioesitykseen. Vuoden 2021 kustannusarvioiden tarkentuessa määrärahaa tarkistetaan tarpeen mukaisesti.

Teollisuuden sähkövero alennetaan EU:n minimitasolle. Teollisuuden energiaveron palautusjärjestelmä poistetaan neljän vuoden siirtymäajalla, siten, että vuodelta 2025 yritykset eivät enää ole oikeutettuja palautukseen. Olemassa olevan energiatuen avulla tuetaan teollisuuden siirtymistä päästöttömiin teknologioihin siirtymäaikana ja myös sen jälkeen.

Nykymuotoinen päästökauppakompensaatio lakkaa voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti. Energiaintensiivisille yrityksille luodaan uusi määräaikainen sähköistämistuki, joka kannustaa entistä tehokkaammin hiilineutraaliin tuotantoon, energiaintensiivisten yritysten sähköistämiseen ja joka huomioi kustannuskilpailukyvyn, hallitus kertoo.

Turpeen verotus kiristyy

Osana lämmityspolttoaineiden veron korotusta turpeen verotus kiristyy 2,7 eurolla megawattituntia kohden.

Lämmityspolttoaineiden, kuten esimerkiksi kivihiilen, maakaasun ja polttoöljyn, verotusta korotetaan nettomääräisesti 105 miljoonalla eurolla vuoden 2021 alusta. Osana lämmityspolttoaineiden veron korotusta turpeen verotus kiristyy 2,7 eurolla megawattituntia kohden.

Pääministeri Marin vakuutti toimittajille, että hallitusyhteistyö sujuu hyvin. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) sanoi, että turveratkaisu on osa ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtääviä päätöksiä.

Siirtymää vähäpäästöiseen liikenteeseen tuetaan toteuttamalla vuoden 2021 alusta liikenteen työsuhde-etujen verouudistus. Työsuhdeautona käytettävien täyssähköautojen verotusarvoa alennetaan, ja sähköauton latausetu työpaikalla ja julkisissa latauspisteissä säädetään verovapaaksi eduksi vuosiksi 2021–2025. Lisäksi työsuhdematkalipun verotusta yksinkertaistetaan ja työsuhdepolkupyörä säädetään 1 200 euroon asti verovapaaksi eduksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Talousarvion laatimista on varjostanut koronatilanne. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen kertoi elokuun lopussa, että ministeriöiden esitysten ja valtiovarainministeriön pohjaesityksen välillä oli vielä miljardien eurojen kuilu.

Ensi vuoden talousarvio on alijäämäinen 10,7 miljardia euroa, mikä käytännössä tarkoittaa lisävelan ottamista.

Työllisyyden parantamisen lisäksi hallitus on linjannut toimenpiteitä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Hallitus on sitoutunut tekemään Suomesta hiilineutraalin vuoteen 2035 mennessä. Työllisyyden ja ilmaston lisäksi ratkaistavana oli kuntien talousahdinko ja veikkausvarojen tippumisesta kolmannen sektorin järjestöille syntynyt rahoitusvaje.

Budjettineuvottelut venyivät tällä kerralla kolmen päivän mittaisiksi. Tiistaina koolla oli vain niin sanottu viisikko eli hallituspuolueiden puheenjohtajat. Keskiviikon neuvotteluihin osallistuivat jälleen kaikki ministerit.

Budjettia valmisteltiin aiemmasta poiketen siten, ettei valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden kahdenkeskisiä neuvotteluja järjestetty, vaan ne korvattiin kaikkien ministeriöiden yhteisellä valmistelevalla neuvottelulla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sepponen
Juu
Heh, viimeinen sammuttaa valot. Ja se voi käydä yllättävänkin pian...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Juu
Oppositio ajaa sammutetuilla valoilla. Sitä on tapahtunut jo kauan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
maksun aika koittaa vielä
Nyt nämä sosialistit söivät reilun kahdenkymmenen vuoden eväät kerralla , loistavaa Marin ! Mitenhän kävis jos kaikki hallitukset eläisivät kuin pellossa velkarahalla massäillen ? Nyt on kallista populismia !👎🏻
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: maksun aika koittaa vielä
Kurkisen eväät syötiin jo 2008. Kataisen (Kokoomus) aikaiset hallitukset ottivat 47 miljardia euroa velkaa, eikä ollut edes koronaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tyhjäkinparempi
Muille tukea, vanhemmille työttömille keppiä
Uudistuvien työllisyyspalveluiden kohdalla kiinnitti huomiota se, että nuorten kohdalla haluttiin liittää myös mielenterveydellisten seikkojen huomioon otto ns. Ohjaamopalveluissa. Itse ajattelisin että vanhempi, kenties vuosia työttömänä ollut henkilö voisi tällaista tukea ennemmin tarvita, kun aloitetaan kahden viikon välein tapahtuva soittorumba ja patistelu. Tähän vielä muut "kepit" päälle ja todennäköisesti ns. eläkeputken poisto. Nämä henkilöt kun ovat jo ehkä vuosia sitten oppineet, ettei heitä enää haluta töihin. Toivotaan että tästä on edes se hyöty, että he opettavat TE-virkailijoille miten systeemi heitä syrjii.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Muille tukea, vanhemmille työttömille keppiä
Eivätpä ne TE-virkailijat ole olleet näitä päätöksiä tekemässä. Tuntevat työttömien todellisuuden luultavasti paremmin kuin päättäjät, ja takuuvarmasti osa ei ole innoissaan näistä kepityksistä ja kyttäämisistä. Vaikka töitähän ne heille tietävätkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.