Kotimaa

EU:n elpymispaketista kuuma keskustelu eduskunnassa – rahat valuvat Italiaan ja jopa rikolliset hyötyvät

Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen toivotettiin tervetulleeksi perussuomalaisiin, kun hän vastusti elpymispakettia ja totesi, että EU:sta on nyt tehty tulonsiirtounioni.

Helsinki

Pääministeri Sanna Marin (sd) antoi tänään eduskunnalle pääministerin ilmoituksen EU:n 750 miljardin euron elpymispaketista ja monivuotisesta rahoituskehyksestä.

EU:n elpymispaketista käytiin eduskunnassa värikäs keskustelu, mutta mitään päätöksiä ei vielä tehty, eikä äänestyksiä käyty. Niiden aika on näillä näkymin vasta joulukuussa. Silloin käsittelyyn tulee hallituksen esitys, joka käsittelee Suomen sitoutumista EU:n budjettikehykseen ja elvytyspaketin rahoitukseen.

Perussuomalaiset kyseenalaisti odotetusti eniten hallitusta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto väitti, että Suomen hallitus antaa rahaa italialaisille mafioosoille. Italian tukemista kauhisteli myös perussuomalaisten Mika Niikko.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perussuomalaisten ryhmästä erotettu Ano Turtiainen viittasi elvytysrahastosta puhuessaan jopa mahdolliseen maanpetokseen.

Kysymys siitä, ohittiko pääministeri Sanna Marin perustuslakivaliokunnan näkemykset elvytyspaketista EU:ssa sopiessaan, jäi muuten opposition kritiikissä vain muutamiin puheenvuoroihin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi, että perustuslakivaliokunta tutkii, onko pääministeri luvannut jotain sellaista, johon hänellä ei ollut mandaattia.

– En mene siihen tässä yhteydessä.

Perussuomalaisia haastoivat sdp:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma ja keskustan Jouni Ovaska. He kyselivät, mikä on perussuomalaisten vaihtoehto, hylätä elvytyspaketti vai erota EU:sta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan perussuomalaisten vaihtoehto on, että jokainen maa vastaa omista veloistaan.

Myös toisen oppositiopuolue kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kyseli perussuomalaisten kantaa EU-eroon.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa sanoi, että EU on menossa kohti liittovaltiota, kun eduskunta keskusteli EU:n 750 miljardin euron elpymispaketista ja monivuotisesta rahoituskehyksestä.

Keskustan Hoskonen vastusti pakettia

Keskustan kansanedustajat korostivat Suomen saamaa 400 miljoonan euron kansallisen erityisrahoitusta maaseudun kehittämiseen. Maaseudun tukipakettia hehkutti erityisesti keskustan Anne Kalmari.

Kansanedustaja Markus Lohi (kesk) sanoi, että elpymispaketissa saa olla jonglööri, että se mahtuu EU:n perussopimuksiin. Lohen mukaan paketti on epämiellyttävä, mutta sitä ei voi kuitenkaan kaataa, koska kaataminen tuhoaisi Suomen vientiteollisuuden.

Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen erosi hallituspuolue keskustan linjasta vastustamalla elvytyspakettia. Hoskosen mukaan Suomi ei voi menettää suvereniteettiaan eli itsemääräämisoikeuttaan.

– Meiltä lähtee rahaa maihin, jotka maksavat vähiten veroja. Suomalaisten verorahat kuuluvat suomalaisille eikä jonnekin sellaisiin paikkoihin, joita emme edes tiedä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hoskonen toivotettiin tervetulleeksi perussuomalaisiin puheenvuoronsa jälkeen.

Keskustan valtiovarainministeri Matti Vanhanen kehotti edustajia suhteellisuuteen. Suomi ottaa velkaa tänä vuonna omiin tarpeisiinsa 18 miljardia euroa. Elpymispaketista Suomi maksaa 100 miljoonaa euroa vuodessa 30 vuoden ajan.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kyseli hallitukselta, onko tavoitteena, että jäsenmaat maksavat itse velkansa.

Kokoomus: kriittinen keskustelu tarpeen

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo painotti, että kokoomus on EU-jäsenyyden kannalla eikä flirttaile EU-erolla, mutta kriittinen keskustelu elvytyspaketista on silti tarpeen.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kyseli hallitukselta, onko tavoitteena, että jäsenmaat maksavat itse velkansa.

Myös kokoomus kantoi huolta elpymisrahojen käytöstä. Kansanedustaja Anne-Mari Virolainen (kok) halusi tietää, saadaanko elvytyspaketilla aikaan aitoa uudistumista niin, että kaikkien EU-maiden kilpailukyky nousee.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo tiivisti, että Suomi tarvitsee elpymispaketin, koska jos EU olisi hajonnut, niin se olisi ollut katastrofaalista Suomelle.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vakuutti, että EU:n 750 miljardin euron elpymispaketti ei ole pysyvä, vaan kertaluonteinen. Tuppuraisen vieressä valtiovarainministeri Matti Vanhanen.

Edustajia enemmän läsnä

Puhemiesneuvosto linjasi tiistaina, että täysistuntoihin osallistuu koronavaaran takia keskiviikosta alkaen enimmillään 74 edustajaa kerrallaan. Aiemmin täysistuntoihin on voinut osallistua 50 edustajaa.

Täysistuntosaliin varataan eduskuntaryhmille turvaetäisyydet mahdollistavat ryhmäkohtaiset paikat. Edustajat voivat istua ryhmäkohtaisilla paikoilla oman valintansa mukaan.

Ministereille varataan aitioista 11 paikkaa niin, että seitsemälle ministerille on paikka ministeriaitiossa ja neljälle ministerille virkamiesaitiossa.

Elpymispaketti

750 miljardia

EU ottaa elpymispakettia varten 750 miljardia euroa lainaa.

750 miljardista eurosta 390 miljardia on suoraa avustusluonteista tukea jäsenmaille. 360 miljardia on jäsenmaille annettavaa lainaa.

Suomi on sitoutunut EU:n elpymispaketissa 13 miljardin euron kokonaisvastuisiin suora tuki ja lainaosuus yhteen laskettuna.

Suomi maksaa elpymisrahastoon avustuksia varten 6,6 miljardia euroa ja saa sieltä takaisin avustuksia 3,2 miljardia euroa. Suomen nettomaksu rahastoon on siten 3,4 miljardia euroa.

Jäsenmaiden avustukset maksetaan 2021– 2023. EU:n ottamaa lainaa lyhennetään korotettuina EU:n jäsenmaksuina 30 vuotta 2028– 2058.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (20)

Vastaa
Mankala
Ei järki päätä pakota
Kun PS riehaantuu. Vaihtoehtona ero EU:sta, mutta edes sitä ei uskalleta sanoa ääneen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Ei järki päätä pakota
Vaihtoehto ei ole ero, vaan panna loppu liittovaltiolle. Jos Suomi ei sopimusta hyväksy, se vain yksinkertaisesti kaatuu. Sopimus tarvitsee yksimielisen hyväksynnän, sen kaataminen ei välttämättä johda yhtikäs mihinkään Suomelle epäedulliseen. Supervelkamaat ottakoot lusikan kauniiseen käteen ja tehkööt viimeinkin jotain itse tulevaisuutensa eteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Ei järki päätä pakota
Mankala ei näytä vieläkään ymmärtävän sitä että elvytyspaketin kritisointi ei ole sama asia kuin EU-eron kannattaminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Ei järki päätä pakota
Suomi ei pysty elvytyspakettia kaatamaan. Se on pelkkää haihattelua. Eduskunnan selvä enemmistö kannattaa sen hyväksymistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eenokki
Vast: Ei järki päätä pakota
Perussuomalaisilla on menossa mielikuvamuutos kampanja, kaikki mikä on kansalaisille vaikeasti miellettävää kelpaa aseeksi hallitusta vastaan. Tämä elvytyspaketti on hyvä esimerkki, se on valtava määrä rahaa ja siksipä sillä on helppo pelotella ja vääristellä . Vanhanen antoi Eduskunnassa hienon selvityksen paketin vaikutuksista ja sen tarpeellisuudesta Euroopalle. Klobaalisesti pitää pärjätä ja esim. USA elvyttää huomattavasti suuremmalla rahalla markkinoihinsa verraten kuin EU. Nämä ovat vaikeita asioita ja ihmiset ei jaksa niitä seurata , siksipä Halla-aho on huomannut sen juurikin sopivaksi astaloksi tässä loskapolitiikan teossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jannis_H
Vast: Ei järki päätä pakota
@Mankala
Myös sinä sivuutit täysin tämän rahasumman, yli kolme miljardia mikä nyt tulee takkiin eikä se edes jää siihen!
Julkinen taloutemme tulee olemaan pahoissa vaikeuksissa jo muutenkin.

Lisäksi sivuutat täysin sen tosiasian, että mekanismista tulee pysyvä.
Saksassa demariministeri on jo sanonut, että niin tulee käymään ja jokainen realisti sen tajuaa, että kyseessä on Euro-valuutan pystyssä pitäminen mikä sai nyt korona-verukkeen.

Mitä niin pyhää nykyisenlaisessa EU:ssa on, ettei sitä kohtaan ja sen itse omia sääntöjä vastaan toimimista ei saisi kritisoida?

Miksi liittovaltio ja velkaunioni ilmenevät positiivisina asioina joihin velkaisen Suomen pitää osallistua miljardeilla?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Ei järki päätä pakota
Yrityetuet pois niin tuo 100miljoonaa euroa vuodessa ei tunnu missään. Jääkin vielä 3-5 miljardia vuodessa ylimääräistä jolla maksaa velkaa pois.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Ei järki päätä pakota
Mankala väittää "Suomi ei pysty elvytyspakettia kaatamaan". Paketin hyväksyminen vaatii yksimielisyyden, joten yhdenkin maan vastustus riittää sen kaatumiseen.

Tätä hyvin yksinkertaista asiaa Mankala ei ymmärrä vieläkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jylppy
hmm
Toimiikohan toi myös yksilötasolla, että ottaa velkaa ja antaa sitten rahat pois ja kaikki on taas hyvin?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: hmm
Ei EU toimi näin muuta kuin Ajatuspaja Perustan pefleteissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jannis_H
Vast: hmm
No, miten EU nyt sitten toimii?
kerro nyt meille hölmöille jotka rikollisesti epäilemme suurenmoista keskuskomiteaa!

Italia saa ison potin rahaa ja voi esim. telakkateollisuuttaan pelastaa.
Mitä Suomi tekee?
miksei Suomi olisi voinut suoraan itse omaa elintärkeää vientiteollisuuttaa puolustaa?

Miksi pitää heittää yli kuusi miljardia nuotioon ja saada jostain takaisin 3 miljardia?
Tämähän on järjetöntä eikä yhtään tervejärkistä argumenttia asian puolesta ole annettu.

Miksi Etelä-Euroopan maat saavat jatkaa holtitonta taloudenpitoa ja leväperäistä verojenkeräämistä siten, että muuta maksavat puuttuvan osan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hapansilakka-liike
Omat lainat joka valtiolle
Suomi saa negatiivisella korolla tarvitsemansa rahat. Siihen on syynsä!
Mikäli 3,2 miljardia tarvitaan vielä lisää, niin ei siitä kannata 6,6 miljardia maksaa. Kuulostaa ihan pikavippifirman touhulta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Omat lainat joka valtiolle
Ei tässä mistään pikavipeistä ole kyse, eikä tuo yhtälö Suomen osalta mene noin. Hapanimelä tulkinta. Elvytyspaketilla elvytetään EU-alueen talous kuntoon ja nousuun koronakriisin jäljiltä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Joku©Muu
Vast: Omat lainat joka valtiolle
Omalla lailla ihailtavaa tuo Mankalan lapsenomainen usko ja sinisilmäisyys "Elvytyspaketilla elvytetään EU-alueen talous kuntoon ja nousuun koronakriisin jäljiltä"
Siinäpä muillekin elämänhallinan mallia; miksipä murehtia mitään epäkohtia ja pilata päivä realiteeteilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jannis_H
Vast: Omat lainat joka valtiolle
Ei mikään terve markkinatalous toimi tällä tavoin rahoitettuna.
Jo sokeakin näkee, että Neuvostoliittoa tämä on. Täyttä suunnitelmataloutta.

Moraalikato on mitä todennäköisin kun ihmiset huomaavat, että teetpä mitä vain ja kuinka hyvin tahansa, joudut osallistumaan asiansa huonostihoitaneiden elättämiseen.
Maailman tappiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lainkuuliainen
Väärä kohde
Suurimpia tuen saajia ovat ne Euroopan maat, joihin Suomella ei ole merkittävää vientiä. Tuen saajat ovat maita, joiden veroaste on Suomen veroastetta alhaisempi ja joissa oikeusvaltioåeriaatteet ovat retuperällä. Suomen merkittävimmät vientikohteet, Saksa, Ruotsi ja Iso-Britannia, eivät saa mekittävää tukea. Väite tuen kohdistumisesta Suomen vientikysynnän kannalta tärkeisiin maihin on tarkoituksellisen väärä. Tukea tarvitaan, mutta se pitää suunnata suoraan kotimaan kysyntään tai Suomen merkittävimpiin vientimaihin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Väärä kohde
Tuki kohdistuu koko EU:n alueelle. Italia on kärsinyt eniten koronasta EU-maista, johon Iso-Britannia ei enää kuulu
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jannis_H
Vast: Väärä kohde
Italian valtion velka oli jo ENNEN koronaa 2500 miljardia Euroa, joten on turha vääristellä asioita.

Kyse on Euron kriisistä ja holtittomasta taloudenpidosta.
Onhan tässä ilmiselvästi olemassa maksajat ja saajat.
Tätäkin ilmiselvää tosiasiaa yritetään häivyttää.

Häpeällistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää