Kotimaa

Koronavilkku-sovellusta ladattu jo yli 880 000 kertaa

Arttu Laitala
Koronavilkku-sovellus julkaistiin maanantaina. Sen voi ladata puhelimeen App Storesta ja Google Play -sovelluskaupasta.
Koronavilkku-sovellus julkaistiin maanantaina. Sen voi ladata puhelimeen App Storesta ja Google Play -sovelluskaupasta.

Eilen julkaistua Koronavilkku-sovellusta on ladattu tiistaiaamuna jo yli 880 000 kertaa, kertoo THL:n tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho Ylen Aamu-tv:ssä. Tavoitteena on saada sovelluksella miljoona käyttäjää ensimmäisen kuukauden aikana. Kaiken kaikkiaan sovellukselle tavoitellaan Suomessa jopa yli kolmea miljoonaa käyttäjää.

Sovellus tunnistaa, milloin kaksi älypuhelinta on ollut lähellä toisiaan vaadittavan koronaviruksen altistumisajan tai pidempään. Jos käyttäjällä todetaan koronavirustartunta, hän saa terveydenhuollosta koodin, jonka syöttää sovellukseen. Niille sovelluksen käyttäjille, joiden kanssa sairastunut on ollut lähikontaktissa, tulee puhelimeen ilmoitus mahdollisesta altistumisesta.

Sovellus on saanut kritiikkiä siitä, että se ei toimi vanhemmissa älypuhelimissa. Järjestelmä toimii vuoden 2015 syyskuussa ja sen jälkeen julkaistuissa iPhone-puhelimissa sekä vuonna 2016 ja sen jälkeen julkaistuissa Android-puhelimissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.