Kotimaa

Rauman keskustan maisemat muuttuvat elokuussa – Tarvontorin kiinteistön purkutyö alkaa

Lilli Jokela
Uusi kauppakeskus on nousee Rauman ydinkeskustaan ränsistyneen ja tyhjillään olevan Tarvontorin paikalle. Arkistokuva talvelta 2017.
Uusi kauppakeskus on nousee Rauman ydinkeskustaan ränsistyneen ja tyhjillään olevan Tarvontorin paikalle. Arkistokuva talvelta 2017.

Rauman Kanalin rannan maisema muuttuu merkittävästi syksyn aikana, kun länsirannalla sijaitsevan Tarvontorin kiinteistön purkutyö käynnistyy.

Rauman Osuuskauppa Keulan vuonna 1972 rakennuttama liikekiinteistö tunnettiin aikanaan Sokos-tavaratalona. Sen alta purettiin vuonna 1914 rakennettu Rauman lyseo.

Nyt on Tarvontorin vuoro joutua purkukuulan alle. Vuodesta 2015 tyhjillään seisonut siniharmaa liikekiinteistö väistyy Rauman kauppakeskushankkeen tieltä.

Uuden kauppakeskuksen rakennuslupa sai lainvoiman helmikuussa. Hankkeen kokonaisuudesta vastaavat Kiinteistö Oy Tarvontori ja Ganal Kehitys Oy.

Työ alkaa rakennuksen sisällä tehtävillä asbestipurkutöillä. Rakennuksen ulkopuolelle purku-urakka siirtyy myöhemmin syksyllä. Samaan aikaan Rauman kaupunki aloittaa tulevaa kauppakeskusta ja linja-autoasemaa ympäröivien katujen kadunrakennus- ja vesihuoltotyöt.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Urakkaan kuuluvat Tehtaankatu, Kotolankatu, Ajurinkatu ja Pipanpolku. Kyseessä on suuri muutos Rauman keskustan katujärjestelyihin. Kotolankatu ja Ajurinkatu ovat täysin uusia katuja. Samassa yhteydessä valmistuu myös Tehtaankadun ja Luoteisväylän valo-ohjattu risteys.

Kadunrakennustöiden arvioidaan kestävän marraskuuhun 2021 saakka.

Tarvontorin on tarkoitus olla purettu kokonaan vuodenvaihteen jälkeen.

Kauppakeskushankkeen edistymisessä jouduttiin ottamaan aikalisä loppukeväästä koronavirusepidemian vuoksi.

– Kauppakeskuksen tilojen vuokraus eteni suunnitellusti, mutta koronaepidemia on rajoittanut useiden toimijoiden päätöksentekoa, mistä syystä hankkeen aloituspäätöstä on siirretty rakennustöiden osalta. Rakennustöiden aloitusvalmiutta kuitenkin edistetään käynnistämällä purkutyöt kesän aikana, hankkeen puuhamies ja Ganal Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Jari Pölönen totesi keväällä Rauman kaupungin tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.