Kotimaa

Suomen Pankin terveiset budjettineuvotteluihin: Taantumasta toivutaan hitaasti, työllisyysaste jäämässä 71 prosenttiin vuonna 2022

Mielenosoittajat osoittivat maanantaina Suomen Pankin rappusilla mieltä kadun toisella puolella Säätytaloon budjettineuvotteluihin kokoontuvalle hallitukselle.
Mielenosoittajat osoittivat maanantaina Suomen Pankin rappusilla mieltä kadun toisella puolella Säätytaloon budjettineuvotteluihin kokoontuvalle hallitukselle.

Suomen bruttokansantuote (BKT) supistuu Suomen Pankin arvion mukaan kuluvana vuonna 4,7 prosenttia.

Vuosina 2021 ja 2022 BKT:n arvioidaan kasvavan 2–3 prosentin vauhtia. Vaikka taantuma näyttää jäävän keväällä pelättyä pienemmäksi, se on silti syvä ja toipuminen on hidasta, todetaan Suomen Pankin maanantaina julkaisemassa Suomen talouden ennusteessa.

Koronaviruspandemian aiheuttama epävarmuus pysyy suurena niin maailmantaloudessa kuin kotimaassakin. Riski ennakoitua heikommasta kehityksestä on edelleen suuri, etenkin jos viruksen leviämisen estämisessä ei onnistuta.

Talous toipuu hitaasti, koska koronavirus leviää edelleen maailmalla ja luo yhä epävarmuutta tulevasta talouskehityksestä. Epävarmuus pysyy suurena niin maailmantaloudessa kuin kotimaassakin ja jarruttaa kotitalouksien kulutuksen ja yritysten investointien kasvua.

Maailmanlaajuinen epävarmuus ja investointien väheneminen Suomen vientimarkkinoilla pitävät ulkomaankaupan näkymät heikkoina lähivuosina. Talouskasvu jää pääosin yksityisen kulutuksen varaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Työllisyys uhkaa heiketä pitkäaikaisesti ja viennin näkymiä synkistää maailmanlaajuinen taantuma.

Koronapandemia heikensi työmarkkinoita keväällä poikkeuksellisen rajusti. Työllisten määrä oli maalis-heinäkuussa keskimäärin noin 60 000 henkilöä pienempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Työllisyyden nopeaa paranemista ei ole näköpiirissä, koska talouskasvu on hidasta ja työikäisen väestön väheneminen jatkuu.

Suomen Pankin ennusteen mukaan sekä työllisten määrä että työllisyysaste jäävät selvästi pandemiaa edeltäneitä tasoja alemmaksi. Työllisyysaste on jäämässä noin 71 prosenttiin vuonna 2022.

Hintapaineet ovat vähäisiä lähivuosina. Kuluttajahintojen nousu on hidastunut vuonna 2020 huomattavasti heikentyneen kysynnän myötä.

Inflaatiota painavat erityisesti palveluhintojen nousun hidastuminen ja energian hinnan lasku. Inflaatio on vaimeaa myös lähivuosina ja kiihtyy vain hieman talouskasvun toipumisen ansiosta.

Suomen Pankki julkaisee Suomen talouden väliennusteen kaksi kertaa vuodessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.