Liikenne

Kaksi viidestä suomalaisesta on huolissaan iäkkään läheisen ajokyvystä – huolesta kertominen voi tuntua vaikealta

Ari-Matti Ruuska

Noin kaksi viidestä suomalaisesta on huolissaan ikääntyneen läheisen tai tuttavan ajamisesta, selviää Lähitapiolan kyselystä. Yli 70-vuotiaiden ajokortillisten määrä on tuplaantunut noin kymmenessä vuodessa.

Arjen katsaus -kyselyn noin 1200 vastanneesta joka kolmas kertoo olleensa jonkin verran huolissaan ja yhdeksän prosenttia erittäin huolissaan. Huolta iäkkään läheisen ajamisesta kantavat suunnilleen yhtä usein miehet ja naiset ja tasaisesti ihmiset eri puolilla Suomea.

Suomessa oli viime vuonna noin puoli miljoonaa 70 vuotta täyttänyttä kuskia Traficomin mukaan, kun vuonna 2009 iäkkäitä kuljettajia oli noin neljännes miljoona. Iäkkäiden kuskien määrä on siis tuplaantunut kymmenen vuoden aikana.

– Ikääntyminen vaikuttaa meihin kaikkiin ja voi tuoda mukanaan esimerkiksi sairauksia sekä reaktiokyvyn ja muistin heikentymistä, mikä aiheuttaa riskejä liikenteessä. Korkea ikä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että kuljettajalle sattuisi enemmän vahinkoja, koska kokemus voi myös tuoda ajamiseen varmuutta ja ennakointikykyä. Oman ja läheisen ajokyvyn kehitystä on kuitenkin hyvä seurata, sanoo Lähitapiolan liikenneturvallisuuden johtaja asiantuntija Markus Nieminen tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huolen puheeksi ottaminen voi tuntua vaikealta. Kyselyn vastaajista huolensa oli ilmaissut läheiselleen 45 prosenttia ja melkein yhtä moni, 46 prosenttia, ei ole kuitenkaan tuonut huoltansa esiin tai pyrkinyt puuttua tilanteeseen.

– Ajamisen riskeistä ja mahdollisesta autosta luopumisesta ei välttämättä ole helppo aloittaa keskustelua läheisen kanssa. Monelle ikäihmiselle auto voi tarkoittaa vapautta liikkua itse, ja etenkin haja-asutusalueella sen merkitys korostuu. Yhdessä pohtien voidaan kuitenkin löytää toimivia ratkaisuja ja mahdollisesti muita liikkumistapoja, Nieminen sanoo tiedotteessa.

Varttuneen kuljettajan ajoterveys tulee arvioitavaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun ikää on kertynyt 70 vuotta ja ajokortti pitää uudistaa. Iän karttuessa on hyvä pistää merkille, tuleeko esimerkiksi läheltä piti -tilanteita vaikkapa risteysalueilla enemmän tai jos liikenteen havainnointi tuntuu aiempaa raskaammalta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.