Kotimaa

Armeijan ”kummisetäjärjestelmästä” kertonut henkilöstöpäällikkö irtisanoutui

Kommodori Pekka Varjonen (vasemmalla) on eronnut Puolustusvoimien palveluksesta. Oikealla ylhäällä Puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen ja alhaalla ylin laillisuusvalvoja, asessori Tuija Sundberg.
Kommodori Pekka Varjonen (vasemmalla) on eronnut Puolustusvoimien palveluksesta. Oikealla ylhäällä Puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen ja alhaalla ylin laillisuusvalvoja, asessori Tuija Sundberg.

Merivoimien henkilöstöpäällikkönä työskennellyt kommodori Pekka Varjonen on irtisanoutunut heinäkuun alussa Puolustusvoimien palveluksesta. Pääesikunta vahvisti tiedon toimitukselle.

Varjonen kertoi viime toukokuussa Lännen Median uutisessa, että Puolustusvoimissa on peitelty kenraalikuntaa koskevia väärinkäytöstapauksia vuosien ajan. Merivoimien henkilöstöpäällikkö Varjonen arvosteli muun muassa kenraali Timo Kivisen ja ylimmän laillisuusvalvojan, asessori Tuija Sundbergin toimintaa.

Varjosen mukaan hän kertoi muun muassa esimiestensä epäasiallisesta käytöksestä Pääesikunnan päällikkönä työskennelleelle Kiviselle ja asessori Sundbergille heinäkuussa 2019, mutta asiat jätettiin selvittämättä. Sundberg kommentoi toukokuussa, että hän ei ole kuullut epäasiallisesti käytöksestä mitään. Kivinen ei tuolloin vastannut asiaa koskeviin kommenttipyyntöihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

"Kummisetäjärjestelmä" taustalla

Ikävien asioiden peittelyyn Puolustusvoimissa on vaikuttanut erityisesti toimintapa, jota armeijaslangissa kutsutaan "kummisetäjärjestelmäksi”, Varjonen kertoi. Kummisetä on ylempänä organisaatiossa oleva henkilö, joka vie alempiarvoista uralla eteenpäin.

Puolustusvoimat kommentoi toukokuussa LM:n uutisen jälkeen suhtautuvansa vakavasti väärinkäytösepäilyihin. Puolustusvoimien nykyinen komentaja Timo Kivinen kiisti toukokuussa Ylen Ykkösaamun televisiohaastattelussa "kummisetäjärjestelmän" olemassaolon ja piti Varjosen esittämiä väitteitä perättöminä.

Tiistaina kenraali Kivinen kieltäytyi viestinnän välityksellä kommentoimasta Varjosen kertomia tapahtumia Lännen Medialle.

Kommodori Varjonen kertoi toukokuussa myös varoittaneensa laillisuusvalvoja Sundbergia Merivoimien antamista vääristä tiedoista esteellisyysselvittelyn yhteydessä syksyllä 2018, mutta varoituksesta huolimatta väärät tiedot päätyivät Pääesikunnan päätökseen. Sundberg ei ole halunnut kommentoida varoitussoittoa.

Varjosen mukaan hänen urakehityksensä katkaistiin Puolustusvoimissa syksyn 2018 tapahtumien jälkeen ja hänen palkkaansa pyrittiin laskemaan. Hän kokee, että kyseessä oli rangaistus epäkohtien esiin nostamisesta talon sisällä.

Puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti kommentoi toukokuussa pitävänsä Varjosen väitteitä ”yksittäisenä mielipiteenä”. Hänen mukaansa ministeriö ei selvitä niitä millään tavoin. Rikosoikeuden asiantuntija kommentoi puolestaan samassa uutisessa, että asiassa tarvittaisiin poliisin esiselvitys.

Varjonen esitutkinnan kohteena

Pääesikunnan oikeudellinen osasto teki ylietsivän johdolla Varjosen kotiin kotietsinnän viime huhtikuussa. Varjosta epäillään palvelusrikoksesta ja virkasalaisuuden rikkomisesta. Pääesikunnan tutkijat ovat olleet kuulustelussa erityisen kiinnostuneita Puolustusvoimien väärinkäytöstapauksia käsittelevien uutisten tietolähteistä. Väärinkäytöksistä on uutisoinut muun muassa Lännen Media.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toimituksen tietojen mukaan poliisin epäilysten kohteena on Varjosen yhteydenpito Puolustusvoimien evp-upseeriin. Evp-upseeria epäillään yllytyksestä virkasalaisuuden rikkomiseen. Poliisi on tehnyt myös hänelle kotietsinnän.

Kommodori Varjonen ehti palvella Puolustusvoimissa 30 vuotta ennen siirtymistään reserviin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on palkinnut hänet vapaudenristillä ansiokkaasta toiminnasta Puolustusvoimissa.

Juttua on täydennetty 20.8. klo 16.10. Juttuun on lisätty tieto Puolustusvoimien toukokuisesta kommentoinnista väärinkäytösväitteisiin liittyen sekä tieto komentaja Kivisen Ylen Ykkösaamulle antamasta kommentista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
besserwisser
Whistleblowerin palkkio
on maan tapaan saada norsulauman tavoin paikkoja penkova poliisilauma kotiin etsimään jotakin mitä ei ole olemassa ja vaikka olisikin niin sen tuominen kansalaisten tietoon on aivan jotakin muuta kuin "virkasalaisuuden" rikkomista!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.