Kotimaa

Käteisen käyttö on palannut lähes ennalleen – Lähimaksamisen suosio on noussut, moni vilauttaisi korttia mielellään yli 50 euron ostorajan

Kesäkuussa käteisen rahan käyttö oli jo selvästi aktiivisempaa kuin toukokuussa, ja heinäkuussa on ollut vielä selvästi aktiivisempaa.
Kesäkuussa käteisen rahan käyttö oli jo selvästi aktiivisempaa kuin toukokuussa, ja heinäkuussa on ollut vielä selvästi aktiivisempaa.

Käteisen rahan käyttö on palautunut lähes ennalleen eli aikaan ennen kevään koronakriisiä, käteisautomaattiverkoston ylläpitäjä Automatia viestittää.

– Näyttää siltä, että ne jotka käteistä ovat käyttäneet, ovat palanneet automaateille, Automatian johtaja Jyri Marviala kertoo.

Automaattinostot heijastelevat paljon suomalaisten käteisen rahan käyttöä. Suurin osa nostetusta rahasta menee kulutukseen.

Kun koronan julkinen polemiikki ja rajoitukset alkoivat keväällä, käteisen käytön selvä väheneminen näkyi erityisesti huhtikuussa.

Samalla kun muu talous hiljeni, käteisautomaatit hiljenivät. Huhtikuussa monet tahot kertoivat, että alimmillaan käteisen käyttömäärät tippuivat jopa puoleen.

– Kuopasta on pikkuhiljaa noustu kesän aikana. Kesäkuussa oli jo selvästi aktiivisempaa kuin toukokuussa, ja edelleen heinäkuussa on ollut selvästi aktiivisempaa kuin kesäkuussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Marvialan mukaan käteisen käyttö on matkalla kohti normaalia. Automatia ei ole julkistanut tarkkoja lukuja.

Syksy näyttää totuuden

Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että automaatteja vähennettäisiin nykyisestä määrästä.

– Pitää katsoa, miten tilanne etenee. Syksy näyttää totuuden, jos ei tule toista aaltoa, Marviala arvioi.

Pahimpana korona-aikana keväällä vain muutamia automaattipisteitä pistettiin kiinni. Lähes kaikki automaatit ovat palvelleet koko ajan normaalisti.

Ottopisteitä on noin 1 200 eri puolilla maata. Suurin osa sijaitsee kauppakeskuksen tai kaupan yhteydessä. Jonkin verran niitä on pankkien yhteydessä, liikenneasemilla ja rautatieasemilla.

Erilaisten mobiilimaksutapojen käyttö on lisääntynyt

S-ryhmän liikkeissä on huomattu, että kesän aikana käteistä on alettu käyttää jälleen aktiivisemmin kevään jälkeen.

– Käteisen käyttö on vähentynyt useamman vuoden ajan noin 10 prosentin vuosivauhdilla. Maalis-toukokuun aikana käteisen käyttö väheni jonkin verran enemmän, maksamisen asiantuntija Rae Häikiö SOK Business control ja rahoitus -osaltolta kertoo.

S-ryhmän asiakkaat ovat siirtyneet nyt käyttämään jonkin verran aikaisempaa enemmän muita maksutapoja.

Pääosin S-ryhmässä on alettu suosia maksukortteja, mutta myös erilaisten mobiilimaksutapojen käyttö on lisääntynyt.

Keskon kehitysjohtaja Juha Andelin kertoo, että korttimaksamisen ja varsinkin lähimaksamisen osuus on noussut korona-aikana, mutta käteinen käy yhä kaikissa K-ryhmän kaupoissa.

– Lähimaksu olisi kasvanut vielä voimakkaammin, jos ostoraja olisi korkeampi.

Lähimaksun raja on edelleen 50 euroa.

Myös S-ryhmässä lähimaksamisen suosio on kasvanut kevään ja kesän aikana. Tällä hetkellä lähimaksujen osuus kaikista korttimaksuista on noin 61 prosenttia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– S-ryhmän asiakkaat voivat ilman muuta maksaa käteisellä, Rae Häikiö huomauttaa.

– Käteistä käytettäessä pyritään kuitenkin välttämään käsikontaktia, ja asiakkaita ohjeistetaan laskemaan käteinen tiskille. Samoin vaihtoraha lasketaan tiskille sen sijaan, että vaihtorahat annettaisiin suoraan asiakkaalle käteen.

Setelit eivät ole palautuneet Suomen Pankkiin

Käteisen rahan käyttö väheni korona-aikana huomattavasti, mutta setelit ja kolikot eivät ole palautuneet Suomen Pankkiin.

– Ei meille ole kerääntynyt normaalia enemmän käteistä rahaa, toimistopäällikkö Heli Snellman Suomen Pankista toteaa.

Missä käteinen raha tarkkaan ottaen tällä hetkellä sijaitsee ja pyörii, sitä ei tiedä Suomen Pankkikaan. Käteinen on anonyymi maksuväline.

– Jos vaikka lapsi saa viikkorahan käteisellä, tai maksetaan henkilöltä henkilölle, tai jos joku säästää seteleinä, nämä eivät näy tilastoissa. Lisäksi euroja liikkuu paljon ulkomaille ja ulkomailta Suomeen, tosin nyt vähemmän.

Suomen Pankki laskee rahaa liikkeeseen, ja rahan nettoliikkeeseenlasku on pysynyt ennallaan. Liikkeeseenlasku on ollut kaikkiaan tasaisessa kasvussa.

– Siinä ei näy ainakaan vielä mitään niiausta. Seuraamme päivittäin, mitä tilataan ja palautuu.

Lue lisää: Korttimaksun ongelmat piinaavat yrittäjiä – Turun linnassa netti saatiin kuntoon kreivin aikaan

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
NemuriNeko
Käteisrahasta siirtyvät virukset - täyttä soopaa?
Jotenkin on mystistä että koko ajan on kuulutettu, että esim. kaupassa eri ihmisten näpelöimien elintarvikkeiden mukana virusta ei ole siirtynyt. Ja että esimerkiksi kaupasta kotiin kuljetettuja pahvilaatikoita ja niissä olevia elintarvikkeita, tai postin tuomia kirjeitä, ei tarvitse desinfioida. Sen sijaan paperiset setelit ja hopea-nikkeli kolikot ovat hirveä uhka! Kyllä käsidesi nekin hoitaa, tarvittaessa. Jos käy kaksi kertaa viikossa kaupassa ja niiden välisen ajan käteinen raha 'kuivuu' lompakossa, niin ei kyllä pitäisi olla viruksia millään pinnoilla. Varsinkin jos maksaa tasarahalla. Ettei vain olisi pankkien toive siirtyä mobiilimaksamiseen? Kortit vaativat usein maksupäätteen näpelöinnin, ja nehän niitä suurimpia viruslinkoja saattavat olla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.