Kotimaa

Ylen Pelasta pörriäinen -kampanja ja ahvenanmaalainen mehiläishoitaja ehdolla ympäristöpalkinnon saajaksi

Pohjoismaiden neuvosto
– Koen tekeväni tärkeää työtä, kun levitän terveitä mehiläisiä uusille alueille, Torbjörn Eckerman sanoo.
– Koen tekeväni tärkeää työtä, kun levitän terveitä mehiläisiä uusille alueille, Torbjörn Eckerman sanoo.

Yleisradion Pelasta pörriäinen -kampanja ja ahvenanmaalainen mehiläishoitaja Torbjörn Eckerman ovat ehdokkaana tämän vuotisen Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon saajaksi.

Ympäristöpalkinto myönnetään pohjoismaiselle toimijalle, joka on edistänyt merkittävästi luonnon monimuotoisuutta. Palkinnon saaja julkistetaan lokakuun lopussa.

– Saimme tänä vuonna tavallista enemmän ehdotuksia, joten valintaprosessi oli vaikea. Pohjolassa on valtavasti luonnon monimuotoisuutta edistäviä yksityishenkilöitä, tutkijoita, järjestöjä ja yrityksiä, ja ehdotustulvaan tutustuminen oli antoisaa. Uskomme löytäneemme kaikkein innovatiivisimmat ympäristöhankkeet ja -aloitteet, joissa piilee suurten paikallisten hyötyjen lisäksi myös kansainvälistä vientipotentiaalia, palkintolautakunnan puheenjohtaja Elva Rakel Jónsdóttir sanoo tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yleä kiitetään siitä, että suurelle yleisölle suunnatussa kampanjassa kannustetaan myönteiseen sävyyn tekoihin, jotka parantavat pölyttäjien elinoloja. Kampanjassa omia pörriäistekoja voi merkitä Ylen verkkosivuilla olevaan laskuriin ja seurata samalla kaikkien yhteistä panosta. Kampanja on poikinut yli 70 000 pörriäistekoa ja tavoittanut suuren osan kansasta.

Kampanjaa on käyty verkossa, tv:ssä, radiossa ja somessa sekä yhteistyössä useiden järjestöjen ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa.

Mehiläishoitaja Torbjörn Eckermanin torjuntatyön ansiosta Ahvenanmaa on säilynyt ainoana alueena EU:ssa, missä ei esiinny varroapunkkia. Varroa on haitallinen punkki, joka voi aiheuttaa mehiläisyhdyskuntien joukkokuolemia, ellei sitä torjuta.

Eckermanin terveitä ja viruksettomia Ahvenanmaan mehiläisiä viedään muihin maihin, joissa on pulaa pölyttäjistä. Esimerkiksi Islannin kaikki 300 mehiläisyhdyskuntaa ovat saaneet alkunsa Eckermanin mehiläistarhalla. Mehiläisiä käytetään myös Ruotsin maatalousyliopiston tutkimushankkeessa, joka keskittyy mehiläisten terveyteen ja varroapunkkiongelman ratkaisemiseen.

Ympäristöpalkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995. Palkinnolla halutaan lisätä kiinnostusta Pohjoismaiden väliseen ympäristöyhteistyöhön sekä antaa tunnustusta ainutlaatuisista ympäristöön liittyvistä saavutuksista. Palkinto myönnetään pohjoismaiselle yritykselle, organisaatiolle tai henkilölle, joka on esikuvallisesti ottanut luonnon ja ympäristön huomioon toiminnassaan tai joka on muutoin antanut merkittävän panoksen luonto- ja ympäristötyöhön. Voittaja saa 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.