Kotimaa

THL: Joka neljäs poika ja lähes joka viides tyttö on vähintään ylipainoinen

Ari-Matti Ruuska

THL:n tuoreiden tilastojen mukaan joka neljäs poika ja lähes joka viides tyttö on vähintään ylipainoinen. Vähintään ylipainoisiksi määritellään lapset ja nuoret, joilla aikuisen painoindeksiä vastaava luku ISO-BMI1 on 25kg/m2 tai enemmän.

2019 vähintään ylipainoisia oli 27 prosenttia 2–16-vuotiaista pojista ja 17 prosenttia tytöistä. Lihavia pojista oli kahdeksan prosenttia ja tytöistä neljä prosenttia. Lihaviksi määritellään lapset ja nuoret, joiden ISO-BMI on vähintään 30 kg/m2. Sekä ylipaino että lihavuus olivat kaikissa ikäryhmissä pojilla yleisempiä kuin tytöillä.

Ylipaino ja lihavuus oli tilastojen valossa kouluikäisillä yleisempää kuin alle kouluikäisillä. Vähintään ylipainoisia oli alle kouluikäisistä pojista 24 prosenttia, alakouluikäisistä pojista 28 prosenttia ja yläkouluikäisistä 29 prosenttia. Alle kouluikäisistä tytöistä vähintään ylipainoisia oli 15 prosenttia, alakouluikäisistä 18 prosenttia ja yläkouluikäisistä 20 prosenttia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Ylipainoon on vaikuttanut ennen kaikkea se, että elinympäristömme on muuttunut lihomista edistäväksi. Tarjolla on runsaasti ruokia ja juomia, joissa on liikaa energiaa ja aktiivinen liikkuminen on vähentynyt, toteaa tiedotteessa kehittämispäällikkö Päivi Mäki.

– Huolestuttavaa on, että lapsuudessa ja nuoruudessa alkanut ylipaino jatkuu huomattavan usein aikuisikään. Lihavuus on myös yhteydessä lasten ja nuorten psykososiaaliseen ja fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Jo lapsuudessa lihavuuteen saattaa liittyä aineenvaihdunnallisia muutoksia ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, mutta niitä voidaan vähentää elintapamuutoksilla, sanoo Mäki.

Mäen mukaan lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveellisten elintapojen edistämiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä sekä terveyttä edistäviä päätöksiä ja toimia yhteiskunnan eri sektoreilla.

– Esimerkkejä kaikkiin lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvista yhteiskunnallisista toimista ovat terveysperusteinen verotus ja lapsille suunnattujen epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin rajoittaminen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
AKurkinen
haloo, vanhemmat !
Johtuu pelkästään nykypäivän avuttomista vanhemmista ! Eikä voi puhua enää uusavuttomista, vaan täysavuttomista vanhemmista ! Ja lapset saavat kärsiä !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: haloo, vanhemmat !
Mitäs luulet, mikä osuus vanhemmista on normaali- ja mikä ylipainoisia? Ongelmana ei aina ole uusavuttomuus vaan oma painonhallintaongelma. Esimerkki on vaikuttavin opetustapa, ja on hieman tekopyhää rajoitella lasten syömisiä ja patistaa heitä liikkumaan, jos omat elämäntavat ovat jotain ihan muuta. Elämäntapojen muutos taas vaatii paljon tahdonvoimaa ja epämukavuudenkin sietämistä, ehkä tukeakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
AKurkinen
Vast: haloo, vanhemmat !
...no sitähän se avuttomuus juuri on, kun ei omaakaan elämää pysty hallitsemaan ! Ylipainon tuomiin sairauksiin kuolee vuosittain Suomessa n. 6000 ! Aika paljon enempi kuin ensim. Koronaan !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Joku©Muu
Ristiriitaista signaalia
...mites sen kehopositiivisuuden laita sitten?