Kotimaa

Ajatuspaja Suomen Perusta joutuu maksamaan valtionapua takaisin – syynä yhdenvertaisuutta rikkova teos

Compic/Mauri Ratilainen
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja ajatuspaja Suomen Perustan hallitukseen kuuluva kansanedustaja Riikka Purra ovat painottaneet, ettei kiistanalainen teos edusta puolueen linjaa.

Perussuomalaisia lähellä oleva ajatuspaja Suomen Perusta joutuu maksamaan takaisin osan saamastaan valtionavusta. Asiasta päätti tuen myöntänyt opetus- ja kulttuuriministeriö.

Perinnän syynä on yleisavustuksen ehtojen vastainen tuen käyttö. Käytännössä kyse on kesäkuussa julkaistusta Totuus kiihottaa -teoksesta.

– Teos loukkaa sekä yhdenvertaisuutta että tasa-arvoa monessa kohdin syyllistymällä sekä yhdenvertaisuus- että tasa-arvolain kieltämään häirintää, ministeriö toteaa.

Ajatuspaja on saanut tälle vuodelle yhteensä 120 000 euron valtiontuen.

Maksettavaa runsaat 10 000 euroa

Filosofi ja sosiaalipsykologi Jukka Hankamäen kirjoittaman kirjan julkaisu aiheutti kesäkuussa kohun erityisesti naisvihamieliseksi ja rasistiseksi koetun sisältönsä vuoksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjan julkaisu keskeytettiin nopeasti tilanteen selvittämiseksi.

Tuolloinen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk) arvioi heti julkaisun jälkeen, ettei teos täytä valtionavun ehtoja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

Ministeriö teki asiasta perusteellisen selvityksen ja päätti takaisinperinnästä sen perusteella. Perittävä summa on runsaat 10 000 euroa, joka selvityksen mukaan vastaa Hankamäelle maksettua palkkiota korkoineen.

Vastuu kuuluu tuen saajalle

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho totesi kesäkuussa, ettei ajatuspajan julkaisuja pidä tulkita puoleen kannanotoiksi.

Ajatuspajan hallituksen jäsen, kansanedustaja Riikka Purra (ps) puolestaan kommentoi, että kyseessä on Hankamäen henkilökohtainen näkemys ja ajattelu. Samalla Purra myönsi kuitenkin harkintakyvyn ja laadunvarmistuksen pettäneen ajatuspajassa.

– Minun näkemykseni hänen kyseisestä näkemyksestään: kura, Purra totesi Twitterissä.

Valtionavun ehtojen noudattaminen kuuluu ministeriön mukaan kuitenkin ensisijaisesti avustuksen saajalle eli tässä tapauksessa Suomen Perustalle.

– Säätiö ei ole pyrkinyt turvaamaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, kun se on julkaissut tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta loukkaavan kirjan, ministeriö toteaa tiedotteessaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Mankala
Kuvaavaa koko puolueen toiminnalle
Turhaan yrittää johto sanoutua irti. Sitä saa mitä tilaa: kuraa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankkala
Vast: Kuvaavaa koko puolueen toiminnalle
Vihervasemmistolla ei taasen voi olla ajatuspajaa kun ei ole ajatuksiakaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuvaavaa koko puolueen toiminnalle
Mankkala: "Vihervasemmistolla ei taasen voi olla ajatuspajaa kun ei ole ajatuksiakaan."

Totutun kaavan mukaan mennään, Mankkala puhuu vastoin parempaa tietoa.
SDP:llä on Kalevi Sorsa-säätiö,
Vasemmistoliitolla on Vasemmistofoorumi ja
Vihreillä on Ajatuspaja Visio.

Muillakin puolueilla noita. Mutta yksi siis erottuu joukosta, tämä Suomen Perusta joka suurelta osin veronmaksajien rahoilla kustansi oudon naisvihamielisen teoksen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ratamo
Kenen leipää syöt...
On demokratian irvikuva, että vallanpitäjät jakavat yhteisestä kassasta rahaa, jonka saamisen ehtona on tukea ja olla kyseenalaistamatta valtakoneiston ideologiaa. Näin se oman vallan jatkuvuus pyritään varmistamaan. Lienee kyllä surullisen universaalia, että teet mitä teet niin joudut miellyttämään sitä, jolta saat rahat siihen...

Yleisemmin voisi kyllä kyseenalaistaa sen, onko ylipäätään tarpeen lapioida veronmaksajan rahaa poliittisille ajatuspajoille ja ”tutkimuslaitoksille”, joita käytetään puoluepropagandan tuottamiseen ja avainhenkilöiden palkitsemiseen suojatyöpaikoilla. Näitähän on joka puolueella. Eivätkö puolueet voisi rahoittaa ideologiansa tuottamisen omasta kassastaan?